Koti Blogi Sivu 839

Etsimässä historiallisen romanttista majoitusta Bridgerton-sarjan tyyliin? Tässä hyviä vinkkejä

0

Vaikka koronan takia vielä ei saa matkustaa edes muualle Eurooppaan kuin välttämättömässä tarpeessa, se ei tarkoita etteikö voisi unelmoida ja suunnitella tulevia matkoja.

Tämän hetken puhutuin ja mehukkain draamasarja, Netflixin Bridgerton, on koukuttava katsaus joukkoon kauniita 1800-luvun aristokraatteja rakkauden ja himon pyörteissä. Bridgerton on pullollaan romanttisia salaisuuksia, skandaaleja ja merkitseviä lusikannuolemiskohtauksia. Suosittu pukudraama onkin saanut myös suomalaiset kaipaamaan irtiottoa historiallisissa maisemissa.

Hotels.comin mukaan kartanomajoituksen haut ovat lisääntyneet peräti 85 prosenttia sarjan alettua.

Siinä missä korona on laittanut stopin deittailulle ja hauskanpidolle, milleniaalit unelmoivat jo paremmista ajoista ja romanttisista viikonlopuista 1800-luvun alun tyyliin.

– Katsojat ympäri maailman seuraavat jännityksellä 1800-luvun suurta rakkaustarinaa. Ei siis ihme, että sarjan henkeäsalpaava miljöö on innoittanut monet meistä suunnittelemaan jo tulevia matkoja ja majoituksia. Tutkimuksemme mukaan 48 prosenttia milleniaaleista matkustaa rentoutuakseen, ja mikäpä sen mukavampi paikka rentoutumiseen ja hemmotteluun kuin aristokraattitasoinen hotelli, sanoo Emma Tagg, Hotels.comin Senior Global Brand Communications Manager.

Alla hieman inspiraatiota, jotta voit alkaa haaveilla ja suunnitella minne matkustaa, kun maailma jälleen avautuu.

The Ritz London, Lontoo

The Ritz Londonin ylelliset huoneet edustavat lontoolaista luksusta parhaimmillaan. Aidosti kuninkaallinen ilmapiiri, upea sisustus ja vaikuttavat antiikkihuonekalut vievät jalat alta. Täällä voit nukkua yösi kuin todellinen prinsessa – tai herttuatar.

The Ritz London on varattavissa alkaen 579 €/huone/yö.

Grand Royale London Hyde Park, Lontoo

The Grand Royale London Hyde Park on kuin perinteinen ja upea tuulahdus menneisyydestä. Hotellin pysäyttävä sisustus puupaneeleineen, marmoritakkoineen ja kristallikruunuineen on omiaan luomaan romanttista tunnelmaa. Täällä vietät takuulla upean viikonlopun!

The Grand Royale London Hyde Park on varattavissa alkaen 56 €/huone/yö.

Le Meurice, Pariisi

Le Meurice huokuu eleganssia ja aistikkuutta ja onkin suosittu majoituskohde yläluokan keskuudessa. Kuninkaiden hotelliksikin kutsuttu Le Meurice rakennettiin alun perin vuonna 1771 Ison-Britannian yläluokalle, joka matkusti Pariisin Doverinsalmen ylitse.

Le Meurice on varattavissa alkaen 660 €/huone/yö.

Hôtel Eggers, Tukholma

Hôtel Eggers on täydellinen matkakohde, kun kaipaat romanttista lomaa oman herttuasi kanssa. Vuonna 1859 perustettu Hôtel Eggers lukeutuu Ruotsin vanhimpiin hotelleihin. Täällä on majoittunut kuninkaallisia, taidemaalareita ja diplomaatteja niin tärkeiden kokousten kuin salaisten tapaamistenkin merkeissä.

Hôtel Eggers on varattavissa alkaen 102 €/huone/yö.

The Savoy, Lontoo

The Savoy oli perustamisvuonnaan 1889 Lontoon ensimmäinen luksushotelli ja houkutteli luonnollisesti asiakkaikseen rikkaita ja kuuluisia. Hotelli on säilyttänyt asemansa kuningasperheen suosikkina vielä nykypäiviin saakka.

The Savoy on varattavissa alkaen 493 €/huone/yö.

Hotel Sacher Wien, Wien

Historiallinen Hotel Sacher Wien edustaa 1800-luvun lopun ylellisyyttä. Tämä hotelli on ollut kautta historiansa yhteiskunnan kerman keskus ja kulttuurin kulmakivi. Täällä ylelliset lusikat ovat vain yhden huonepalvelusoiton päässä!

Hotel Sacher Wien on varattavissa alkaen 330 €/huone/yö.

Hotel Grande Bretagne, Ateena

Hotel Grande Bretagne on jokaisen silmäätekevän suosikki aina rocktähdistä kuninkaallisiin. Tämä vuonna 1842 perustettu hotelli on paitsi tunnelmallinen myös ylellinen. Anna hotellin muhkean sängyn mullistaa unesi!

Hotel Grande Bretagne on varattavissa alkaen 390 €/huone/yö.

The Merrion, Dublin

Irlannin pääkaupungin sydämessä sijaitseva The Merrion edustaa upeaa ylellisyyttä, tyylikkyyttä ja vieraanvaraisuutta. Tämä hotelli on ollut yläluokan suosiossa jo 1700-luvun lopulta asti, joten se tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kokea historiaa ja luksusta samalla kertaa.

The Merrion on varattavissa alkaen 300 €/huone/yö.

Hotel d’Angleterre Geneva, Geneve

Hotel d’Angleterre Geneva on kaunis boutique-hotelli, jonka hyvällä maulla sisustetut huoneet henkivät kuninkaallista charmia ja sveitsiläistä vieraanvaraisuutta. Tämä on täydellisen ylellinen piilopaikka, kun kaipaat salaista irtiottoa arjesta.

Hotel d’Angleterre Geneva on varattavissa alkaen 483 €/huone/yö.

Lisätietoa hotelleista ja varaukset matkustusrajoitusten jälleen salliessa osoitteessa Hotels.com.

Lähde ja kuvat: Hotels.com

Assassin’s Creed Valhalla -viikinkiseikkailu laajeni uusilla ryöstöretkillä

0

Assassin’s Creed Valhalla -toimintaroolipeliin on julkaistu uusi päivitys, joka tuo mukanaan River Raid -pelimuodon. Katso yläpuolelta River Raidin esittelyvideo.

River Raid -pelimuoto tarjoaa pelaajalle uuden tavan kokea joenvarsirosvouden mahdollisuudet uusilla alueilla ja vaikuttamatta pelin tarinaan tai pelihahmon luomiin suhteisiin Englannissa. Peruspelistä poiketen näissä jokivarsitehtävissä pelaaja saattaa menettää osan miehistöstään, mikäli nämä kaatuvat taistelussa eikä heitä elvytetä ajoissa. Samalla omaa soturiarmeijaa voi vahvistaa muiden pelaajien luomilla Jomsviking-sotureilla, joita johtaa pelaajan oma Jomsviking-luutnantti.

Uusi pelimuoto tuo mukanaan myös uudenlaisen ja ominaisuuksiltaan päivitettävän viikinkilaivan. Ryöstöretkien myötä tarjolle tulee uusia varusteita, taitoja ja kosmeettisia vaihtoehtoja oman viikinkikylän koristeluun. Uusia aseita ovat Pyhän Yrjön haarniskakokonaisuus ja pitkämiekka. Lisäksi pelimuodon kolme uutta taitoa on kätketty ryöstettäviin luostareihin.

Englantilaisten jokien varrella riittää ryöstettävää

Uusia rakennuksia ovat Jomsviking-sali ja ryöstöretkilaituri. Salissa on kolme eri päivitystasoa, jotka mahdollistavat eri tasoisten viikinkisoturien värväämisen. Mitä korkeampi salin taso, sen parempia sotureita on värvättävissä ja sen paremmiksi näistä on mahdollisuus tulla. Ryöstöretkiin tarkoitettu laituri vaaditaan jokirosvousten tekemiseen. River Raid -pelimuoto tulee pelattavaksi, kun pelaaja on suorittanut joko pelin Grantebridgescire- tai Ledecestrescire-tarinakaaren kokonaisuudessaan.

Assassin’s Creed IV Black Flag– ja Assassin’s Creed Origins -toimintapelit luonut pelistudio Ubisoft Montreal vie pelaajat viikinkiajalle ja kertoo Eivor-viikinkisoturin tarinan. 800-luvulle sijoittuva Assassin’s Creed Valhalla -peli esittelee upean, avoimen ja eläväisen pelimaailman, joka nivoo yhteen sekä viikinkien ryöstöretket että Englannin synkän ja verisen aikakauden. Peli tuo sarjaan uusia ominaisuuksia, kuten mahdollisuuden järjestää omia ryöstöretkiä ja perustaa oma uudisasukasyhteisö uuteen maahan. Vahvistamalla omaa yhteisöä kasvaa myös pelaajan johtaman alueen vaikutusvalta. Pelaajan ohjastama Eivor voi pelaajan valinnan mukaan olla mies- tai naistaistelija. Omaa hahmoaan voi myös muokata monella tapaa hiustyylien, tatuointien, sotamaalausten ja varusteiden osalta ilmentämään omaa tyyliään.

LUE ASSASSIN’S CREEDT VALHALLA -PELIN ARVOSTELU TÄÄLTÄ

Assassin’s Creed Valhalla on saatavilla Xbox Series X/S-, Xbox One-, PlayStation 5- ja PlayStation 4 -pelikonsoleille sekä Epic Games Store- ja Ubisoft Store -kauppapaikkojen kautta pc-tietokoneille. Lisäksi peli on saatavilla Ubisoft+- ja Stadia-pelipalveluista. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Tämä jokaisen retrofanin on nähtävä – katso video Super Nintendo World -puiston ihastuttavista yksityiskohdista

0

Sympaattinen Super Mario , tuo kasarilapsen ainoa ja oikea pelihahmo, ihastuttaa uudessa japanilaisessa teemapuistossa. Kyseessä on tarkalleen ottaen Super Nintendo World, joka sijaitsee Osakassa, Universal Studios -viihdekompleksin alueella.

Teemapuiston piti aueta suurelle yleisölle 4. helmikuuta, mutta avajaiset on jouduttu siirtämään koronatilanteen vuoksi. Alueelle vuosilipun ostaneet asiakkaat ovat kuitenkin päässeet kurkistelemaan upeaa kokonaisuutta ennakkoon. Yksi onnekkaista on Kanadasta Japaniin muuttanut mies, joka tunnetaan somessa nimellä TDR Explorer.

Hän jakanut videon ikimuistoisesta elämyksestään Youtubessa. Kyseessä on puolen tunnin pätkä, jota on katsottu parissa viikossa yli 2 600 000 kertaa. Unilad-sivusto on koostanut videosta tiivistelmän, jossa pääsee kurkistamaan Super Marion söpöön maailmaan hieman tiivistetymmin.

Molemmat versiot löydät alta, ylempänä lyhyempi.

Lidlin gluteenittomat kananugetit eivät olekaan gluteenittomia!

0

Lidlin valikoimaan kuuluvista gluteenittomista kananugeteista on löytynyt vehnää ja gluteenia. Tarkalleen ottaen kyseessä on Solängen Free from gluten Chicken nuggets -tuote, joka myydään pakasteena.

Nugetit voivat aiheuttaa keliaakikoille vakavia oireita. Muut asiakkaat voivat käyttää tuotetta huoletta. Nugetteja on ollut myynnissä Lidleissä ympäri Suomen. Kyseisen erän parasta ennen -päiväys on 17.8.2021.

Asiakkaat voivat palauttaa tuotteen myymälään ja rahat palautetaan. Kuva tuotteesta alla.

Seiska: Kohumaskikauppias Onni Sarmaste myy nyt koronarokotteita!

0

Liikemies Onni Sarmaste tuntuu olevan ajanhermolla ja takovan silloin, kun rauta on kuumaa. Viime keväänä mies tuli rytinällä otsikoihin tehtyään miljoonakaupat maskeista Huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Nyt käyttökieltoon joutuneet suojaimet kaupitellut Sarmaste on keksinyt uuden koronabisneksen.

Seiska tietää kertoa, että liikemies kaupittelee venäläisiä Sputnik-rokotteita. Mistään nappikaupasta ei tosin ole kyse, vaan tilauksen on kuulemma oltava miljoonia annoksia.

– Kyllä se pitää paikkaansa, että mulla on sitä rokotetta. Jos joku haluaa sitä ostaa, niin minulle voi soittaa, Sarmaste vahvistaa Seiskan saaman vinkin.

Liikemies toteaa, ettei hän myy rokotteita Suomeen. Sarmaste selostaa, etteivät muut kuin venäläiset rokotteet kelpaa hänen valikoimiinsa.

– En halua myydä muita rokotteita, koska niiden kanssa on paljon enemmän ongelmia, kuten kuolemantapauksia. 

Sarmaste ei halunnut kommentoida Seiskalle tuotteen hintaa tai mahdollisesti jo syntyneitä kauppoja liikesalaisuuteen vedoten.

TS: Vaikka pankkikortti olisi suljettu, sillä voi edelleen tehdä lähimaksuja

0
s-etukortti

Ongelman aiheuttaa nopean maksamisen mahdollistava ominaisuus.

Turun Sanomat kertoo Turussa työmatkalla olleesta jyväskyläläisestä Kimmo Leppäahosta, jonka varastetun ja suljetun S-Pankin kortin lähimaksuominaisuutta voitiin edelleen käyttää.

Leppäahon mukaan korttia oli käytetty neljän kertaa sen sulkemisen jälkeen. Kaikki yksittäiset ostokset olivat alle 25 euron lähimaksurajan.

Offline- vai online-lähimaksukortti?

S-Pankin viestintäjohtajan Raija Gynther kertoi TS:lle, että pankkikortin lähimaksuominaisuus voi olla tyypiltään joko online -tai offline. Online-ominaisuudessa tarkastetaan jokaisella ostokerralla tilin ja kortin tilanne, joka hidastaa ostotapahtumaa. Gyntherin mukaan asiakas voi itse valita kumman version haluaa. Hänen mukaansa ainavarmentava (online-versio) kortti myönnetään automaattisesti aina alaikäisille. Muut asiakkaat voivat valita kumman version haluavat, mutta oletusarvona saadaan offline-versio, koska se on nopea eli noudattaa lähimaksun ideaa. Offline-korttia voi käyttää lähimaksuun useita kertoja ja tunnuskoodin näppäilyä vaaditaan vain aika ajoin. Tästä syystä sitä ei voi kytkeä heti pois päältä varkauden tai katoamisen vuoksi.

Leppäahon varastetussa lompakossa oli myös OP pankin kortti, jonka käyttäminen ei korttivarkaalta onnistunut. OP Ryhmän riskienhallintapäällikkö Samuli Pehkonen kertoi TS:lle, että pankin korteista vain visa electron -kortit varmentavat kortin ja tilin tiedot jokaisen lähimaksutapahtuman yhteydessä, mutta ei kertonut varmennuksesta sen tarkemmin.

Nordea puolestaan antoi TS:lle hieman toisenlaista tietoa. Nordean lähimaksukorteilla voi tehdä maksuja sekä online- että offline-tapahtumina, mutta ”viime kädessä on kauppiaan päätettävissä, vaatiiko maksupääte online-varmennusta”.

Pankit: Ongelma on vähäinen

Pankkien mukaan kyseessä on vain pieni ongelma. Pankit vakuuttavat kantavansa lähimaksun offline-ominaisuuden väärinkäytöksistä vastuun, jos korttia on säilytetty asianmukaisesti, sen katoamisesta on heti ilmoitettu ja kortti suljettu.

Muista nämä ohjeet

Jotta vältyt korttiesi väärinkäytöltä, varmista säännöllisesti että kortit ovat tallessa äläkä jätä niitä koskaan lojumaan valvomatta. Talleta kännykkääsi korttien sulkupalvelujen numerot ja sulje kortit heti, jos huomaat niiden kadonneen.

Lähde: Turun Sanomat

Kuva: S-Pankki

JUKO: Työvoimapula pahenee kuntapalveluissa: ”Ei näillä palkoilla…”

0
stetoskooppi

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on huolissaan kunta-alan työvoimatilanteesta.

Kuntien eläkevakuuttajan Kevan mukaan kuntien suhteellisesti suurin työvoimapula on sosiaalityöntekijöistä, erityisopettajista, psykologeista ja varhaiskasvatuksen opettajista, kun työvoiman tarvetta verrataan näissä tehtävissä työskentelevien määrään.

Eläköityvien ja alan opiskelijoiden määrää tarkasteltaessa Keva ennakoi pulan vain pahenevan. Ennuste osoittaa, että yhdeksän vuoden kuluttua sataa sosiaalityöntekijää kohden tarvitaan lisää 45 sosiaalityöntekijää. Erityisopettajien vastaava luku on 34, psykologien 32 ja varhaiskasvatuksen opettajien 28.

Ei näillä palkoilla…

JUKO korostaa tiedotteessaan, että akavalaisissa kunta-alan töissä moni ansaitsee kuukaudessa reilusti alle 3 000 euroa.

– Ei näillä palkoilla houkutella korkeakoulutettuja nuoria kuntien töihin, kommentoi JUKO:n toiminnanjohtaja Maria Löfgren Kevan ennustetta kuntien tulevasta työvoiman tarpeesta.

– Kun palkka ei vastaa työn vaativuutta, työolosuhteet ovat raskaat ja erityisesti sote-töissä asiakasmäärien kasvu kuormittaa uupumukseen asti, asioille on tehtävä nopeasti jotain tai seurauksena on nuorten kato palkkalistoilta.

Tulossa vakava työvoimapula

Löfgren varoittaa, että useita naisvaltaisia töitä uhkaa lähitulevaisuudessa vakava työvoimapula.

– Koulutuspaikkojen lisääminen ei auta, jos tehtävien vaativuus ei näy palkassa eivätkä työolot houkuttele.

Jos sote-uudistus toteutuu, sosiaalityöntekijät ja psykologit siirtyvät hyvinvointialueiden palvelukseen.

– Uusi työnantaja joutuu heti vakavan sote-ammatteja koskevan työvoimapulan kouriin. Lukumäärällisesti eniten pulaa tulee edelleen olemaan sairaanhoitajista, Löfgren huomauttaa.

Kunta-alan 420 000 palkansaajasta kolmasosa kuuluu julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO:n neuvottelemien virka- ja työehtosopimusten piiriin. Kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa työskentelee eri ammateissa runsaat 130 000 akavalaista.

Kuva: Pixabay

MTV: Vantaalaisnainen tappoi pienen lapsensa – ”Hän oli ihan täysin normaali ihminen”

0
Poliisi
Poliisi

Viime huhtikuussa Vantaan Kaivokselassa tapahtui järkyttävä henkirikos. Äiti tappoi alle kaksivuotiaan poikansa tukehduttamalla tämän muovipussia käyttäen. Perheen isä oli lähtenyt aiemmin aamulla töihin.

MTV on hankkinut surmaan liittyvät kuulustelupöytäkirjat, jotka tulivat julkisiksi oikeudenkäynnin myötä. Niistä käy ilmi, että teosta epäiltiin alkuvaiheessa pojan isää. Äiti ilmoitti pojan menehtymisestä itse hätäkeskukseen. Isä haettiin kesken päivän kuulusteltavaksi.

– Jossain vaiheessa edessäni oli poliisiauto ja poliisit tulivat puhumaan minulle. He kertoivat sen, ja minä kysyin heiltä monta kertaa, että etsivätkö he varmasti minua. He vakuuttivat että asia koskee minua, sitten minut otettiin kiinni ja tuotiin tänne, mies selosti kuulustelussa MTV:n saamien tietojen mukaan.

Kun asian todellinen laita alkoi selvitä, isä ei voinut uskoa puolisonsa tekoa todeksi. Hän kuvaili naista rakastavaksi äidiksi, joka ei koskaan menettänyt hermojaan lapsen vuoksi.

– Se lapsi oli hänelle enemmän kuin lahja. Se oli molemmille enemmän kuin lapsi, se oli koko maailma. Minä haluan selvittää, kuka on tehnyt tämän. Tämä on niin iso asia minulle. Minä en kestä tätä.

Myös perheen sukulaisnaiselle traaginen surma tuli täytenä yllätyksenä. Hän oli tavannut äidin henkirikosta edeltävänä päivänä.

– Ihan viimeiseen tapaamiseen saakka kun olimme yhdessä, hän oli ihan täysin normaali ihminen. Minä en koskaan osannut tai kuvitella, että jonain päivänä hän tekisi jotain tällaista omalle pojalleen. Se oli aivan tavallinen ja normaali päivä hänen kanssaan silloin, nainen muisteli MTV:n hankkimien kuulustelupöytäkirjojen mukaan.

Sebastian Tynkkynen ja Alan-rakas yhdessä jo neljä vuotta: ”Rakastan sua yli kaiken”

0

Sebastian Tynkkynen, 31, on julkaissut romanttisen kirjoituksen Instagramissa pariskunnan vuosipäivän kunniaksi. Perussuomalaisten kansanedustajalla ja hänen puolisollaan Alan da Silvalla on yhteistä taivalta takana jo neljä vuotta.

– Aluksi sitä löysi sanoja kuvailla, kuinka upea olet, mutta nyt tunteet on jo niin syviä, että niitä on mahdoton sanoittaa, mutta yritetään. Satama ja telakka. Laturi. Sohva ja sänky. Koti. Patsas ja puutarha. Pehmeä ja kova. Makea ja suolainen. Huoli ja kaipuu. Hiki ja kyyneleet. Virta ja suvanto, Tynkkynen kuvailee rakastaan hempeästi.

Miestään kuusi vuotta nuorempi Alan on kotoisin Mosambikista. Heidän ensikohtaamisensa tapahtui sattumalta Oulun yliopiston käytävillä. Pariskunta on kertonut haaveilevansa perheenlisäyksestä.

– Olet parasta, mitä mun elämässä on tapahtunut ja rakastan sua yli kaiken, Tynkkynen päättää.

Kuva Alanista alla.

Hallitus: Uhrin sukupuolen pitää vaikuttaa rikostuomion pituuteen

0

Hallitus teki tänään lakiesityksen, jonka mukaan rikoslakiin lisätään rangaistuksen koventamisperusteeksi sukupuoli. Tällä halutaan puuttua tehokkaammin rikoksiin, joiden uhri valikoituu sukupuolen perusteella.

– Kyseessä on tärkeä uudistus, sillä esimerkiksi naisten riski joutua viharikosten, järjestelmällisen maalittamisen tai muun vihapuheen kohteeksi on suuri. Meidän on varmistettava, että lainsäädännön puitteissa pystymme tunnistamaan sukupuoleen perustuvia viharikoksia ja tarjoamaan uhreille tukea, Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toteaa.

Tällä hetkellä Suomen lainsäädännössä rangaistuksen koventamisperusteita ovat rotu, ihonväri, syntyperä, kansallinen tai etninen alkuperä, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, vammaisuus tai niihin rinnastettavissa oleva asia. Koventamisperustetta sovelletaan kaikkiin rikoksiin.

Oikeusministeriön mukaan selvitykset osoittavat, että erityisesti julkisuudessa toimiviin naisiin kohdistuu heidän sukupuoleensa kohdistuvaa vihaa ja seksuaalissävytteistä vihapuhetta. Lakimuutoksen on tarkoitus astua voimaan ensi syksynä.