Koti Blogi Sivu 829

Singapore kukisti koronan jo keväällä ja luvut pysyvät edelleen nollassa – Viivi Avellán kertoo miten se onnistui

0
viivi-avellan
Viivi Avellan

Toimittaja, juontaja ja yrittäjä Viivi Avellán, 43, on asunut perheensä kanssa jo kolme vuotta Singaporen kaupunkivaltiossa.

Koronavirukseen suhtauduttiin jo viime keväänä Singaporessa vakavasti ja Suomea hieman väkirikkaampi kaupunkivaltio saikin pidettyä epidemian tehokkaasti kurissa.

Kaupunkivaltion yli 5,6 miljoonan väestö laitettiin tiukasti kuriin sakon uhalla. Lenkkeilläkin sai vain yksin ja turvaetäisyyksiä piti noudattaa. Avellanin mukaan huhtikuusta lähtien asukkaiden on täytynyt rekisteröityä ”joka paikkaan” sekä todistaa henkilöllisyytensä esimerkiksi kauppaan, taksiin sekä apteekkiin mennessään. Maskeja Singaporessa on myös pidetty alusta asti.

Avellán on julkaissut sosiaalisessa mediassa tilannekatsauksia Singaporen koronatilanteesta ja luvut eroavat suuresti Suomesta, varsinkin kuolleisuuden osalta.

Asukastiheyden ja varmasti myös alusta lähtien tehokkaamman testauksen vuoksi Singaporessa on todettu huomattavasti enemmän koronatartuntoja kuin Suomessa. WHO:n tilastojen mukaan Singaporessa oli vahvistettu maanantaihin mennessä 57 973 tapausta, kun niitä Suomessa oli 14 848. Singaporessa parantuneita on kuitenkin peräti 57 858, kun Suomessa heitä on 9 800. Myös kuolleisuudessa erot ovat huomattavat. Singaporessa koronaan on ilmoitettu menehtyneen 28 ihmistä, kun luku Suomessa on 353.

Viivi Avellán kertoo uusimmassa Facebook-päivityksessään, että merkittävä syy Singaporen pieniin lukuihin on matkustajille määrättävä pakkokaranteeni.

Avellán joutui jättämään keväällä äidilleen viimeiset jäähyväiset videoyhteyden kautta ennen kuin tämä menehtyi syöpään. Avellán tuli perheineen kesällä Suomeen hautajaisiin ja lomalle. Kun he palasivat takaisin Singaporeen elokuun lopussa, he olivat hotellissa määrättyinä pakkokaranteeniin kahden viikon ajan.

Avellán uskoo, että jos Singaporessa olisi Suomen tavoin ulkomaanmatkustajille vain suositus karanteenista, maan koronatilanne olisi huomattavasti huonompi.

Avellán kertoo Facebookissa, että maa julkaisee joka päivä ”reikiä nolla” -uutisen, koska väestön keskuudessa ei ole todettu yhtäkään uutta koronatartuntaa. Ainoat tartunnat on todettu kaupunkivaltioon saapuneilla ja karanteenissa olevilla matkustajilla.

Alla olevalla videolla Avellán kertoo, miten Singaporessa hoituu ruokakaupassa käynti. Aluksi hän mittaa otsasta kuumeen ja kirjautuu sisään QR-koodilla, jonka jälkeen hän ottaa käsidesiä, menee kauppaan ja pitää siellä metrin turvavälin muihin ihmisiin. Kaupasta hän poistuu toisesta ovesta ja kirjautuu samalla ulos seurannasta.

Viivi Avellán asuu Singaporessa miehensä ja perheen kahden pojan kanssa.

Kuva: Instagram

Taianomainen näytös – Guinnessin ennätys 3 051 dronella!

0

Kerrassaan fantastisen upea näytös!

Guinnessin ennätystenkirja jakoi 14. lokakuuta virallisella Facebook-sivullaan huikean videon, jolla tehtiin Kiinan Zhuhaissa uusi Guinnessin ennätys kauko-ohjattavilla drone-lennokeilla.

Edellinen ennätys, 2 066 miehittämätöntä lennokkia, oli amerikkalaisten hallussa. Kiinalaisten uudessa ennätyksessä oli samaan aikaan ilmassa peräti 3 051 drone-lennokkia, jotka vaihtoivat värejään ja lensivät tarkoissa muodostelmissa, luoden taivaalle mm. upeita avaruusmatkailuun liittyviä kuvioita.

Katso alta huikea video!

Kuva: Facebook / Guinness World Records

Kotikokki, osallistu reseptilläsi Vuoden kalakeitto -kilpailuun!

0

Kalakeittopäivä on Pro Kala ry:n ideoima ruokateemapäivä, jota vietetään vuosittain helmikuun toisena tiistaina. Vuoden 2021 kalakeittopäivää varten lanseerataan nyt Vuoden kalakeitto -kilpailu, jossa etsitään Suomen parasta kalakeittoreseptiä. Teemana on Kotikeittiön kalakeitto.

Kilpailuaika alkaa tänään 20. lokakuuta ja osallistua voi 22.11.2020 saakka. Kotikokkien lähettämistä resepteistä valitaan viisi finalistia, joista yksi kruunataan Vuoden kalakeitoksi.

– Kalakeitto on todella monipuolinen ruoka. Reseptejä taitaa olla yhtä monia, kuin kokkejakin, tuumaa Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen.

Soppareseptejä on kutsuttu tuomaroimaan asiantunteva raati. Partasen lisäksi Vuoden kalakeittoa ovat valitsemassa kokki ja ruoka-alan monitoiminainen Teresa Välimäki, Vuoden Kalakauppa 2020 -tittelin saanut Foodmarket Herkku Helsingin kalamestari Topi Vaissi, ruokavaikuttaja, yrittäjä ja Lyhyenä hetkenä -blogistaan tunnettu Pia Alapeteri sekä Äyriäistukku Frisch Haus Finland Oy:n myyntipäällikkö Calle Spring.

Partanen kannustaa jokaista kotikokkia kirjoittamaan nyt suosikkikeittonsa reseptin ylös ja lähettämään sen mukaan kilpailuun.

– Resepti voi olla vaikkapa suvussa kauan kulkenut luottosoppa, ulkomaanmatkalta inspiraationsa saanut keitto tai nopea arjen pelastaja, josta koko perhe tykkää, Partanen sanoo.

Palkinnot

Kilpailun voittaja eli Vuoden kalakeitto -reseptin lähettäjä palkitaan tyylikkäällä keittokattilalla sekä 250 euron lahjakortilla voittajan valitsemaan kaupparyhmään. Kaikki finalistit saavat myös kirjapalkinnon.

Voittaja julkistetaan tammikuussa 2021.

– Kalakeittopäivänä 9.2. voi sitten kokata Vuoden kalakeittoa, Partanen vinkkaa.

Kilpailun säännöt sekä osallistumislomake löytyvät kalakeittopäivän sivuilta osoitteesta www.kalakeittopaiva.fi.

Kuva: Pixabay

Tässä hän on: Johanna Tukiaisen, 42, vauva!

0
johanna_tukiainen-kuva-youtube

Entinen kohukuningatar Johanna Tukiainen synnytti esikoislapsensa kolme viikkoa sitten Ruotsissa, jossa hän nykyisin asuu. Myös Tukiaisen sisar, veli ja vanhemmat asuvat Tukholman lähistöllä.

Vauva on terve tyttövauva! Nyt Johanna on julkaissut hänestä kuvan. Vauvan isä on Paul, jossa virtaa etelämaalaista verta. Paul ei ole esiintynyt toistaiseksi julkisuudessa.

Vauva syntyi keisarileikkauksella.

-Tämä on sanoinkuvailemattoman ihanaa. En ole tuntenut tällaista koskaan aikaisemmin, nainen hehkutti julkisuuteen tuoreeltaan.

42-vuotias Johanna näyttää tuoreen kuvan perusteella suorastaan sädehtivän kauniilta.

Hän on Vain elämää -sarjan tulokuningas – entä muut tähdet?

0

Viihdesivusto Halloota vieraili verotoimistossa selailemassa julkisia veroluetteloita. Tiesithän, että sinäkin voit mennä verotoimistoon aivan vapaasti käyttämään yleisöpäätettä ja katsoa vaikka naapurisi verotettavat ansio- ja päätomatulot.

Selvitimme Vain elämää -tähtien tulot. Kuka olikaan tulokunkku?

Lista ei ole missään tulo- tai aakkosjärjestyksessä, joten tsekkaa nopeasti se läpi vapaalla pudotuksella:

Ressu Redford 56 000 euroa
Jannika B 25 000
Reino Nordin 181 000
Arja Koriseva 111 000
Stig 102 000
Vesku Jokinen 69 000
Mariska 64 000
Herra Ylppö 34 000

Miss Suomi -finalisti laihdutti ennen kisaa 12 kg – katso ennen ja jälkeen -kuvat

0
Miss Suomen kuvapankki / Nadi Hammouda

25-vuotias Anna Pishchenko nähtiin tämän vuoden missifinaalissa. Kaunotar kertoo Instagramissa, ettei hän kuulu niihin naisiin, joille äärimmäinen hoikkuus on itsestäänselvyys.

Anna ei aloittanut laihdutusurakkaa missikisan vuoksi, vaan hän halusi tehdä elämäntapamuutoksen jo vuonna 2017. Vuoden aikana paino putosi kaksitoista kiloa.

Anna kertoo muutoksen näkyneen myös henkisessä hyvinvoinnissa. Urakan jälkeen hän on keskittynyt painon ylläpitämiseen. Ennen Miss Suomi -kilpailuja hän panosti kisaan jättämällä herkut pois.

Koko Instagram-julkaisu alla. Ennen ja jälkeen -kuvat Anna julkaisi stories-osiossa.

https://www.instagram.com/p/CGsSC6eBasT/?utm_source=ig_embed

Alibi: Ex-ministerin poika hakkasi vaimonsa hengiltä – pääsi ehdollisella!

0

Alibi-lehti kertoo lokakuussa julistetusta tuomiosta, joka liittyy vuonna 2018 tapahtuneeseen rikokseen. Lappeenrantalainen ex-ministerin poika sai yhden vuoden ja kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion vaimonsa kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä.

Alibin tietojen mukaan pariskunta ajautui riitaan naapurin kuolemaan liittyneen keskustelun aikana. Mies oli hakannut omien sanojensa mukaan vaimon päätä lattiaan kolme tai neljä kertaa.

Nainen ei menehtynyt heti, vaan pariskunta kävi muun muassa yhdessä saunassa. Lähihoitajana työskennellyt mies oli huomannut aamupäivällä, ettei vaimo ollut tajuissaan. Uhri menehtyi sairaalassa kolme päivää myöhemmin.

IL: UFC-areenoiden voittamaton valtias teki yllätyspäätöksen – koskettava hetki voiton jälkeen herkisti kyyneliin

0

Uransa 29. voittoa juhlinut Habib Nurmagomedovin toistaiseksi viimeinen kamppailu päättyi dramaattisissa merkeissä.

Kuristusotteella voiton vieneen Nurmagomedovin voittoa varjosti tuomarin erhe, kun venäläisen vastustajana ollut Justin Gaethje menetti tajuntansa. Gaethje oli taputtanut lattiaa luovutuksen merkiksi, mutta häkkituomarina toiminut Jason Herzog ei huomannut sitä. Yhdysvaltalaisottelija toipui kuitenkin tajuttomuudestaan nopeasti, kun tuomari päätti ottelun.

Nurmagomedov ei tuulettanut voittoaan, vaan hän lysähti polvilleen. Nurmagomedovin ajatuksia voi tuona hetkenä vain arvailla, mutta yksi syistä voisi olla hänen isänsä ja pitkäaikaisen valmentajansa Abdulmanap Nurmagomedovin menehtyminen heinäkuussa koronaviruksen jälkioireisiin.

Ottelun jälkeisessä haastattelussa 29. voiton ottanut Nurmagomedov ilmoitti uransa päättymisestä. Alla kuva koskettavasta hetkestä juuri ottelun päättymisen jälkeen.

”Legendaarista”, lukee tviitin otsikkona.

Lähteet: Iltalehti, Twitter
Kuvituskuva: Wikimedia Commons

Mihin tarvitaan tuulensuojalevyjä? Remonttipiiskuri Perttu Sirviö näyttää!

0

Remonttipiiskuri Perttu Sirviö esittelee tällä videolla rakennusprojektia, joka on edennyt tuulensuojalevyjen asentamisvaiheeseen.

Tuulensuojalevyt jäykistävät talon runkoa ja suojaavat rakennusta tuulelta ja sateelta. Ne myös päästävät lävitseen vesihöyryä, jolloin rakenteisiin ei pääse kertymään kosteutta.

Katso yläpuolelta, miten tuulensuojalevyjä asennettiin paikoilleen talviasuttavaan Villa Ukko -huvilaan.

Kaasuliedet testattiin – vain yksi kuudesta täytti vaatimukset!

0

Huolestuttava tulos ilmeni, kun Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testautti uunillisia kaasuliesiä, joista vain yksi kuudesta täytti vaatimukset ulkopintojen lämpötilan osalta.

Tukes hankki verkkokaupoista kuusi uunillista kaasuliettä testattavaksi. Liedet testautettiin SGS Fimkolla soveltaen standardissa SFS-EN 30-1-1 esitettyjä testausmenetelmiä ja raja-arvoja.

Testauksissa selvitettiin liesien turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä käytön aikana. Näitä ovat esimerkiksi putkiston tiiveys, ulkopintojen lämpötilat, nimellinen syöttöteho, liekinvalvontalaitteiden toiminta, palamisen puhtaus sekä sytytyksen, poikkisytytyksen ja liekinpysyvyyden toiminta. Lisäksi käytiin läpi tuotteiden varoitusmerkinnät ja käyttöohjeet. Testeissä tarkastettiin myös tuotteiden vaatimustenmukaisuutta osoittava dokumentaatio.

Testeissä liesien ulkopintojen lämpötilat nousivat liian korkeiksi

– Ulkopintojen lämpötilojen testauksessa poikettiin standardin SFS-EN 30-1-1 kuvaamasta testausmenettelystä. Tukesin testauksessa uunia käytettiin täydellä teholla, kun standardissa kuvatussa testissä uunin lämpötila asetetaan 200 °C asteeseen. Tämä poikkeus tehtiin, koska Tukesin näkemyksen mukaan standardin testimenetelmä ei vastaa tuotteen todellisia käyttöolosuhteita eikä siten varmista, että tuote ei käytön aikana voisi aiheuttaa vaaraa kuluttajille, kertoo ylitarkastaja Jyri Pekkanen.

– Kaasuliesiä koskevan standardin mukaan tuotteen ulkopintojen lämpötilat eivät saa käytön aikana nousta yli 60–65 °C astetta ympäristön lämpötilaa korkeammaksi. Tarkka lämpötilan nousun raja-arvo vaihtelee lieden eri pintojen osalta, Pekkanen jatkaa.

Tukesin havainnot ja näkemys standardin mukaisesta testimenetelmästä on viety standardia ylläpitävän teknisen komitean tietoon ja standardia ollaan tällä hetkellä uusimassa.

Valmistajiin ja maahantuojiin on oltu yhteydessä

Tukes on toimittanut testitulokset tiedoksi ja keskustellut kaasuliesien valmistajien ja maahantuojien kanssa, jotta he voivat jatkossa kiinnittää tarkemmin huomiota testeissä esiin nousseisiin havaintoihin. Testeissä havaitut lämpötilarajojen ylitykset eivät olleet niin suuria, että niistä olisi syntynyt tarvetta välittömille toimille.

Puutteita löytyi myös nimellistehon saavuttamisessa ja käyttöohjeissa. Yhdestä tuotteesta puuttuivat suomenkieliset käyttöohjeet. Yrityksille annettiin kehotukset korjata nämä puutteet.

Kahden lieden osalta Tukes vaati yritystä toteuttamaan uuden vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn, koska heidän toimittamansa dokumentit oli myönnetty eri tuotemerkin ja valmistajan tuotteelle. Kyseessä oli ns. Private Label -tuote. Kyseinen yritys myi tuotetta omalla nimellään ja tuotemerkillään, vaikka tuotteen tosiasiallinen valmistaja oli toinen yritys. Yritys korjasi asian määräajassa.

Tukes ei ennakkotarkasta kaasulaitteita, vaan yrityksellä on vastuu tuotteen turvallisuudesta

Pekkanen muistuttaa, että tuotteiden turvallisuus on yritysten vastuulla. Viranomaiset valvovat tuotteiden vaatimustenmukaisuutta pistokokein.

Jokainen jakeluketjun toimija on vastuussa kaasulaitteiden turvallisuudesta roolinsa mukaisesti. Yritysten on syytä ymmärtää, että markkinoilla voi olla tarjolla myös vaatimusten vastaisia tuotteita ja huolehtia ettei tällaisia tilata ja myydä kuluttajille. Kaasulaitteita myyvällä yrityksellä on oltava osaamista lainsäädännön soveltamisesta.

Valmistajia, maahantuojia ja jakelijoita koskevista velvollisuuksista säädetään tarkemmin kaasulaiteasetuksessa. Ennen tuotteen hankintaa yrityksen kannattaa tarkistaa vaarallisten tuotteiden rekistereistä, löytyykö kyseinen tuote sieltä.

Kaasulaitteiden vaatimuksista on tietoa Tukesin verkkosivuilla.

Tukes järjestää Tunnen tuotteeni -webinaarisarjan

Mitkä vaatimukset koskevat tuotteitani ja miten vaatimukset tulisi täyttää? Tästä voit ottaa selvää osallistumalla Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) järjestämään webinaarisarjaan marraskuussa.

Webinaarit on suunnattu yrityksille, jotka valmistavat, maahantuovat tai myyvät sähkölaitteita, lastentarvikkeita, koneita, leluja, henkilönsuojaimia, kaasulaitteita sekä akkuja ja paristoja tai yleisiä kulutustavaroita.

Tuotteita koskevat useat eri direktiivit, lait, asetukset ja muut säädökset. Ennen kuin tuotteita voi saattaa markkinoille, pitäisi tuotteen valmistajan, maahantuojan ja jakelijan olla tietoinen säädöksistä ja oltava varma siitä, että tuote täyttää ne. Tutustu webinaarien aiheisiin ja ilmoittaudu mukaan Tukesin verkkosivuilla.

Tietoa kaasulaitteiden vaatimuksista Tukesin verkkosivulla

Valmistajan, jakelijan ja maahantuojan velvollisuudet taulukossa

Vaarallisten tuotteiden rekisterit:

Markkinavalvontarekisteri

Safety Gate

Global Recalls

Kuva: Pixabay