Suomalaismyyjää jymäytettiin kekseliäällä keinolla – 440 000 euron omaisuus meni


Poliisi tiedotti perjantaina viime huhtikuussa Helsingissä tapahtuneesta epäillystä törkeästä petoksesta. Arvokellojen välittäjältä onnistuttiin tuolloin huijaamaan neljä Rolexia, joiden arvo on yhteensä noin 440 000 euroa.

– Rikoksesta epäillyt erehdyttivät asianomistajaa siten, että hän luuli saaneensa maksun ja luovutti kellot näille niin kutsutuille ostajille. Epäillyt hyödynsivät huijaamisessa virtuaalivaluuttojen lohkoketjuun liittyvää toiminnallisuutta, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Haapala selostaa.

Epäillyt olivat maaliskuussa ostaneet samalta myyjältä yhden arvokellon. Tuolloin maksu oli tapahtunut sovitusti. Onnistunut kauppa on ollut varmasti omiaan antamaan myyjälle sellaisen kuvan, että ostajat ovat rehellisiä.

Poliisi sai kaksi rikoksesta epäiltyä henkilöä kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla huhtikuussa. Kaksi kelloista saatiin takaisin. Lisäksi poliisi on takavarikoinut tutkinnan aikana 136 000 euron edestä virtuaalivaluuttaa.

Tapaus on nyt siirtynyt syyteharkintaan.

SUOSITUIMMAT

Suomalaislaulaja hakattiin sairaalaan – kuva ei herkille!

Los Angelesissa asuva suomalaislaulaja Emma Olivia joutui erittäin vakavan hyökkäyksen kohteeksi sunnuntai-aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Emma oli normaaliin tapaan...

Helmi-ystävä tunteikkaana Dannyn syntymäpäivänä: ”Paljon onnea rakas”

Danny täytti lauantaina 24. syyskuuta kunnioitettavat 80 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi veteraanilaulajan ystävätär Helmi Loukasmäki julkaisi tunteikkaan kirjoituksen Instagramissa. -...

Oletko nähnyt etsintäkuulutettua Terno Lindgrenia? Poliisi julkaisi tarkan kuvan

Poliisi pyytää kansalaisten apua Terno Antero Lindgrenin tavoittamiseksi. Syynä on uusien rikosten ja vahinkojen estäminen. Lindgren on tuomittu useista...

Seiska: Jari Sillanpää avautui tapahtumista, jotka johtivat seksuaalirikostuomioon

Iskelmälaulaja Jari Sillanpää, 56, kertoi Seura-lehdessä vaikeuksista, joita hän on kokenut viime vuosina. Vuonna 2018 Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksista kahdesti. Ensimmäinen...

Tältä näyttää Dannyn 77v pikkuveli – IS:n kuvalinkki

Danny juhlisti 80-syntymäpäiväänsä torstaina 22. syyskuuta Helsingin Kaivohuoneella. Varsinainen merkkipäivä oli pari päivää myöhemmin. Paikalla ollut Iltasanomien toimittaja on...

Tamperelaiseen hoivakotiin tarkastuskäynti: Toiminta lopetettava heti!

Tampereella sijaitseva Tammistokoti on otettu Tampereen kaupungin huomaan. Toimintaa pyöritti Yrjö & Hanna Oy, joka on takonut kahdeksan miljoonan euron liikevaihtoa.

Vau! Tältä Susanna Laine näytti 17 vuotta sitten Miss Suomi -kilpailussa – katso kuva

Susanna Laine, 41, osallistui Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2005 ja hänestä tuli toinen perintö­prinsessa. Laine julkaisi lauantaina Instagram-tililleen kuvan...

Seiska: Danny täyttää lauantaina 80 vuotta – avautui kuolemasta

80 vuotta ylihuomenna täyttävä Ilkka ”Danny” Lipsanen tekee merkkivuotensa kunniaksi juhlakiertueen ympäri Suomea ja siihen kuuluu yhteensä 30 konserttia. Ikämiehenä Dannylla on...

K-ryhmän kaupoissa myytyä jäätelöä vedetään pois myynnistä – katso kuva tuotteesta

Haugen-Gruppen Finland Oy on elintarvikkeiden maahantuoja ja he ilmoittivat vetävänsä myynnistä tuotteen Häagen-Dazs™ Caramel Collection monipakkaus jäätelö. Tuotteen pakkauskoko on (4x95ml) ja EAN-koodi...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje