WHO: Jo yksi viinilasillinen päivässä voi aiheuttaa rintasyövän


Maailman terveysjärjestö WHO:n tuoreen tutkimuksen mukaan alkoholi aiheuttaa noin seitsemän prosenttia rintasyövistä Euroopassa.

Rintasyöpä on Euroopan yleisin syöpä, mikä tarkoittaa noin 40 000 alkoholin aiheuttamaa rintasyöpää vuodessa. Suomessa alkoholin arvioitiin aiheuttavan noin kahdeksan prosenttia rintasyövistä eli yli 400 syöpää vuodessa. 

Alkoholin ja rintasyövän välinen yhteys näkyy yli sadassa epidemiologisessa tutkimuksessa. Riski sairastua rintasyöpään kasvaa Suomen syöpäjärjestöjen mukaan jo alle yhden annoksen juomisella. Yksi annos on esimerkiksi 12 senttilitraa viiniä tai pullo keskiolutta.  

– Ihmiset mieltävät usein, että vain alkoholin runsas käyttö on riski, mutta rintasyövässä jo pienikin määrä alkoholia suurentaa riskiä, sanoo Terveyden edistämisen päällikkö Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä.  

 – Turvallista alkoholiannosta ei ole, mutta juomisen vähentäminen pienentää aina riskiä sairastua syöpään, sanoo Löflund-Kuusela.  

Jos juo yhden lasin viiniä joka päivä, riski sairastua rintasyöpään kasvaa noin 10 prosentilla. Jos juo pullon viiniä eli noin kuusi lasia päivässä, riski kasvaa jo yli 70 prosentilla. Riski on sitä suurempi mitä enemmän juo, juodun alkoholin laadulla ei ole merkitystä. 

Alkoholi on luokiteltu karsinogeeniseksi eli syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Se kuuluu samaan luokkaan 1 kuin tupakka ja asbesti. Alkoholi aiheuttaa ainakin seitsemää syöpää, ja noin 4,5 prosenttia eurooppalaisten kaikista syövistä. 

Alkoholi aiheuttaa syöpää kolmella tavalla  

1. Alkoholi vahingoittaa soluja. Kun juomme alkoholia, elimistömme muuttaa se kemikaaliksi, jota kutsutaan asetaldehydiksi. Asetaldehydi voi vahingoittaa soluja ja pysäyttää solujen korjausmekanismin.   

2. Alkoholi aiheuttaa muutoksia hormonitoiminnassa. Alkoholi voi suurentaa tiettyjen hormonien kuten estrogeenin ja insuliinin pitoisuuksia elimistössä. Hormonit ovat kemiallisia viestinviejiä ja suuret pitoisuudet saattavat saada solut jakaantumaan useammin, mikä lisää syövän kehittymisen riskiä.  

3. Alkoholi aiheuttaa muutoksia suun ja kurkun soluihin. Alkoholi helpottaa syöpää aiheuttavien kemikaalien imeytymisen suussa ja kurkussa oleviin soluihin.  

Suolistosyöpä yleisin alkoholin aiheuttama syöpä 

Suolistosyöpä on yleinen syöpä sekä miehillä että naisilla, ja määrällisesti eniten alkoholin aiheuttamista syövistä on suolistosyöpiä. Euroopassa alkoholi aiheuttaa noin 60 000 suolistosyöpää vuodessa. Suomessa alkoholin arvioidaan aiheuttavan lähes 12 prosenttia suolistosyövistä eli noin 440 syöpää vuodessa. Suolistosyövän riski kohoaa, kun juo yli kaksi annosta päivässä.   

Alkoholi aiheuttaa myös suun ja kaulan alueen syöpiä, joista noin 30 prosenttia aiheutuu alkoholista. Yleisin on suusyöpä, joita alkoholi aiheuttaa noin 22 000 vuodessa Euroopassa ja 120 suusyöpää Suomessa. Tupakointi voimistaa alkoholin aiheuttamaa syöpäriskiä ja vaikutus on erityisen voimakas suun ja kurkun alueen syövissä.   

WHO on laskenut, että kaksinkertaistamalla alkoholin verotus voitaisiin Euroopassa ehkäistä yli 10 000 alkoholin aiheuttamaa syöpää vuodessa, koska alkoholin kulutus vähenisi.  

Alkoholin hinta vaikuttaa tutkitusti juodun alkoholin määrään.  

– On välttämätöntä, että Suomessa jatketaan säännöllisiä alkoholiveron korotuksia. Lisäksi on pidettävä huolta, ettei alkoholin saatavuutta enää helpoteta, korostaa Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä.  

– Alkoholin mielikuvamainonnasta ja tuotesijoittelusta on luovuttava. Tarvitaan myös tukea alkoholin käytön vähentämiseksi. Terveydenhuollon henkilöstön on tärkeä keskustella potilaiden kanssa alkoholinkäytöstä, tarjota tukea lopettamiseen ja ohjata tarvittaessa hoitoon.  

Lähde: Syöpäjärjestöt

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Omaisten hätä on suuri! Jimi lähti joulunviettoon eikä koskaan palannut

Poliisi on tänään tiedottanut, että Jimi Repo on kadonnut. Hän oli poistunut Rovaniemellä sijaitsevasta asuinpaikastaan ennen joulua eikä koskaan palannut.

Harri Syrjänen laittoi hampaansa uuteen uskoon – katso kuvat muutoksesta

Julkkiskokki Harri Syrjänen kertoo Instagramissa käyneessä isossa hammasremontissa. Mies on kuulemma haaveillut muutoksesta jo pidemmän aikaa. Lisäksi Syrjäsellä on ollut kaikenlaista vaivaa...

IL: Jyrki 69 kommentoi vihdoin suhdettaan Erika Vikmaniin

Erika Vikmanin ja Jyrki 69:n suhdeuutisointia seuraavat yllättyivät melkoisesti, kun kaksikon uutisoitiin jakavan yhdessä palkinnon Emma Gaalassa. Kyseiset...

Anna: Tällainen mies on Kirsi Alm-Siiran uusi rakas

Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira, 48, oli parisuhteessa Kalle Siiran kanssa 19-vuotta. He erosivat muutama vuosi sitten. Noin vuosi sitten Kirsi...

Hätäkeskukseen valitettiin ”häiriöstä” – soitto saattoi pelastaa miehen hengen!

Poliisi meni viime viikolla hätäkeskukseen soitetun puhelun perusteella Joensuussa sijaitsevaan yksityisasuntoon. Kyse oli ilmoituksen perusteella tavanomaisesta häiriötehtävästä. Kun poliisi...

AL: Ensitreffit-osallistuja joutui luopumaan työstään sarjan vuoksi

Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan viime tuotantokaudella osallistunut Otto on kertonut kuulumisiaan Aamulehden haastattelussa. Hän toteaa, että tosi-tv-ohjelman jälkipyykki on ottanut henkisesti todella koville.

Jethro Rostedtin entinen miljoonaomaisuus pakkohuutokaupattiin 3 500 eurolla!

Jethro Rostedtin raha-asiat ovat olleet jo pidemmän aikaa tiukassa umpisolmussa. Nyt bisnesmiehen osakkeet Aninkaisten kiinteistövälitys Oy:stä on pakkohuutokaupattu pilkkahintaan. Asia ilmenee Jethron...

Suomalaisnainen saa mieheltään ruokarahaa – tuleva lahjavero ahdistaa

Facebookin Naistenhuone-ryhmään ilmestyi hiljattain erikoisehko avunpyyntö. Nainen kertoi olevansa hoitovapaalla. Näin ollen hänen miehensä hoitaa tällä hetkellä suurimmaksi osaksi perheen kulujen maksamisen.

Lotta Hintsa poltti kasvonsa karmeaan kuntoon – katso varoittava kuva

Lotta Hintsa on julkaissut Instagramissa varoittavan kuvan. Entinen Miss Suomi on polttanut vuorikiipeillessään kasvonsa niin pahasti, että kuvan katsominenkin melkein tekee kipeää.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje