Seiska: Maisa Torpan lentäjäihastus ryhtyi toimenpiteisiin vain minuutteja puhelun jälkeen


Kohublondi Maisa Torppa, 29, on ollut viime syksystä lähtien rajuissa ja julkisissa riidoissa entisten läheisten ystäviensä kanssa.

Seiskan mukaan syksyn välirikko aiheutui muun muassa viime helmikuussa avioituneen Torpan toiminnasta muita miehiä kohtaan. Ex-ystävät kertoivat Seiskalle Torpan mm. yrittäneen iskeä kaasonsa miestä pikkujoulujuhlissa marraskuun alussa sekä iskeneen joitakin vuosia aiemmin ystävänsä miehen ja viettäneen yön tämän kanssa. Välirikkoon liittyi myös muita pettämissyytöksiä ja selkkaus johti jopa lastensuojeluilmoitusten tekemiseen puolin ja toisin.

Viime viikolla Seiska paljasti jälleen uuden tapauksen ystäväpiirin välejä hiertäneistä tapahtumista. Kyseessä oli Seiskan mukaan Torpan jo viime kesänä julistama rakastuminen erääseen lentäjään, joka on varattu perheenisä.

– Maisa hekumoi, että on rakastunut mieheen, jonka tunsi ammattinsa kautta. Maisa luonnehti miestä ”ihan helvetin kuumaksi ja ihanaksi perheenisäksi”, Seiskalle kerrottiin.

Seiska soitti kyseiselle lentäjälle viime viikon maanantaina. Järkyttynyt mies kiisti väitetyn sutinan Torpan kanssa ja sanoi väitteitä perättömiksi.

– Ei voi olla totta, ei todellakaan ole ollut mitään!

Lentäjä vakuutti tiukasti Seiskalle aikovansa selvittää, ”että mitä tässä nyt on tapahtunut”.

Seiskan mukaan lentäjä on seurannut Torppaa Instagramissa ja tykännyt aktiivisesti tämän kuvista, mutta ”vain muutamia minuutteja puhelun jälkeen lentäjäihastus lopetti Maisan Instagram-tilin seuraamisen, eikä hän enää vastannut toimittajan soittoihin tai viesteihin”.

Seiskan mukaan Maisa Torpan ”lentäjäihastuksesta on tiedetty alalla yleisesti”. Torppa on kiistänyt kaikki Seiskan väitteet.

Lähde: Seiska

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT