Tutustuta jälkikasvusi suvun historiaan – lisää hyvinvointia


Suvun tarinan tuntemisella on monia tärkeitä vaikutuksia.

Erään Emory -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapset, jotka tuntevat sukunsa historian, voivat henkisesti paremmin. Lapset, jotka tietävät enemmän perheensä historiasta, osoittavat enemmän henkistä sietokykyä kuin lapset, joille ei ole kerrottu heidän taustoistaan.

Henkilö, joka tuntee olevansa osa sukupolvien välistä jatkumoa, tuntee suurempaa yhteyttä ”sukupolvien väliseen minuuteen”.  

Etenkin suurten ikäluokkien lapset saivat varttuessaan usein ison annoksen perhehistoriaa. Isovanhemmat, isotädit ja isosedät asuivat monesti lähellä, jopa samassa taloudessa, ja osallistuivat lasten hoitamiseen ja kasvattamiseen. Nykyisin harvemmilla lapsilla on samaa mahdollisuutta. Perheet ovat pienempiä ja isovanhemmat asuvat yleensä kauempana.

Siksi on tärkeää, että kerrot lapsillesi ja lapsenlapsillesi heidän esivanhempiensa elämästä.

Juurille palaaminen

Käy jälkikasvusi kanssa vanhalla kotipaikallasi, tai kotipaikkakunnallasi. Jos se sijaitsee liian kaukana, eikä spontaani päivämatka tule kuuloon, suunnittele matka myöhempään ajankohtaan, esimerkiksi kesälomien yhteyteen.

Kun saavut perille, kerro lapsillesi millaista oli kasvaa synnyinpaikkakunnallasi. Jaa kaikki muistamasi hauskat, nolot ja suloiset tarinat.

Lapsuuden tarina

Millaista oli olla lapsi 60-, 70- tai 80-luvulla? Millä tavalla lapsuutesi ajat eroavat tästä päivästä?

Vie lapsesi kaikkiin niihin paikkoihin, jotka olivat tärkeitä sinulle, kun olit lapsi ja nuori.

Missä leikit? Oliko sinulla tiettyä metsää, tai lempiuimapaikkaa missä vietit aikaa? Tai jos vartuit kaupungissa, mitkä olivat sinun kotikulmiasi? Kerro jälkikasvullesi miten tärkeitä nämä paikat olivat sinulle.

Minkälaisia harrastuksia sinulla oli? Miten vietit aikaa ystäviesi kanssa?

Kouluaikojen muistelu

Vieraile vanhalla koulullasi ja kerro lapsillesi, kuinka kouluaikasi erosi heidän kouluajoistaan. Kuvaile millaisia tunteja ja opettajia sinulla oli. Ehkä muistat muutaman hauskan tapahtumankin niiltä ajoilta.

Hautausmaalla vierailu

Käy poisnukkuneiden omaisten haudoilla. Kerro lapsillesi muistoja esivanhempienne elämästä. Jälkipolvista on kiinnostavaa kuulla tarinoita edesmenneistä sukulaisista, vaikka he eivät koskaan olisi heitä tavanneetkaan.

Sotien aikana eläneiden sukulaisten muistelu

Jaa lapsillesi tarinoita vanhemmistasi tai isovanhemmistasi, jotka elivät sotien aikana. Kertoivatko he kokemuksistaan sinulle ennen kuolemaansa? Jaa muistosi näistä tarinoista lapsillesi ja lapsenlapsillesi.

Perhesiteet vahvistuvat

Matka perheen historiaan ei pelkästään auta lapsiasi muodostamaan yhteyttä menneisyyteensä, mutta se auttaa teitä myös tutustumaan paremmin toisiinne.

Joten, suunnittele matka lapsiesi tai sisarustesi lapsien kanssa. Tai jos olet vähän vanhempi, lähde matkaan lastenlastesi kanssa.

Matka perheen menneisyyteen, vaikka se kestäisi vain yhden iltapäivän, voi muodostaa vahvan, elämän pituisen siteen perheenjäsenten välille.

Oletko koskaan käynyt nostalgisella matkalla kotiseuduillasi nuoren sukulaisen kanssa? Oletko koskaan viettänyt iltapäivää kertoen sukusi tarinoita lapsenlapsillesi?


Lähde: Sixty+Me

Kuvat: Unsplash, Pexels

SUOSITUIMMAT