Vinkkejä kaamosväsymykseen


Nyt on taas se aika vuodesta kun moni suomalainen tuntee olonsa normaalia väsyneemmäksi ja ehkä jopa masentuneeksi. Moni on tottunut tähän aikaan vuodesta lähtemään lataamaan akkuja jonnekin lämpimään, mutta vallitseva maailmantilanne ei suosi matkustelua. Tässä omia hyväksi havaittuja vinkkejä kaamosväsymykseen.

– Liikunta. Fyysinen harjoittelu on tehokkain tapa lievittää masennusoireita pimeimpänä vuodenaikana. Ulkoilu raittiissa ilmassa on parasta, sillä liikunnan lisäksi saat samalla raitista ilmaa. Energia tulee liikkeestä, eli mitä enemmän liikut, sitä energisempi tulet olemaan.

– Terveellinen ruokavalio. Pidä säännöllisistä ruokailutottumuksista kiinni ja huolehdi, että syöt monipuolisesti ja terveellisesti. 

– Vältä sokeria. Sokerin syöminen aiheuttaa verensokereiden rajua vaihtelua, mikä lisää väsymystä entisestään.

– Vitamiinit. Huolehdi, että saat ruokavaliosta tarpeeksi vitamiineja. Lisäksi on hyvä ottaa käyttöön vitamiinilisät.

D-vitamiinia saa kesällä auringosta, mutta pimeänä vuodenaikana (lokakuusta maaliskuuhun) D-vitamiini tulee ottaa purkista.

Syksyllä kehomme immuunijärjestelmä on kovilla, kun flunssakausi iskee päälle. Huolehdi vastustuskyvystä nauttimalla riittävästi C-vitamiinia.
Varmista myös saatko ruokavaliosta tarpeeksi rautaa. Syö tarvittaessa rautakuuri.

– Kirkasvalolamppu. Kaamosoireiden lievitykseen valohoito on tehokkainta, kun sitä otetaan aamuisin puoli kuuden ja kymmenen välillä. Ota tavaksi nauttia kiireetön aamupala kirkasvalolampun ääressä joka aamu.

– Henkinen hyvinvointi. Moni hoitaa fyysistä kuntoaan, mutta laiminlyö henkisen hyvinvoinnin. Meditoi, tee hengitysharjoituksia, pidä kiitollisuuspäiväkirjaa. Mitä enemmän pystyt kokemaan kiitollisuutta, sitä enemmän pystyt tuntemaan myönteisiä tunteita. Myönteiset tunteet lisäävät energiaa.

Huomio! Loistavia henkisen hyvinvoinnin valmentajia ovat mm. Ilkka Koppelomäki / Saa mitä haluat, Eira Litmanen / Diamond Coaching, Mari Sarajärvi / Coaching LAB.



– Vältä alkoholia. Viinilasi silloin tällöin on ok, mutta liiallisella käytöllä vain lisäät väsymystä.

– Kunnon yöunet. Huolehdi riittävistä yöunista. Tuuleta makuuhuone ennen nukkumaanmenoa ja huolehdi, että sängyssä on puhtaat petivaatteet.
– Vähennä älylaitteiden käyttöä. Älylaitteiden tuijottaminen vain ruokkii väsymystä. Olisi hyvä jättää älylaitteet muutama tunti ennen nukkumaanmenoa.
 
– Tee mieluisia asioita. Käy kirjastossa lainaamassa kirjoja, käy elokuvissa, teatterissa, kahviloissa, museoissa, uimahallissa, kuuntele äänikirjoja ja tapaa ystäviä.

– Hemmottele itseäsi. Varaa aika hierontaan, kasvohoitoon, kampaajalle tai valokuvaajalle. Osta uusi yöasu, villasukat, ilahduta itseäsi kukilla. Tai tee oma Spa kotiisi. Kaamosaika on parasta aikaa itsensä hemmottelulle.

– Puhdas ja siisti koti. En tiedä koskeeko tämä vain minua, mutta mitä sotkuisempaa ympärilläni on, sitä väsyneempi olen. Siksi puhdas ja siisti koti on (ainakin itselleni) tärkeä. Myös sisustaminen piristää. Kynttilöitä unohtamatta (parasta tässä vuodenajassa)!

– Armollisuus. Aina ei tarvitse suorittaa ja on tosi ok olla välillä väsynyt. Ole itsellesi armollinen äläkä soimaa itseäsi jos väsyttää. Anna itsellesi lupa myös levätä.

SUOSITUIMMAT