HiusAkatemian asiantuntija: ”Hiustenlähtö on aina terveyshaitta”


Hiustenlähtö on kautta aikojen askarruttanut etenkin miehiä.

Hiusten vähenemisestä on erilaisia teorioita, joista yleisin varsinkin miehillä liittyy perimään ja ikääntymiseen. Yli 35 vuotta hiustutkimusta kehittänyt alan pioneeri Annikki Hagros-Koski HiusAkatemiasta kuitenkin sanoo, että hiustenlähtö liittyy myös erityisen paljon kehon terveydentilaan. Hänen mukaansa hiusjuuremme jopa kertovat, miten voimme.

Hiustutkimuksia tekevän ja asiantuntijoita kouluttavan Hagros-Kosken mukaan kehon kokonaisvaltainen hyvinvointi on avain elinvoimaisiin, tuuheisiin hiuksiin sekä hiustenlähdön, pälvikaljun ja kaljuuntumisen sekä erilaisten hiuspohjan häiriöiden hoitoon – oikotietä ei ole.

– Vuosikymmenien aikana tekemäni hiusjuuritutkimukset osoittavat, että ravinnolla ja elintavoilla on aukoton syy-seuraus-yhteys hiusten hyvinvointiin. Esimerkiksi stressihormoni kortisoli, joka lisääntyy kehossa ihmisen stressaantuessa, näkyy lahjomattomasti hiusjuuressa. Hiuspohjan tulehdus löytyy lähes jokaiselta, Hagros-Koski sanoo.

Annikki Hagros-Koski juhlii tänä vuonna viittäkymmentä vuotta yrittäjänä. Kuva: HiusAkatemia.

Hagros-Koski kauhistelee tämän päivän trendeistä kaljuja päälakia. Muodikas kalju on hiusjuurille tuhoisa, sillä paljas pään iho ja sen ihohuokoset ovat alttiina kylmälle ja auringolle. Päänahan isot ihohuokoset myös keräävät pölyä ja ilmansaasteita, jotka talin ja hien kanssa tarttuvat päänahkaan.

– Kun kaljun ihohuokoset tukkeutuvat, hius voi estyä pääsemään ihon läpi. Näin ollen kaljuna pitkään pidettävään päähän ei välttämättä hius kasva entiseen tapaan täydellisesti. Mikäli kaljuun on mieltynyt, ainakin päänahan vahingoittuminen kylmässä kannattaa estää hatulla. Päänahan verenkierron pitäminen hyvänä on tärkeää hiuspohjan hyvinvoinnin kannalta, Hagros-Koski muistuttaa.

”Hiustenlähtö on aina häiriötila kehossa tai hiuspohjassa – ja näin myös terveyshaitta”

Hagros-Kosken perustamaan HiusAkatemiaan hakeudutaan tutkimuksiin ja hoitoon pääosin hiustenlähdön, pälvikaljuuden, kaljuuden tai päänahan ongelmien vuoksi. Kuitenkin useimmissa tapauksissa hiustenlähdön korjaaminen parantaa elämänlaatua monin eri tavoin. Hiustenlähdon taustalla on hänen mukaansa aina jokin häiriö kehossa ja hiusjuurien kasvualueella syvällä päänahassa.

– Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Hiusongelmat eivät ole vain tukkajuttu vaan syyt ovat syvemmällä. Hiustenlähtöä voivat selittää esimerkiksi kehon happamoituminen, ääreisverenkierron heikkeneminen, hiustupen tukkeumat, vatsa- ja suolisto-ongelmat, kehoon kertyneet myrkyt tai kehon kuivuus, Hagros-Koski luettelee.

Noin puolelta HiusAkatemian asiakkaista löytyy tavanomaisia hiustenlähdön syitä kuten muun muassa piilevä pälvikaljuus tai ravinnon ja hivenaineiden puutteita. Toisella puolella hiustutkimukseen tulijoista on monimutkaisempia syitä hiustenlähtöön.

– Taustalla voi olla vaikkapa allergioita, joiden syiden selvittäminen vaatii lisätutkimuksia. Lähetämme usein asiakkaitamme tutkimuksiin yhteistyölääkäreille. Esimerkiksi hormoniepätasapaino näkyy hiuksissa selkeästi. Mistä se johtuu, on lääkärin selvitettävä. Myös yhteistyölääkärit lähettävät potilaitaan HiusAkatemiaan, jos he havaitsevat hiusongelmia.

Hiuksen kasvusykliin ei voi vaikuttaa mitenkään

Hiuksia irtoaa yleensä päivittäin 50–100. Tällainen normaali hiustenlähtö tarkoittaa hiusten uusiutumista, jota tapahtuu koko elämän ajan. Mikäli hiusmäärä vähenee normaalista tuuheudesta, puhutaan hiustenlähdöstä.

Vaikka erilaisia tuotteita usein markkinoidaan hiuksia tuuheuttavina, lupauksiin kannattaa suhtautua varauksella, sillä Hagros-Kosken mukaan poppakonsteja hiusten kasvattamiseen hiustenlähdön jälkeen ei ole.

– Yksi hius elää 2–6 vuotta perimästä riippuen. Jos hiusjuuri kesken tämän elinkaaren siirtyy lepotilaan, hius putoaa pois. Uusi hius syntyy samaan hiustuppeen, mutta vasta hiuksen kasvuiän eli kasvusyklin loputtua. Uusi hius ei siis lähde kasvuun heti. Kasvusykli ei myöskään muutu, joten odotusaikaa ei voi nopeuttaa – hiusten kasvattaminen takaisin täyteen tai lähes täyteen tuuheuteen vie aina lähes hiuksen kasvuiän verran aikaa.

Näin autat hiuksiasi voimaan hyvin

  • Selvitä mahdolliset hiusongelmien syyt ja hoida niitä
  • Huolehdi riittävästä liikunnasta ja levosta
  • Syö monipuolisesti ja paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä
  • Huolehdi D-vitamiinin, Magnesiumin ja Omega 3 -rasvahappojen riittävästä saannista
  • Pyri terveellisiin elämäntapoihin
  • Juo riittävästi vettä
  • Käytä hiusten ja hiuspohjan hoitoon soveltuvia tuotteita

Ylin kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Eevi Teittinen ja Teemu-rakas julkaisivat someen huolta herättäviä päivityksiä

Viime päivinä hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 34, ja hänen rakkaansa ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, ovat tehneet sometileilleen huolestuttavia päivityksiä. Teemu julkaisi Instagramin...

MN: Näin paljon Susanna Penttilä on tienannut OnlyFansista neljän kuukauden aikana

Helmikuussa yrittäjä Susanna Penttilä liittyi OnlyFans-palveluun, johon hän lisää rohkeaa kuvamateriaalia, jota näkee kuukausimaksulla. 50-vuotias Susanna on tienannut edellä...

Miss Suomi -kilpailijat valittu: Transnainen, Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä…

Miss Suomi -kilpailun tämänvuotiset semifinalistit on valittu. Nimet julkistetaan vasta 7. kesäkuuta, mutta missiemo Sunneva Sjögren on antanut pientä esitietoa valituista.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje