Koti Blogi Sivu 926

Sampo Kaulanen ongelmaprojektistaan: ”En enää ihmettele, miksei näitä löydy joka putiikista”

0

Lapin suurinta K-Marketia Jounin Kauppaa Äkäslompolossa pyörittävä Sampo Kaulanen ei arvannut, miten paljon ongelmia hän tulisi kohtaamaan, kun hän tilasi loppukeväällä Saksasta savustusuunin.

Kaulanen oli päättänyt rakentaa Jounin Kauppaan modernin deliosaston, josta saa tilauksesta niin sushia, savustettuja tuotteita kuin hampurilaisiakin. Projektissa on kuitenkin tullut vastaan lukuisia vastoinkäymisiä, eikä savustin ole vieläkään toimintakunnossa.

Kaulanen kirjoitti hankkeen käänteistä Facebookissa:

”Japanese streetfood, smokery-bbq pisteen rakentaminen on ollut kohtuullisen haastava projekti! 🤭
Southern Pride savustusuuni tilattiin loppukeväästä Saksan maalta. Sen jälkeen ollaan käyty viranomaisneuvottelut jne.. läpi ja katottu mitä tämän vehkeen asentaminen oikeasti vaatii.
No, keittiön seinä piti purkaa alas että uuni mahtuu köökkiin! Hyvä, se olis pitänyt jokatapauksessa purkaa uuden tiskin eestä.
Savustimessa on kaksi tötteröä. Toisesta tulee savu ulos ja toisesta sitten muut höyryt.
Meiän piti näille kaasuille rakentaa kulku ulos ja esteettisesti ja käytännöllisesti katsoen paras vaihtoehto oli viedä suoraan kaupan läpi katolle 🤭
En sikäli enää ihmettele et miksei näitä löydy ihan joka putiikista 😀
Nyt odotellaan vielä yhden ilmastointikoneen saapumista ja etufriisien valmistumista.
Eiköhän tuo nyt ens kuussa rupeis olemaan valmis 🤭🤠 Kiitos!”

Alla Kaulasen päivitys ja kuvia savustusuunin nykytilanteesta.

Jos päivitys ei näy, sen voi katsoa Facebookissa.

Hockey Night kiertää syksyn aikana kiekkokaupunkeja – suora Liiga-lähetys Subilla joka viikko

0

C Moren Liiga-syksy täyttyy paikallistarinoista – lähetyksiä on entistä enemmän myös MTV:n vapaasti katsottavilla tv-kanavilla. Viikko-ohjelmiston huipentaa viikon aikana keskiöön nostetun Liiga-joukkueen kotiottelu. Kauden avausottelu HPK – Kärpät nähdään MTV3-kanavalla torstaina 1. lokakuuta.

Hockey Night nostaa joka viikko yhden Liiga-seuran eritysfokukseen MTV:n kanavilla. Tammikuun loppuun mennessä valokeilassa on nähty vuorollaan jokainen Liiga-joukkue.

– Paikallisuskollisuus ja vahva fanikulttuuri ovat Liigan kantavia voimia. Tavoitteemme kasvattaa Liiga-huuma suuremmaksi kuin koskaan lähtee jokaisesta seurasta ja intohimoisesta Liiga-paikkakunnasta. Haluamme nostaa kaikkien 15 seuran omalaatuiset paikallistarinat vuorollaan keskiöön ja sukeltaa joukkueen pariin niin ottelulähetyksissä kuin oheisohjelmissa. Tämä on Liigan uusi alku! hehkuttaa MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.

Liiga-viikon käynnistää maanantaisin Hockey Night – Tien päällä -ohjelma MTV3-kanavalla klo 22.35. Oranssitakkinen juontajakaksikko, Ari Vallin ja Siim Liivik, kiertää ympäri Suomea selvittämässä Liiga-joukkueiden menestyksen avaimia ja valottamassa seuran ikimuistoisimpia hetkiä.

Heti avausjaksossa matkataan huipulle, kun oranssitakit pääsevät HPK:ssa mestaritason valmentajaksi kasvaneen leijonakuningas Jukka Jalosen vieraaksi. Samalla juontajatulokas Siim Liivik laittaa kirjaimellisesti kroppaa likoon peliuransa jälkeen täysin uudelle ladulle loikanneen HPK:n tuplamestarin Janne Lahden käsittelyssä.

Tositoimiin päästään aina torstaina tai perjantaina, kun Subin lätkäpäivässä esitetään samaisen joukkueen kotiottelu. Ennen suoraa ottelulähetystä kiekkoillan käynnistää Hockey Night Live -ennakkostudio klo 18.00.

Lauantaina Liigan pariin päästään MTV3-kanavalla puolituntisen Hockey Night 360 -ennakkostudion merkeissä. Hockey Night 360 puntaroi kaikkien illan kierroksen otteluiden asetelmia. Itse otteluiden alkaessa jännitysnäytelmiä seurataan C Moren puolella, missä myös Hockey Night 360 jatkaa suorassa lähetyksessä illan otteluiden seuraamista ja huippukohtien annostelua. Kaikki Liigan ottelut, studiolähetykset ja oheisohjelmat ovat katsottavissa Telia Liigapassilla cmore.fi-suoratoistopalvelusta ja Telia TV:stä.

– Olemme tuotantojen osalta tehneet yhteistyössä Liigan kanssa kaikkemme, jotta tapahtumat voidaan järjestää ja viedä turvallisesti läpi. C Moren upea tiimi odottaa malttamattomana, että kausi saadaan käyntiin ja pääsemme tuomaan ensiluokkaista kiekkoviihdettä jokaiseen kotiin, Autero kuvailee.

Liiga-ohjelmisto vapaasti katsottavilla tv-kanavilla

Hockey Night – Tien päällä erikoisohjelma ma klo 22.35 MTV3
Hockey Night Live suora ottelulähetys to tai pe klo 18.00 Sub
Hockey Night 360 ennakkostudio (30 min) la klo 16.30 MTV3

Subin tulevat ottelulähetykset

1.10. klo 18.00 Liiga: HPK – Kärpät, poikkeuksellisesti MTV3-kanavalla
9.10. klo 18.00 Liiga: HIFK – Kärpät
16.10. klo 18.00 Liiga: Pelicans – Ilves
23.10. klo 18.00 Liiga: Ilves – Tappara
30.10. klo 18.00 Liiga: KooKoo – TPS
12.11. klo 18.00 Liiga: KalPa – Lukko
20.11. klo 18.00 Liiga: Lukko – HPK
27.11. klo 18.00 Liiga: SaiPa – Ilves
3.12. klo 18.00 Liiga: Kärpät – HPK
11.12. klo 18.00 Liiga: TPS – Lukko
18.12. klo 18.00 Liiga: Tappara – HIFK
26.12. klo 18.00 Liiga: Ässät – Lukko, poikkeuksellisesti lauantaina MTV3-kanavalla
8.1. klo 18.00 Liiga: HIFK – HPK
15.1. klo 18.00 Liiga: Jukurit – SaiPa
22.1. klo 18.00 Liiga: JYP – KalPa
29.1. klo 18.00 Liiga: Sport – SaiPa

Lähde ja kuva: C More

Peliarvostelu: Rocket Arena – mukana myös nuorten mielipide

0

Final Strike Gamesin kehittämä Rocket Arena tuo raikkaan tuulahduksen toimintapelien värikkääseen maailmaan. Kaoottinen kolmen pelaajan välinen areenatyyppinen taistelupeli on parhaimmillaan erittäin hyvää viihdettä.

Pelin hektisen temmon vuoksi kuvia on vaikea räpsiä, mutta tässä yksi näkymä lintuperspektiivistä. Hyppiminen on hyvin olennainen osa peliä. Yksi hahmo pystyy pomppimaan jopa viisinkertaisia loikkia ilmassa.

Rocket Arena tarjoaa alkuun lyhyen tutorial-osuuden, jossa opetetaan pelin perusmekaniikat varsin kattavasti. Liikkuminen, tähtääminen, tuplahypyt, erilaiset hyökkäykset ja kokonaisvaltainen ympäristön hyödyntäminen kuuluvat olennaisiin osa-alueisiin. Ensivaikutelma tuntuu silti kovin peruskauralta, kuin tylsähkön lastenpelin taaperonaikaisilta askelilta. Tämän ei pidä kuitenkaan antaa häiritä liikaa.

Kun varsinaiseen toimintaan pääsee viimein mukaan, niin meno on aivan toista luokkaa. Mainio pelitempo, vapaus liikkua ympäriinsä ja vastustajien tulittaminen on erittäin hauskaa puuhaa. Kentältä löytyvät tehosteet sekoittavat peliä sopivalla tavalla ja graafinen väriloisto häikäisee silmiä. Pirteä ääni- ja musiikkimaailma korostaa hauskaa menoa hetki hetkeltä. Näppäimiä ei meinaa alkuun millään muistaa, mutta jopa peliohjaimen näppäinten jatkuva satunnainen painelu saa melkoisesti tohinaa aikaan. Näkymä on parhaimmillaan kuin vauhdikasta piirrettyä katsellessa.

Kymmenen mukavan erilaista karttaa tarjolla. Kentät ovat hyvin kompakteja kooltaan, eli juuri sopivia kuuden pelaajan kamppailuja varten. Tarjolla on ulkoilmakarttojen lisäksi myös taistelua sisätiloissa.

Pelimuotoja on ahdettu mukaan peräti viisi kappaletta. Perinteisempiä kohtaamisia edustaa Knockout, jossa tavoitteena on pudottaa vastapuolen pelaajia ulos areenalta. Treasure Huntissa kahmitaan kolikoita arkusta pitämällä kirstua hallussa. Rocketballissa taas pelataan eräänlaista jalkapalloa. Näiden lisäksi pystyy pelaamaan kustomoituja otteluita yksin tai oman porukan kesken. Päänäyttämönä toimii kilpailullisempi Ranked-tila.

Kynnys lähteä pelin pariin tuntuu aluksi mukavalta. Pari lämmittelymatsia bottipelaajia vastaan on kelpo tapa opetella hahmojen taitoja. Erilaisia hahmoja on kymmenen kappaletta ja jokaisella on kolme taitoa käytössään. Rocket Arenan ongelma on kuitenkin siinä, että pitempään peliä tahkonneet konkarit pyyhkivät helposti lattiaa aloittelevien pelaajien kustannuksella. Tilanteet ovat monesti niin nopeita, ettei välttämättä ehdi edes tajuta tapahtunutta. Kaiken kukkuraksi osa hahmoista vaikuttaa muita paremmilta, joka lisää etua konkareiden hyväksi tietouden kautta. Kynnys hypätä mukaan on korkea.

Voittajien poseeraus! Hahmot ovat hyvin eläväisen oloisia ja mainiosti animoituja. Myös ääninäyttely kuulostaa oikein hyvältä otteluiden aikana, mutta unohtakaa pelin päävalikon karmean kuuloinen äänirobotti, josta tulee mieleen 80-luvun Amiga-tietokoneen erittäin amatöörimäinen puhesyntetisaattori.

Rocket Arena ei ole missään nimessä huono peli, mutta odottelua kamppailujen välissä on aivan liikaa. Kaikkein mieluiten pelejä tahkoaisi ihmispelaajia vastaan, mikäli niitä vain löytyy, sillä otteluita saa toisinaan hakea turhauttavan kauan. Alkuun peli jopa maksoi noin 30 euroa, mutta hinta tipahti ennätysnopeasti viiteen euroon, madaltaen kynnystä melkoisesti. Kovin suurta yhteisöä ei ole kuitenkaan ehtinyt muodostua hakuajoista päätellen. Se on sääli, sillä potentiaalia on paljon.

Sisältönsä puolesta Rocket Arenaa voi toki suositella kaikille reippaasta ja värikkäästä toiminnasta kiinnostuneille. Pelaajayhteisön väljyys on kuitenkin iso kynnys uudelle pelaajalle sellaisessa pelissä, jossa tarvitaan kilpakumppaneita. Pari ilmaisviikkoa olisi enemmän kuin paikallaan sen laajentamiseksi. Kaikeksi onneksi peliä voi pelata ristiin eri alustojen kanssa, joten se parantaa mahdollisuuksia.

Tähdet: 3,5/5

Rating: 3.5 out of 5.

NUORTEN MIELIPIDE

Päätimme selvittää Rocket Arenan varsinaiselta kohderyhmältä, mitä mieltä he olivat uudesta tulokkaasta online-räiskintäpelien kovasti kilpaillussa maailmassa.

Rocket Arena on selkeästi suunniteltu houkuttelemaan värikkään ulkoasun ja monien sarjakuvamaisten naispuolisten pelihahmojen myötä myös tyttöjä, joten testaajinamme toimivat 12-vuotias poika ja 15-vuotias tyttö.

Molemmilla on kokemusta moninpeliräiskinnöistä, kuten Overwatch ja Fortnite, joista he pitävät. Rocket Arenan alku kiinnosti molempia suuresti ja varsinkin pelihahmojen erikoistaidot sekä kyky pomppia pitkin seiniä ylöspäin tuntuivat kiinnostavilta ominaisuuksilta. Myös pelihahmojen ja kenttien ulkonäkö miellytti molempien silmää.

Kun tutoriaalit oli hoidettu ja bottien kanssa harjoiteltu, testaajamme joutuivat välittömästi kokeneempien pelaajien murjomiksi. Tämä ei heitä kuitenkaan lannistanut, vaan molemmat jatkoivat innokkaasti ja kehityskäyrä suuntasi nopeasti ylöspäin.

Yksi Rocket Arenan hyvistä puolista on ”tyrmätyn” pelaajan paluu peliin hyvin nopeasti singahtamalla korkealle ilmaan kentän toiseen osaan, mutta tämä muodostui myös ongelmaksi. Rocket Arenassa kenttien kompaktilla koolla varmistetaan jatkuva toiminta ja rähinä, mutta samalla kokemuksesta tulee turhankin hektistä, varsinkin kun kokeneemmat pelaajat osaavat odottaa, minne tyrmätty pelaaja lentää.

Nuorille testaajillemme Rocket Arenan ”hienot mutta liian pienet kentät” olivat liian toistensa kaltaisia, varsinkin kun pelimuodoissa ei ollut heille juurikaan ”mitään uutta”. Uusien hahmojen ja kenttien lisääminen ei heille kuitenkaan riittäisi, vaan molemmat toivoisivat peliin mieluummin täysin uudenlaisia ja erilaisia pelimuotoja, jotka erottuisivat massasta.

Tällaisenaan 12- ja 15-vuotiaille testaajillemme Rocket Arena on kuin pienempi ja hieman yksitoikkoisempi, vaikkakin oikein kivan ja värikkään näköinen, versio Fortnitesta tai Overwatchista. Kritiikistä huolimatta, teknisesti tyylikkäästi rakennetussa pelissä riitti molemmille niin paljon hyviäkin puolia, että he antoivat sille arvosanaksi kolme pistettä viidestä.

Nuorten mielipide: 3,0

Testialusta: PlayStation 4
Saatavuus: PlayStation 4, Xbox One, PC/Windows
Genre: Toiminta, ammuskelu
Pelaajamäärä: 1-6
Ikäraja: 12 vuotta
Kehittäjä: Final Strike Games
Julkaisija: Electronic Arts

IL: Mikael Gabriel rikosepäilyn kohteena

0

Rap-artisti Mikael Gabrielia syytetään Iltalehden mukaan rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Gabrielin epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen 1. kesäkuuta ja rattijuopumukseen 3. kesäkuuta, jolloin hän myös Instagram-kuviensa perusteella osallistui rasismin vastaiseen mielenosoitukseen Helsingissä.

Gabrielilla on aiemminkin ollut vastaavia ongelmia, sillä hänet tuomittiin maaliskuussa 2018 Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Räppäri odottaa ensimmäistä lastaan kihlattunsa Triana Iglesiaksen kanssa.

Lähde: Iltalehti

Kuva: Instagram

Danny väleistään Erika Vikmaniin: ”Pitääkö sitä enää erikseen hehkuttaa tuollaisten tapahtumien jälkeen”

0
Erika-Vikman

Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen, 77, ja vuoden 2016 tangokuningatar  Erika Vikman, 27, ilmoittivat toissa lauantaina Instagramissa lähes viisi vuotta kestäneen parisuhteensa päättymisestä.

Erika Vikman ole kommentoinut eroa, mutta Danny on antanut asiasta useita kommentteja. Seiskan mukaan ero johtui Erika Vikmanin salasuhteesta vuonna 2019 Valkeakosken kesäteatterin Danny-musikaalissa häntä esittäneen näyttelijän Ilkka Koivulan, 54, kanssa.

Danny kertoi Seiskalle, että Vikman muuttui selvästi ”Valkeakosken tapahtumien jälkeen”. Dannyn mukaan Vikmanista tuli etäinen ja hän halusi muuttaa Tampereelle. Danny myöntyi muuttoon, mutta ei kuitenkaan nostanut ”kissaa pöydälle”, vaan jäi asiassa epätietoisuuteen.

– Kun Erika löi tänä keväänä kiinni sen oman asuntonsa, oli mielestäni selvä asia, että muutamme erilleen ja että tulee ero, Danny sanoi.

Seiska kysyi Dannylta, ovatko he vielä ystäviä.

– En tiedä, onko se enää ystävyyttä, kun erotaan. Pitääkö sitä enää erikseen hehkuttaa tuollaisten tapahtumien jälkeen, Danny puuskahti.

Danny ei kuitenkaan ole vihainen Vikmanille.

– En! Olen saanut elää pitkän elämän. Ihastumisia ja rakastumisia tulee ihmisille eri syistä. Miksi olisin vihainen siitä, että hän haluaa kokea elämässään? Tietysti olen sikäli pettynyt, etten olisi enää halunnut tässä vaiheessa elämääni syyllistyä epäilyyn.

Erika Vikman ei ole kommentoinut eroa ja kertoi maanantaina Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa, että hänen yksityiselämänsä kiinnostavuus tuntuu välillä omituiselta. Hän kuitenkin lisäsi ymmärtävänsä, että se kuuluu myös ammatin luonteeseen.

– Oma lähipiiri ja itse tiedän, mikä on totta. Kun on hyvä jengi ympärillä, maailma voi peuhata siellä kauempana, Vikman totesi Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Kuva: Instagram

Hälyttävä tutkimustulos: Vain muutaman marihuanasätkän polttaminen teininä voi vahingoittaa aivoja

0

Suomessa kannabis luokitellaan laittomaksi aineeksi, kun taas esimerkiksi Uruguayssa, Kanadassa ja useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa sen viihdekäyttö on laillistettu jo vuosia sitten.

Kannabista on yleisesti pidetty vähemmän haitallisena kuin muita huumaavia aineita ja sillä on todettu olevan jopa positiivisia lääkinnällisiä vaikutuksia, mutta tuoreessa tutkimuksessa sen vähäisestäkin käyttämisestä on havaittu huolestuttavia haittavaikutuksia teineille.

Yhdysvaltalaistutkimuksessa kävi ilmi, että jo muutaman marihuanasätkän polttaminen voi aiheuttaa vaurioita teinin aivoihin – heikentänen kognitiivisia toimintoja.

Kannabista käyttäneille nuorille ja heidän sisaruksilleen tehdyssä vertaistutkimuksessa todettiin, että aivoissa havaittuja muutoksia ei voitu selittää pelkästään perinnöllisillä tai ympäristön vaikutuksilla. Kannabista käyttäneillä nuorilla oli ongelmia etenkin verbaalisen muistamisen kanssa – heillä oli vaikeuksia muistaa kuulemiaan tai lukemiaan asioita.

Tutkimusta johtanut Coloradon yliopiston professori ja psykiatri Jarrod Ellingson seurasi ryhmänsä kanssa kahdessa eri vaiheessa 1 192 teiniä 596 perheestä, jotka asuivat Denverissä ja San Diegossa. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa teinit olivat 17-vuotiaita ja toisessa vaiheessa 24-vuotiaita.

Ellingsonin mukaan kannabiksen haittavaikutuksia kehittyville aivoille täytyy selvittää vielä laajemmin, mutta hänen ryhmänsä havaitsemat tulokset tulevat toimimaan käyttökelpoisena pohjana seuraaville tutkimuksille.

Lähde: Daily Mail

Kuva: Pixabay

Tältä kotonani näyttää

0

Olen jo jonkin aikaa rakastanut sisustaa kotiani boho-tyyliin ja ennen vitivalkoinen kotini onkin pikkuhiljaa vaihtanut tyyliä ja valkoinen on saanut kaverikseen mm. luonnonläheisiä värejä.

Tällä hetkellä rakastan sisustamisessa kaikkea luonnonmateriaaleja kuten puuta.
Parhaillaan etsin kiehtovia ja historiallisia sisustuselementtejä kotiini. Sisustaminen on siitä ihanaa, ettei ikinä tule täysin valmista ja sitä voi aina vaihdella ja muuttaa. Olen jo pitkään rakastanut maalaisromantiikkan ja bohon yhdistelmää.

Haluan kotiini lämpimän tunnelman, sillä myönnän olevani kotihiiri. Työni on välillä hyvinkin hektistä ja erittäin sosiaalista, joten sen vastapainoksi nautin kotona olosta erittäin paljon.

Asun Tampereen Pispalassa. Täällä olen viihtynyt erittäin hyvin, sillä rakastan tätä aluetta kovasti. Pispalanharjulla on upeat maisemat lenkkeillä, täällä on kuuluisat pispalanportaat, jotka ovat kovassa käytössäni ja paikan historia on myös kiehtova. Mm. Olavi Virta eli viimeiset elinvuotensa aivan naapurissani. Pispala on taiteilijoiden suosimaa asuinaluetta eikä ihme, alue on erittäin inspiroivaa.

Sisustusideoita saan omien visioiden lisäksi mm. netistä. Tykkään sisustamisessa tehdä ja tuunata paljon itse. Kierrätän myös paljon, sillä pyrin olemaan kokoajan kaikessa ekologisempi.

Käytän myös KonMari-metodia, eli KonMari-menetelmän ideana on hankkiutua eroon kaikesta, mikä ei tuota iloa. Olen hyvin energiaherkkä ihminen, joten haluan, että kodissani vallitsee hyvä energia, joten valitsen kotiini esineet aina huolella. Rakastan siivoamista ja pidän siitä, että kotonani kaikki on järjestyksessä. Sotku ja epäjärjestys saa minut levottomaksi.

Näin syksyn tullen inspiroidun aina sisustamisesta kun kotona vietetty aika lisääntyy ja sitä haluaa ikäänkuin rakentaa pesää talveksi. Tykkään myös virkata ja kutoa ja esim. pehmeitä ja lämpimiä peittoja ei mielestäni ole koskaan liikaa.

Kynttilöitä poltan alkuillasta asti aina yömyöhään ja aina jopa heti herättyäni. Kynttilöissä on aivan ihanaa tunnelmaa. Sauna lämpiää meillä monta kertaa viikossa. Kotona nautin rauhallisesta maalaisromanttisesta tunnelmasta ja kodin lämmöstä. Leivon usein ja viikonloppuisin tykkään viedä lapsilleni aamiaiset tarjottimella sänkyyn. Haaveilen tulevaisuudessa historiallisesta kartanosta, jota voisin emännöidä.

Kuvissa pieni kurkistus kotiini. Itsetehtyä ovat mm. Virkattu matto, virkattu rahi, jättäneuleviltit, maljakot, makramee…

Olen myös jouluihminen ja kun se aika taas pian koittaa, kotini näyttää silloin tälle. Joulun aikaa  (jos mahdollista) sytytän kynttilöitä vieläkin enemmän ja lämmin tunnelma on entistäkin tärkeämpää.

Kotona ei voi korostaa liikaa tunnelmaa. Kodin pitää tuntua kodilta. Mutta kaikista tärkein elementti kodin sisustamisessa on rakkaus, sillä niin kliseeltä kuin se kuulostaakin; koti on siellä missä sydän.

Vuoden suurin myrsky alkaa tänään? Näin voit vielä ehkäistä vahinkoja kotona tai mökillä

0
Kuvituskuva: Pixabay

Sääennusteiden mukaan Suomeen voi iskeä jo tänään vuoden toistaiseksi kovin myrsky. Koska mökkeilykausi yhä jatkuu, on vahinkoihin hyvä varautua myös vapaa-ajanasunnoilla ja veden äärellä. Irtonaiset esineet kannattaa laittaa pihoilta varastoon ja varautua sähkökatkoksiin.

Syksyn ensimmäisen kunnon myrskyn ennustetaan rantautuvan Suomeen keskiviikkona. Ilmatieteen laitos varoittaa kovista sateista ja tuulista laajalti maan etelä- ja keskiosissa, ja myös rannikkoalueilla tuuli voi yltää puuskissa myrskylukemiin tänään ja huomenna.

– Pihoilta kannattaa nyt laittaa kaikki irtonaiset tavarat varastoon tai kiinnittää ne siten, ettei tuuli pääse niitä lennättämään. Nykyisin vahinkoja aiheuttavat myös trampoliinit, jotka voivat lentää tuulessa esimerkiksi naapurin pihaan tai rikkoa ikkunoita. Myös pihakalusteet kannattaa nyt laittaa talvisäilöön, sanoo korvausjohtaja Marko Tolonen LähiTapiola Pääkaupunkiseudulta.

Kova tuuli voi kaataa puita, jotka rikkovat niiden alle jääviä rakennuksia tai ajoneuvoja. Näin alkusyksystä myrskyn tuhovoimaa voivat lisätä puissa yhä olevat lehdet, joihin tuulen on helpompi tarttua.

– Jos esimerkiksi puu kaatuu talon päälle tai jää nojaamaan toista puuta vasten, on hyvä kutsua apua paikalle. Toimiin lisävahinkojen välttämiseksi kannattaa ryhtyä mahdollisimman pian, mutta ei oman tai muiden turvallisuuden kustannuksella. Jos kaatunut puu vaurioittaa kattoa ja on vaarana, että rakenteisiin valuu vettä, päälle voi käydä levittämässä pressun, jos sen saa tehtyä turvallisesti.

Veneet kiinni ja mökki mielessä

Moni on pitänyt veneet yhä vesillä syksyn veneily- ja mökkireissuja varten. Kova aallokko ja sadevesi voivat aiheuttaa vahinkoja, joita voi pyrkiä ennaltaehkäisemään ennen myrskyä.

– Jos mahdollista, kannattaa käydä tarkistamassa, että veneen kiinnitykset varmasti ovat kunnossa. Kestävät köydet ja solmut estävät venettä hakkautumasta myrskyssä laituria tai kiviä vasten. Moottoriveneestä voi myös katsoa, etteivät esimerkiksi puunlehdet ole tukkineet veden poistoaukkoa ja tarvittaessa avata sen, sanoo Tolonen.

Myös mahdollisella mökillä myrskyn aiheuttamat vahingot kannattaa käydä tarkistamassa mahdollisimman pian tuiverruksen jälkeen.

– Eniten omaisuusvahinkoja myrkyissä aiheutuu yleensä puunkaatumisista. Myös itse tuuli ja sadevesi aiheuttavat jonkin verran vahinkoja. Jos myrsky iskee alueelle, jossa puut pääsevät kaatumaan sähkölinjojen päälle, voi seurauksena olla pitkiäkin sähkökatkoja. Tällöin pakasteet saattavat sulaa ja lisäksi jännitevaihtelu voi rikkoa elektroniikkaa tai muita laitteita, kertoo korvauspäällikkö Jussi Korpelainen LähiTapiolasta.

Näin ennaltaehkäiset myrskyvahinkoja kotona ja mökillä:

  • Pidä huoli siitä, että talon sadevesikourut vetävät, eivätkä ole tukossa.
  • Ylläpidä rakennuksen kuntoa ja korjaa mahdolliset vauriot saman tien.
  • Selvitä etukäteen, mistä saat katkaistua sähköt ja veden, jotta voit myrskyn iskiessä toimia nopeasti.
  • Kaada pihalta sellaiset puut, jotka voivat kaatuessaan vahingoittaa rakennusta.
  • Siirrä pihan puutarhakalusteet ja muut irralliset esineet esimerkiksi vajaan tai sido ne johonkin kiinteään.

Toimi näin myrskyvahingon jälkeen:

  • Valokuvaa vaurioituneet alueet ennen raivaustöitä. Kuvissa tulisi näkyä yleiskuva vakuutetusta omaisuudesta sekä lähikuvia vaurioituneesta omaisuudesta.
  • Sähkökatkon sattuessa pidä pakastin suljettuna. Elintarvikkeet säilyvät tällöin vahingoittumattomina useita tunteja.
  • Otettuasi kuvat, aloita rakennuksen suojaaminen mahdollisimman pian. Poista rakennuksen päälle kaatuneet, nojaavat tai kaatumisvaarassa olevat puut. Pyydä tarvittaessa apua puunraivaukseen ammattilaisilta tai pelastuslaitokselta.
  • Suojaa vaurioitunut vesikatto pressulla, jotta vesi ei pääse rakennuksen sisään. Muista käyttää asianmukaisia turvavälineitä tehdessäsi korjaustöitä.
  • Suuremman vahingon sattuessa varaa vakuutusyhtiöllesi mahdollisuus tarkastaa vahinko paikan päällä.
  • Älä hävitä vahingoittunutta omaisuutta itse ja muista hakea korvauksia vuoden sisällä vahingosta.
  • Jos haluat hoitaa toisen henkilön korvausasioita, tarvitset valtakirjan.

Kuvituskuva: Pixabay

Disney+ nyt saatavilla yhteensopiviin LG-televisioihin Suomessa

0

Disney+ -suoratoistopalvelu on tästä päivästä lähtien saatavilla LG:n televisioihin, joiden webOS-alusta on vuosimallia 2016 tai uudempi.

Disney+ -sovelluksen voi ladata LG Content Storesta, jonka jälkeen sovellukseen pääsee suoraan kotivalikosta.

Disneyn omien sarjojen ja elokuvien lisäksi tarjontaan kuuluvat muun muassa myös Pixar-, Marvel-, Star Wars- ja National Geographic -tuotannot. Pohjoismaissa Disney+ -palvelussa on saatavilla 500 elokuvaa, 40 alkuperäistuotantoa ja yli 6 300 jaksoa Walt Disneyn suuresta koko illan elokuvien, lyhytelokuvien, dokumenttien ja tv-sarjojen valikoimasta.

Lisäksi palvelusta löytyy kasvava tarjonta Disneyn uusia, kriitikoiden ylistämiä alkuperäistuotantoja. Vain Disney+ -palvelussa nähtävää sisältöä ovat muun muassa paljon odotettu The Mandalorian sekä The World According to Jeff Goldblum ja High School Musical: The Musical: The Series. Katso koko ohjelmisto täältä.

LG:n OLED-teknologian ansiosta televisioissa on erinomainen kuvanlaatu, sillä itsevalaisevat, ilman taustavaloa toimivat pikselit mahdollistavat absoluuttisen mustan ja äärettömän kontrastisuhteen. LG:n älytelevisio-ominaisuudet, kuten ThinQ AI -teknologia sekä LG:n alustariippumaton hakutoiminto, toimivat saumattomasti yhteen Disney+ -palvelun kanssa. 

Kulttuurineuvos Veijo Baltzaria epäillään mm. törkeästä ihmiskaupasta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

0

Poliisi on saanut valmiiksi poikkeuksellisen laajan ihmiskauppa- ja seksuaalirikoskokonaisuuden esitutkinnan.

Kokonaisuuden selvittäminen on kestänyt yli vuoden. Tutkinnan yhteydessä on kuulusteltu lähes sataa todistajaa ja lisäksi puhutettu puhelimessa yli viittäkymmentä ihmistä. Poliisi tiedottaa esitutkinnan tuloksista, koska asia on yhteiskunnallisesti merkittävä ja esitutkinta on ollut suuren mediahuomion kohteena.

Poliisi kertoo tiedotteessa epäilevänsä ”yli 70-vuotiasta miestä” lukuisista rikoksista, joiden uhriksi on esitutkinnan perusteella joutunut seitsemän 1980‒2000-luvuilla syntynyttä naista. Osa asianomistajista on ollut epäiltyjen rikosten tapahtumahetkellä alaikäisiä.

Helsingin Sanomien mukaan epäilty on kulttuurineuvos, kirjailija ja ohjaaja Veijo Baltzar, joka on yksi Romanikulttuurin suurimmista vaikuttajista. Baltzar on ollut aiemmin mukana myös SDP:n toiminnassa, kun hän yritti vuonna 2015 eduskuntaan.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet 1.8.2004‒19.11.2019 välisenä aikana. Tapahtumapaikat ovat Helsinki, Espoo, Raasepori, Suonenjoki ja Kuopio.

Baltzar otettiin kiinnin asunnostaan Tammisaaressa 19.11.2019. Samana päivänä kiinniottopaikalla tehtiin kotietsintä, jossa takavarikoitiin suuri määrä tavaraa ja materiaalia, muun muassa erilaisia asiakirjoja sekä kuva- ja videomateriaalia, joita on käytetty esitutkinnassa todisteena. Baltzar vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa 21.11.2019, ja hän on edelleen vangittuna.

Baltzaria epäillään seuraavista rikosnimikkeistä: törkeä ihmiskauppa ja ihmiskauppa, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus, seksuaalinen hyväksikäyttö, pahoinpitely ja laiton uhkaus.

Poliisi epäilee, että Baltzar käytti hyväksi nuorten naisten turvatonta tilaa ja riippuvaista asemaa

Poliisi epäilee, että Baltzar on tutustunut tyttöihin ja nuoriin naisiin Helsingissä ja värvännyt heidät pyörittämäänsä teatteritoimintaan. Epäillään, että mies on houkutellut asianomistajia ensin käymään ja oleskelemaan ja lopulta asumaan luonaan. Asuinpaikkoja epäillään olleen ensin useampi pääkaupunkiseudulla ja lopulta iso asunto Tammisaaressa. Lisäksi Baltzarilla on ollut käytössään asunto ainakin Kuopiossa. Asunnoissa asui hänen lisäkseen kaksi naista, joita epäillään avunannosta ihmiskauppaan, sekä erinäinen määrä muita nuoria naisia.

– Poliisi epäilee esitutkinnan perusteella, että rikoksista epäilty on käyttämällä hyväksi asianomistajien turvatonta tilaa ja riippuvaista asemaa ‒ ja ainakin osaa asianomistajista myös painostamalla ‒ värvännyt heidät yhteisöönsä ja majoittanut heitä erinäisissä asunnoissa saattaakseen heidät seksuaalisen hyväksikäytön ja/tai pakkotyön kohteeksi ja ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saara Asmundela poliisin tiedotteessa.

Turvattomalla tilalla tarkoitetaan, että kaikki asianomistajat ovat olleet nuoria ‒ vaikka eivät kaikki alaikäisiä ‒ ja heillä on ollut jo ennestään elämässään haasteita, joista he ovat kertoneet rikoksesta epäillylle, eli hän on ollut tietoinen asianomistajien haavoittuvasta asemasta. Riippuvainen asema perustuu muun muassa siihen, että uhrit ovat olleet taloudellisesti ja majoituksen suhteen riippuvaisia rikoksista epäillystä. Osalla heistä on ollut myös työsuhde rikoksista epäillyn yhdistykseen. Lisäksi epäilty on käyttänyt hyväksi asemaansa tunnettuna kulttuuritoimijana.

Poliisi epäilee, että uhrien on täytynyt epäillyn luona asuessaan toimia hänen antamiensa sääntöjen ja määräysten mukaisesti. Yhteisön säännöt ovat koskeneet muun muassa asianomistajien pukeutumista ja ulkonäköä, syömistä, liikkumista ja yhteydenpitoa yhteisön ulkopuolelle. Epäillään, että asianomistajat erkaannutettiin perheistään ja ystävistään, eivätkä he saaneet olla yhteydessä ulkopuolisiin. Epäillään, että asianomistajien koulunkäyntiä tai opiskelua on myös jossain määrin rajoitettu.

Epäillään, että yhteisössä vallitsi niin kutsuttu pelon ilmapiiri ja asianomistajiin kohdistettiin väkivaltaa. Lisäksi epäillään, että osa asianomistajista on joutunut seksuaalirikosten uhreiksi.

Osalla asianomistajista on ollut työsopimus rikoksesta epäillyn yhdistykseen, osalla ei. Nekin, joilla on ollut työsopimus, ovat pääsääntöisesti siirtäneet erinäisissä osissa heille maksetun palkan rikoksesta epäillyn tilille. Epäillään, että asianomistajia velvoitettiin tekemään ylipitkiä työpäiviä korvauksetta tai ilman asianmukaista korvausta, vapaapäiviä tai lomia.

Poliisi on kuullut esitutkinnan aikana asianomistajien lisäksi lukuisia todistajia, joista suuri osa on ollut jollakin tavalla mukana yhdistyksen toiminnassa.

Kahta ihmiskauppa- ja muiden rikosten asianomistajaa epäillään avunannosta ihmiskauppaan. Toinen heistä oli esitutkinnan alkuvaiheessa vangittuna, mutta hänet vapautettiin, kun tuli ilmi, että hänen itsensä epäillään joutuneen muun muassa ihmiskaupan uhriksi vuosikausien ajan.

Kokonaisuus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Syytteen nostamisen määräpäivä on 18.11.2020.

Poliisi on tehnyt esitutkinnan aikana tiivistä yhteistyötä Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän ja Rikosuhripäivystyksen kanssa asianomistajien auttamiseksi ja tukemiseksi.

Taustalla tuomioita

Baltzar ei ole poliisille ennestään tuntematon, sillä hänet tuomittiin jo vuonna 1998 virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakkoon, kun hän oli yrittänyt ystävänsä kanssa houkutella kolmea nuorta naista hotellihuoneeseensa vuonna 1997 lupaamalla heille kurssipaikkoja kansainvälisen näyttelijäntyön kursseilla. Baltzar erotettiin Teatterikorkeakoulusta tapauksen jälkeen, mutta Korkein hallinto-oikeus totesi, että potkut oli annettu laittomasti ja Teatterikorkeakoulu tuomittiin maksamaan Baltzarille vuoden palkan.

Maaliskuussa 2003 Baltzarin koti, Brasbyn entinen kansakoulu Karjaalla, paloi maan tasalle, jonka jälkeen hän sai tapauksesta 9 kuukauden ehdollisen tuomion törkeän vakuutuspetoksen yrityksestä. Oikeuden mukaan Baltzar liioitteli vakuutusyhtiölle tulipalossa tuhoutuneen omaisuuden arvoa ja ilmoitti palaneeksi myös sellaisia tavaroita, joita rakennuksessa ei lainkaan ollut. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt näyttöä syytteelle, että Baltzar olisi yllyttänyt tuttavansa tuhotyöhön, eikä sille, että syyttäjän mukaan vain vähän ennen tulipaloa Baltzar nosti kiinteistön ja irtaimiston vakuutusarvoa huomattavasti, vei sieltä pois tunnearvoa omaavia esineitä ja kierteli Helsingissä arvokkaiden asuntojen myyntiesittelyissä.