39-vuotias ex-jalkapalloilija Mikael Forssell bongattiin juhlimassa toissa viikonloppuna vaalean kaunottaren kanssa läheisissä tunnelmassa, kun samaan aikaan hänen 29-vuotias vaimonsa Metti vietti aikaa mökillä pariskunnan lasten kanssa.
Seiska kertoi, ettei ole tavoittanut Mikaelia kommentoimaan asiaa laisinkaan. Mettikään ei aluksi halunnut kertoa mitään, mutta sitten totesi, että Mikaelin seurassa ollut kaunokainen on perheystävä.
Metti myös kertoo, että Jodel-keskustelusovelluksessa levitetään perättömiä väitteitä ja ihmiset keksivät siellä juttuja. Hän myös harmittelee, että Suomessa ei hyväksytä, että joku perhe on onnellinen ja heillä menee hyvin.
Korona-aika on viivästyttänyt projekteja monella eri alalla ja yksi niistä on tv- ja elokuvatuotanto. Pikkuhiljaa hommat alkavat taas kuitenkin rullamaan ja esimerkiksi Renny Harlinin ohjaama Luokkakokous 3 -elokuvan kuvaukset ovat käynnistyneet. Leffan pääosia esittävät kaikkien tuntemat Jaajo Linnonmaa, Sami Hedberg ja Aku Hirviniemi.
Katso alta fotoja kuvauksista, joita päänäyttelijät ovat postanneet matkan varrelta Instagram-tileilleen.
Suomalaiset ovat todella hyljänneet Tallinnan. Halloota.comin avustaja vieraili Tallinnassa viime viikonloppuna. Näky oli todella hämmentävä – aavemainen, suorastaan kammottava.
Halloota.com julkaisee nyt kuvasatoa Tallinnan keskustasta ja Radisson-hotellin edestä laivan saavuttua satamaan. Kello oli noin 22.30 lauantaina.
Ketään ei ole missään. Suomalaiset ovat hyljänneet Tallinnan, mutta niin näyttävät tallinnalaiset itsekin kaikonneen jonnekin.
Yksi syy matkailun romahdusmaiseen hiipumiseen on tietenkin ollut myös koronan pelko, mutta nekin jotka eivät sitä pelkää, ovat matkustaneet Riikaan, josta on kehittymässä suomalaisille aivan uusi, upea ja uljas matkakohde Siljan avattua tänä kesänä sinne suoran laivareitin.
Tallinnassa on jo herätty kaameaan tilanteeseen. Halloota.comille raportoidaan, että hintoja on alettu laskea myös keskustan ravitsemusliikkeissä ja kuuluisalla Raatihuoneentorilla.
Facebook-ryhmässä levisi viikonloppuna karmiva video, jossa taksikuski näyttää ajavan tahalleen asiakkaana olevan miehen päälle.
Videotallenteelta näkyy, kuinka kuski ja asiakas riitelevät taksin ulkopuolella etuovien ollessa auki. Hetkisen päästä taksikuski menee takaisin autoon laittaen pakin päälle ja lähtee peruuttamaan niin, että asiakas kaatuu maahan, kun avonainen ovi osuu häneen.
Pohjanmaan poliisilaitos sai tapauksen tietoonsa sunnuntai iltapäivällä ja nyt heillä on käynnissä esiselvitys tapauksen tiimoilta.
28-vuotias supersuosittu bloggaaja Aino Rossi julkaisi Instagram-palvelussa suloisen kuvan, jossa hän on juuri astumassa rappukäytävästä kadulle kummityttönsä kanssa.
Se mikä tästä tekee erityisen herttaista on se, että kaksikolla on päällään samanlaiset maastokuvioidut takit sekä olallaan merkkilaukut.
Voit katsoa söpön kuvan alta tai täältä, jossa Rossi pitää kummityttöään kädestä mätsäävissä asuissa.
Miss EW 2020 -kilpailun finaali käytiin lauantaina 4.7. Rönnin tanssilavalla. Toiseksi perintöprinsessaksi sijoittui Alisa Vornanen ja ensimmäiseksi perintöprinsessaksi tuli Katri Pälve. Suomen luonnollisesti kauneimmaksi kukitettiin Emilia Kaskinen ja yleisön suosikiksi sijoittui Ella Kangas.
Entisajan tunnelmaa kisaan tahditti tanssiorkesteri Komiat sekä DJ Mishka Peat. Juontajina toimivat Miss EW 2019 -perintöprinsessa Essi Tähkä sekä Mr. Finland finalisti Lauri Mäntysalo.
Tuomaristoon kuuluivat Miss EW 2018 Jenna Toppari, Miss EW 2019 Tiia Aalto, itsensä johtamisen valmentaja Ilkka Koppelomäki, Rönnin toiminnanjohtaja Jussi Valve sekä Mr. Finland kisan perustaja Timo Salmesmaa.
Kuvat: Mainosstudio Sanna H
Meikki: Suvi Kalliomäki ja Kia Hänninen / Boho Green Make Up
Puoli vuotta sitten mediassa kerrottiin 14-vuotiaasta Vantaalla asuvasta tytöstä, jota oli kiusattu koulussa vuosikaudet. Hirvein asia tapahtui ennen vuoden vaihdetta, kun tyttöä osoitettiin koulussa laservalolla silmään. Tyttö oli sokeutua ja joutui sairaalahoitoon.
Äiti kertoi asiasta tuoreeltaan hyvinvointisivuston jutussa. Hän ihmetteli kuinka kiusaamiseen ei puututtu tehokkaasti ja käyty asiaa läpi kiusaajan kanssa. Vuoropuhelu rehtorin kanssa ei toiminut. Häntä ei saanut kiinni eikä hän halunnut järjestää sovittelupalaveria kiusaajan perheen ja uhrin kanssa.
Nyt äiti on päivittänyt hyvinvointisivuston jutussa perheen kuulumisia. Ainut hyvä asia on se, että tyttö tervehtyi eikä silmään tullut pysyvää vammaa.
Sekoilut koulun kanssa ovat kuitenkin jatkuneet. Kiusaaja sai jäädä kouluun, mutta uhri siirrettiin yksityisopetukseen. Hän käy edelleen traumaterapiassa. Korvauksia tapauksesta ei suostuttu maksamaan. Koulu ei kutsunut häntä edes todistustenjakoon, eikä rehtoria tunnu saavan edelleenkään kovin helposti kiinni. Äidin musertava kertomus saa kysymään, mikä tässä oikein mättää. Lue juttu TÄÄLLÄ.
Kivimursketta ja soraa tarvitaan moneen paikkaan, mutta miten ihmeessä sitä oikein tehdään?
Kaikki mitä olet halunnut tietää murskeesta ja sorasta, mutta et ole uskaltanut kysyä, selviää yllä olevalta videolta, kun Remonttipiiskuri Perttu Sirviö vierailee Seinäjoella KTK:n kivimurskaamolla.
Videolla selviää myös, millaista soraa tarvitaan esimerkiksi piha-asfaltin alle.
Tatuoinnin valinnassa ja sen ottamisessa kannattaa tehdä huolellista taustatutkimusta. Halutko esimerkiksi kantaa juuri valitsemaasi kuvaa ihollasi koko elämäsi ajan, vaikka monet mielipiteesi eri asioista tulevat erittäin todennäköisesti myöhemmin muuttumaan?
Kun olet tehnyt valintasi tatuoinnin kuvasta ja koet sen oikeaksi, seuraavaksi sinun täytyy löytää ammattitaitoinen tatuointitaiteilija, sillä jos tatuoinnin tekijä ei osaa asiaansa, ihollesi voi jäädä onneton ja nolo räpellys, jota et kehtaa näyttää koskaan kenellekään.
Kun tatuointitaiteilijalla on ammattitaitoa ja -ylpeyttä, lopputulos on parhaimmillaan suorastaan häikäisevää katseltavaa. Alla on esimerkkejä tatuoinneista, jotka nostavat tämän taiteenlajin uudelle ja hienosti oivaltavalle tasolle.