Tiedätkö, miten ukkoselta voi parhaiten suojautua?


Tänä vuonna lämmin ilma on hellinyt suomalaisia jo alkukesästä. Helteen lisäksi on nähty voimakkaita ukkosmyrskyjä, jotka ovat aiheuttaneet mittavia vahinkoja. Maanantainen ukkosmyrsky Oulussa vaati kuolonuhrin, keskiviikkona taas uutisoitiin salamaniskun tappamista naudoista.

Ukkonen on mahtavuudessaan omaa luokkaansa. Jyrinä ja salamat herättävät kunnioitusta, mutta myös pelkoa. Salama iskee harvoin ihmiseen, mutta ukkosmyrskyn alle jäädessä on hyvä tietää, missä olisi turvallisinta olla.

Vaarallisimpia paikkoja ovat aukeat ulkotilat, sillä salama pyrkii iskemään aina korkeimpaan kohtaan. Pelloilla, golfkentillä tai nurmikkoalueilla kannattaa yrittää hakeutua ojaan tai kuoppaan, kerrotaan Forecan ukkosohjeissa.

Puun alle ei ukkosella kannata mennä, sillä salama iskee helposti puuhun. Puihin kannattaakin pitää vähintään puun mittainen etäisyys.

Kodin Kuvalehti kysyi neuvoa parhaista suojapaikoista ukkostutkija Peter Ukkoselta. Hänen mukaansa on erityisesti kaksi paikkaa, joissa ukkoselta voi suojautua hyvin: koti ja auto.

1.   Pysy kotona

Ukonilman iskiessä sisätiloissa pysyminen on turvallisin vaihtoehto. Salama harvoin iskee taloon, mutta niin tapahtuessa, talo toimii ihmistä suojaavana kuorena.

Salaman leimahdukset näyttävät kauniilta yötaivasta vasten, mutta niitä ei kannata mennä ihailemaan avoparvekkeelle. Myöskään lasitettu parveke ei ole turvallisin vaihtoehto, sillä rakennuksen viereen iskevän salaman aiheuttama paineaalto voi hajottaa lasit, jolloin salama pääsee etenemään ilmaa pitkin.

Salama voi päästä sisään myös televisioantennin tai savupiipun kautta.

– Salama etenee yleensä jotain pintaa pitkin, ja metalli toimii hyvänä sähkönjohtimena, kertoo ukkostutkija Ukkonen Kodin Kuvalehdelle

Ukkosella kannattaa pysyä etäällä metalliesineistä, sähkölaitteista, pistorasioista ja tulisijoista. Sähkövirta voi myös siirtyä vesiputkea pitkin, joten ukkosella kannattaa jättää suihkussa käynti väliin.

2.   Mene auton takapenkille

Jos sisätiloihin ei ole pääsyä, ukkosmyrskyltä voi suojautua myös autoon.

– Auton metallikori toimii niin sanottuna Faradayn häkkinä. Eli jos salama iskee autoon, sähkövirta ei pääse auton rungon sisään, kertoo ukkostutkija.

Jos ukkosmyrsky yllättää kesken ajomatkan, kannattaa auto ajaa tien sivuun. Turvallisin paikka autossa on takapenkillä, auton keskellä, jolloin etäisyys ikkunoihin on mahdollisimman pitkä.

Lähteet: Kodin Kuvalehti, Foreca

Kuva: Unsplash

SUOSITUIMMAT