Uudenvuodenlupaukset näkyvät selvästi ruokakauppojen myyntitilastoissa


Tammikuussa moni alkaa kiinnittää entistä enemmän huomiota elintapoihinsa. Uudenvuodenlupauksiin kuuluvat niin herkkulakot, kuntokuurit kuin laihduttaminenkin. Niin ja tietenkin tipaton tammikuu.

Kaikesta päätellen ruokavalioon liittyvät ryhdistäytymiset rajoittuvat monella tammikuulle tipattoman tavoin. S-ruokakauppojen myyntitilastojen mukaan vuoden ensimmäisenä kuukautena ostetaan 25 prosenttia enemmän kasvispakasteita kuin muulloin.

Hedelmien myynti puolestaan kasvaa tammikuussa viidenneksellä. Tähän tosin vaikuttanee terveysremonttien lisäksi se, että monien ulkomaalaisten hedelmien satokausihuiput ajoittuvat juuri tammikuuhun.

Herkkuja ostetaan luonnollisesti vähemmän. Sipsejä ja muita snackseja 15 prosentin verran ja makeisia 20 prosenttia maltillisemmin kuin muuten. Kaappien perukoilta löytyvät konvehtirasiat voivat toisaalta omalta osaltaan vaikuttaa karkkiostosten tarpeeseen.

Myös tipaton näkyy tammikuun myyntiluvuissa selvästi. Alkoholipitoisia panimojuomia myydään noin neljänneksen vähemmän muihin kuukausiin verrattuna. Alkoholittomat puolestaan tekevät kauppansa paremmin kuin muina aikoina.

Tiedot perustuvat S-kauppojen tammikuun myyntiin vuosina 2018-2020.

SUOSITUIMMAT