Lotta ja Pappa -duon Lotta hakeutui terapiaan painajaisten vuoksi


Lotta ja Pappa kertoivat jälleen kuulumisiaan Lauantaikahvit-videosarjassaan.

Lotta on tuonut jo aiemmin esiin, että hän on lapsesta saakka muuttanut vähän väliä maasta toiseen. Kokemusten rikastuttamisen lisäksi asialla on ollut myös negatiiviset vaikutuksensa.

Lotta kertoo nähneensä painajaisia etenkin Saksan-muuttoon liittyen. Hän oli hiljattain päättänyt hakea apua terapiasta asioiden käsittelemiseksi.

Lotta kertoo terapiaistuntojen olleen antoisia mutta myös samalla erittäin uuvuttavia. Tapaamisten aikana on käsitelty muun muassa oman kodin tärkeyttä.

SUOSITUIMMAT