Koti Blogi Sivu 716

Jukka Jalonen MM-finaalin tuomareista: ”Ei ihan tuubiin vetäneet”

0

Jääkiekon MM-finaalin loppuvaiheet saivat aikaan kitkerää jälkipuintia. Katso yläpuolelta IIHF:n julkaisema koostevideo finaalista.

Leijonat puolusti Latvian MM-kisoissa maailmanmestaruutta vuodelta 2019, koska viime vuonna kisoja ei pelattu. Suomen turnaus eteni hyvin eikä joukkue hävinnyt yhtäkään ottelua varsinaisella peliajalla. Leijonat olikin kisojen paras joukkue tasaviisikoin pelattaessa, mutta kultatoiveet sulivat erikoistilanteisiin, joissa Kanada oli vahvempi ja voitti lopulta finaalin 3-2.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kiitteli saappaat jalassa kaatunutta joukkuetta, mutta oli hämmentynyt finaalin tuomaripelistä.

Läpi kisojen tuomarien linja on ihmetyttänyt joukkueita ja valmentajia, sillä se ei ole ollut johdonmukaista. Valitettava esimerkki tästä nähtiin eilisessä tšekkiläisen Martin Franon ja venäläisen Jevgeni Romaskon tuomaroimassa finaalissa.

Ottelussa Kanadan Adam Henriquen 2-1 johtomaali hylättiin vasta sen jälkeen, kun Jalonen käytti valmentajan haasto-oikeutta tarkastaa paitsiolta haiskahtanut tilanne videolta.

Varsinainen peliaika päättyi 2-2. Kanada oli tasoittanut pelin sen jälkeen, kun Suomen alivoimaspesialisti Atte Ohtamaa määrättiin jäähylle, vaikka hän vain katsoi vierestä, kun kanadalaispelaaja kaatui Iiro Pakarisen mailaan.

”Pilli oli selvästi laitettu taskuun”

MM-finaalin sääntöjä muutettiin tälle vuodelle, joten jatkoerä pelattiin kolmella kolmea vastaan.

Jatkoerän alussa Arttu Ruotsalainen laukoi lähietäisyydeltä kohti kanadalaismaalin etuyläkulmaa. Laukaus kuitenkin muutti hieman suuntaa maalivahti Darcy Kuemperin olkapäästä ja valui joitakin senttejä riman yli.

Seuraavaksi kanadalaiset kamppasivat räikeästi maalintekoa yrittäneen Anton Lundellin. Jäähyä ei puhallettu. Sen aikana Suomi olisi päässyt pelaamaan neljällä kolmea vastaan. Myöhemmin julkaistulta tuomarin kypäräkameran videolta näkyi, että tuomari vain toisteli Lundellille: ”Nouse ylös, nouse ylös!”

Peli jatkui ja sitten Andrew Mangiapane murjoi Hannes Björnisen rumasti takaapäin poikittaisella mailalla päin laitaa. Ei jäähyä. C Moren asiantuntija Kari Jalonen totesi kisastudiossa, että ”pilli oli selvästi laitettu taskuun”, koska tuomarit eivät halunneet ratkaista peliä.

– Näistä olisi pitänyt uskaltaa viheltää jäähy, mutta näytti, että oli päätetty, että pelataan 3–3:lla, Kari Jalonen sanoi.

”Poikkarista” 2+10 jäi viheltämättä

Myös Jukka Jalonen ärähti ottelun jälkeen tuomareiden toiminnasta.

– Björnistä vedettiin poikittaisella mailalla selkään kulmassa. Kaikkihan sen varmaan näkivät. Siitä ei tullut jäähyä – jostain syystä. Turha silleen piipittää, mutta eiväthän he ihan tuubiin vetäneet.

– Sitä olisi toivonut, että linja olisi pysynyt samana koko pelin ajan. Samanlaisesta poikkarista vihellettiin aikaisemmin 2+10 ja lopussa ei enää tullut. Linja muuttui pelin aikana – se oli se juttu. Jos he olivat päättäneet olla viheltämättä hirveästi jäähyjä, niin ei siinä mitään. Varsinaisella peliajalla tuli kyllä boxeja, varmaan kaikille ihan oikeutetusti. Jatkoerässä se muuttui.

Ottelu ratkesi, kun Petri Kontiola voitti aloituksen Kanadan päässä, mutta vetäisi kiekon taaksepäin sen verran köykäisesti, että Kanadan Nick Paul ehti väliin ja junaili Connor Brownin kanssa kiekon Jussi Olkinuoran selän taakse ajassa 66.26.

”Hävisimme vain maalinteossa”

Jalonen ei ollut tyytyväinen tuomaripeliin, mutta antoi ansaitun kunnian hopeaa voittaneelle joukkueelleen.

– Jos pääsee pelaamaan kultamitalista ja antaa siinäkin itselleen sauman voittaa, niin kyllä silloin pitää olla aika iloinen joukkueen tekemisestä ja suorittamisesta. 10 peliä, eikä yhtään tappiota varsinaisella peliajalla. Huikea suoritus joukkueelta. Olen erittäin ylpeä pojista ja koko johtoryhmästä. Totta kai nyt tuntuu pahalta ja menee oma aikansa ennen kuin palautuu tästä henkisesti.

Jalonen huomautti, että Suomea vastaan ei ollut helppoa pelata ja Leijonia oli erittäin vaikea voittaa.

– Niin kuin nyt nähtiin finaalissakin. Olimme hyviä – parempia kuin välierässä. Olimme jopa parempia suhteessa vastustajaan. Hävisimme vain maalinteossa. Semmoista se lätkä välillä on. Saksa hallitsi välieräpeliä, me tätä. Pelit päättyivät sitten toiseen suuntaan. Hieno turnaus joukkueelta. Tuolla oli myös henkilökohtaisella tasolla kovia suorituksia, Jalonen kehui.

Pelastakaa Lapset: Lasten somekuvia päätynyt aikuisviihdesivustoille

0
lapset-kamera-pixabay

Pelastakaa Lapset ry:n tuoreen raportin mukaan lapsista otettuja tavallisia arkipäiväisiä kuvia seksualisoidaan netissä.

Pelastakaa Lapset kertoo huolestuttavasta ilmiöstä julkaisussaan ”Arkipäiväiset kuvat lapsista seksualisoivassa kontekstissa”.

Sen lisäksi, että lapset joutuvat yhä useammin groomingin eli seksuaalisen houkuttelun kohteeksi, heidän esimerkiksi Facebookin, Instagramin, YouTuben, TikTokin ja Snapchatin kaltaisille alustoille ladattuja kuvia poistetaan niiden alkuperäisestä yhteydestä ja sijoitetaan uuteen, seksualisoivaan yhteyteen. Tällä tavalla täysin normaaleissa kuvissa olevat lapset seksualisoidaan aikuisten seksuaalisten tarpeiden kohteiksi.

Ilmiön laajuudesta ei ole varmaa tietoa, mutta esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n Nettivihje-palveluun vastaanotetaan toistuvasti vihjeitä tämän tyyppisestä materiaalista. 

– Netissä on helppo ladata kuva ja liittää se sellaiseen yhteyteen, johon sitä ei ole tarkoitettu. Arkipäiväiset kuvat ovat niitä ihan tavallisia arkisia kuvia tai lomakuvia lapsista, joita aikuiset tai lapset itse julkaisevat esimerkiksi sosiaalisen median kanavilla. On kuitenkin vaikea arvioida, kuinka laajasta ilmiöstä on lopulta  kyse, sillä aihetta on tutkittu vähän. Pelastakaa Lasten Nettivihje-palvelussa vastaanotamme toistuvasti vihjeitä tämäntyyppisestä materiaalista, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n asiantuntija Pauliina Sillfors

Kuvien seksualisointi tapahtuu siten, että lasten kuvat poistetaan niiden alkuperäisestä yhteydestä ja sijoitetaan uuteen, seksualisoivaan kontekstiin, jossa kuvia käytetään seksuaalisiin tarkoituksiin pornografista materiaalia sisältävillä aikuisviihdesivustoilla.  

– Sen lisäksi, että lapsen kuva on joutunut väärään yhteyteen ja on asiana jo vakava, voi lapsi kokea kriisireaktion saadessaan tietää, että hänen kuvansa on netissä tällaisessa yhteydessä. On tärkeää suojella lapsia tämän tyyppiseltä väkivallalta, painottaa Sillfors.

Aina haitallista lapsille

Tuore julkaisu on tuotettu Tanskan Pelastakaa Lasten toimesta ja käännetty suomeksi. Julkaisussa on esitelty muun muassa Pelastakaa Lasten ja Aarhusin yliopiston tutkimustyön tuloksia siitä, minkälaista digitaalista elämää elävät henkilöt, joiden seksuaalinen kiinnostus kohdistuu lapsiin.  

– Huolestuttavaa on, että tuloksien mukaan henkilöt, jotka käyttävät arkipäiväisiä kuvia lapsista seksualisoivassa kontekstissa seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen, eivät välttämättä koe, että toimisivat väärin lasta kohtaan. Lapsista otettujen arkipäiväisten kuvien käyttö seksualisoivissa konteksteissa voi näiden henkilöiden osalta olla osoitus siitä, että he yrittävät elää lapsikohteisen seksuaalisuuden kanssa vahingoittamatta lasta. Tällainen toiminta on lapselle kuitenkin aina haitallista ja loukkaa lapsen oikeuksia, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n asiantuntija Eveliina Karhu

Tuen ja avun tarjoaminen henkilöille, joiden seksuaalinen kiinnostus kohdistuu lapsiin, voi ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Seksuaalinen kiinnostus ja seksuaalinen teko ovat kaksi eri asiaa. On paljon henkilöitä, jotka toivovat apua, jonka avulla rakentaa omaa toimintaa siten, että se ei loukkaa lasta. 

– Valtaosa lapsista on netissä turvassa, eivätkä kaikki siellä jaetut kuvat päädy seksualisoiviin konteksteihin. Tuore julkaisumme korostaa, miten tärkeää lasten kanssa on keskustella kuvien jakamisesta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Huoltajan tulee toimia myös itse esimerkkinä ja pitää lapsen oikeutta suojeluun ja yksityisyyteen etusijalla jakaessaan lapsesta tietoja tai kuvia. On eri asia laittaa kuva perinteiseen valokuva-albumiin kuin jakaa se netissä suurelle yleisölle, toteaa Karhu. 

Jos näet kuvan tai videon lapsesta esimerkiksi aikuisviihdesivustolla, ilmoita siitä poliisille tai nimettömästi Pelastakaa Lapset ry:n Nettivihje-palveluun. Nettivihje välittää tiedon laittomaksi arvioidusta toiminnasta ja materiaalista keskusrikospoliisille.  

Lähde: Pelastakaa Lapset ry

Kuva: Pixabay

Syntyvyys on laskenut tasaisesti – yllättävä harppaus koronavuoden aikana

0
vauva-nukkuu-pixabay

Syntyvyys on laskenut Suomessa tasaisesti koko 2010-luvun ajan. Viime vuonna kuitenkin nähtiin yllättävä poikkeus.

Kelan äitiysavustuksen saajien määrä kasvoi vuonna 2020 edellisvuodesta peräti 11 %. Viime vuonna äitiysavustuksen sai 49 170 perhettä, kun vuonna 2019 saajia oli 44 350.

– Koronavuosi näyttää yllättäen kääntäneen pitkään jatkuneen syntyvyyden laskun noususuuntaan, sanoo Kelan tutkija Anneli Miettinen.

– Tämä on poikkeuksellista verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai Norjaan, joissa syntyvyysluvut ovat edelleen laskeneet. Osin kyse on odotetusta käänteestä: pitkään lastensaantia lykänneet ovat ryhtyneet toteuttamaan lastensaantisuunnitelmiaan koronavuodesta huolimatta, Miettinen jatkaa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 syntyi 45 613 lasta ja vuonna 2020 heitä syntyi 46 463, eli syntyvyys nousi viime vuonna 850 lapsella.

Alla Tilastokeskuksen syntyvyysluvut vuosilta 2011-2020, joista näkyy selkeää jokavuotista laskua ennen viime vuotta.

Vuosi2011201220132014201520162017201820192020
Elävänä syntyneiden määrä  59 961  59 493  58 134  57 232  55 47252 81450 32147 57745 61346 463
Kaavio: Tilastokeskus

Valtaosa valitsee äitiyspakkauksen

Kelan mukaan 10 vuotta sitten äitiysavustuksen saajien määrä oli huomattavasti suurempi kuin nyt. Vuonna 2010 äitiysavustuksen sai 60 180 perhettä.

Perhe saa valita, ottaako äitiysavustukseksi äitiyspakkauksen vai 170 euron suuruisen rahasumman. Suurin osa perheistä valitsee äitiyspakkauksen: viime vuonna 66 % avustuksista otettiin pakkauksena. Äitiysavustuksen ja adoptiotuen kustannukset olivat yhteensä 10,6 miljoonaa euroa.

Kaavio: Kela

642 perhettä sai äitiysavustuksen korotettuna sillä perusteella, että perheeseen syntyi tai adoptoitiin samanaikaisesti useampi kuin yksi lapsi.

Kuva: Pixabay

Varo, ettei reissu lopu kesken – näin perushuollat polkupyörän kuin ammattilainen

0

Pitääkö olla mekaanikko saadakseen tsygän kesäkuntoon? Mistä tietää, että polkupyörä on huollon tarpeessa? Entä milloin fillarin voi huoltaa itse ja milloin se tulisi vielä ammattilaiselle? Vinkit artikkelin alaosassa!

Vaikka pyörä on mainio kulkupeli ympäri vuoden, kuulee moni asfaltin kutsun viimeistään kesän alkaessa. Pyörä on suosittu matkakumppani myös kesälomalla, jota yhä useampi suomalainen viettää retkipyöräillen ja pyörämatkaillen. Ennen lomille lompsimista on kuitenkin paikallaan katsastaa pyörän kunto, sillä käyttöesineen lailla myös polkupyörä kuluu ja ottaa osumaa, ja vahinkoa voi tapahtua talviteloillakin.

Huoltamaton pyörä on riski liikenteessä ja kallis kukkarolle

Pyöräliitto muistuttaa, että säännöllisellä huoltamisella varmistetaan ennen kaikkea, että pyörää on turvallista käyttää. Huoltamaton pyörä on riski liikenteessä sekä ajajalle itselleen että kanssakulkijoille. Huoltaminen on toki myös taloudellisesti järkevää, sillä se pidentää pyörän ja sen kuluvien osien käyttöikää.

– Bonuksena hyväkuntoinen, huollettu pyörä takaa optimaalisen ajomukavuuden, Pyöräliiton toiminnanjohtaja Vellu Taskila tähdentää.

– Jos pyörä on ympärivuotisessa tai ylipäänsä ahkerassa käytössä, kannattaa se huollattaa ainakin kerran vuodessa, vaikkei se näkyvästi oireilisikaan, kertoo Vapaus Bikes Finland Oy:n mekaanikko ja myymälävastaava Erika Weckström.

Jos pyörä on seissyt pitkään talvivarastossa, ennen käyttöönottoa on hyvä katsoa, ettei se ole saanut kolhuja, kun viereisiä pyöriä on liikuteltu. Katkenneiden pinnojen ja irronneiden vaijereiden lisäksi selkeitä oireita, joihin testiajossa on syytä kiinnittää huomiota, ovat esimerkiksi hutera ajotuntuma, vaihteiden huono vaihtuminen ja jarrutustehon heikkeneminen.

Vaikket rakastaisikaan rassaamista, tee tuttavuutta 

Weckströmin mielestä pyörän omistajan ei tarvitse olla mekaanikko tai edes tee-se-itse -intoilija, mutta jokaisen pyöräilijän olisi hyvä ymmärtää vähintään pyörän toiminnan perusteet, jotta vikatilanteisiin osaa reagoida. 

Jos mekaniikka ja työkalut tuntuvat vieraalta tai pelottavilta, alkuun pääsee vaikka pesemällä fillarin, sillä siinä tulee tutustuneeksi sen rakenteeseen ja toimintaan. Kun tuttavuutta tekee säännöllisesti, oppii silmä myös huomaamaan, jos jotain muuttuu, eikä tule hätä käteen, kun jotain hajoaa. Jos aikoo pyöräretkeillä, on syytä opetella vähintään renkaanvaihto.

Pumpun hankinnassa ei kannata pihistellä

Seuraavaksi vasta-alkaja voi tutustua renkaan pumppaamiseen. Tosin ammattilaisella on painavaa sanottavaa halpispumpuista, sillä pumppu on esine, jonka kanssa ei kannata pihistellä.

– Laita kerralla useampi kymppi kunnolliseen lattiapumppuun. Vanhanaikaisella peruspumpulla on vaikea saada ilmaa renkaisiin, saati riittäviä paineita. Sellaisella hinkkaaminen on yksinkertaisesti masentavaa, ja sitä alkaa helposti uskoa, että vika on itsessä, vaikka ongelma on huonossa välineessä. Itse tykkään pumpuista, joissa on painemittari, ja joissa suutin lukitaan venttiiliin.

Sopiva paine riippuu renkaasta, ajotavasta ja kuskin painosta. Suositeltu paineväli on painettu renkaan ulkokylkeen ja sitä on syytä noudattaa. Mutta jotta hommassa olisi vähän haastetta, käytössä on kolmea eri venttiilityyppiä. Jollet ole varma, mikä venttiilisi on, tai et saa ilmaa sisään, kysy pyörä- tai huoltoliikkeestä, Weckström vinkkaa.

Asiakkaan ei tarvitse olla asiantuntija saadakseen hyvää palvelua

Entä millainen on hyvä huoltopalvelu, kun sellaisen puoleen tulee tarve kääntyä? Weckström pitää tärkeänä, että asiakas tulee hyvin kohdatuksi ja kuulluksi, vaikka ei ymmärtäisikään kaikkea juurta jaksaen.

– Asiakkaan ei tarvitse olla asiantuntija ollakseen oikeutettu hyvään palveluun. On hyvä merkki, jos huollosta kerrotaan, mitä ongelmia pyörässäsi on, ja mitä ehkä lähiaikoina pitää korjata. Huolellinen työ korreloi usein hinnan kanssa.

Näillä ammattilaisen vinkeillä perushuollat pyöräsi itse kuin ammattilainen

  1. Ovatko ulkokumit ehjät? Onko kyljissä murtumia tai näyttääkö kumi hapertuneelta? Jos vastaus on kyllä, on aika vaihtaa ulkorenkaat. 
  2. Onko renkaissa tarpeeksi ilmaa? Suositeltu paineen skaala on painettu ulkorenkaan kylkeen. Liian löysillä kumeilla ajaminen kuluttaa ulkorenkaiden kyljet, tekee menosta raskasta ja altistaa vannevaurioille ja rengasrikoille. 
  3. Ovatko pinnat ehjät? Katso pumpatessa, ettei pinnoja ole poikki.
  4. Tarkista kiekkojen kiinnitys. Etenkin pikalinkulliset kannattaa tarkistaa usein. 
  5. Kitisevätkö ketjut? Tiputa ketjujen rullille pieni määrä öljyä per rulla. Pyyhi ulkopinnalta ylimääräinen öljy pois. Käytä ketjuöljyä tai ohutta yleisöljyä, älä koskaan moottoripyörille tms. tarkoitettuja öljyjä. On myös yleinen virhe lotrata ketjuöljyllä, jolloin sitä roiskuu pitkin pyörän takapäätä ja ketjun tahmaiseen pintaan tarttuu likaa, mikä kuluttaa ketjua. Jos ketjut tippuvat, vie pyörä huoltoon.
  6. Toimivatko jarrut? Aja testilenkki ja jarruttele. Jos jarruissa on ongelmaa, riippuu jarrutyypistä, miten pitäisi edetä: jos pyörässä on mekaaninen vannejarru, voit tarkistaa, onko jarrupala kulunut ja auttaisiko vaijerin kiristäminen. Hydraulisia jarruja ei kannata lähteä itse fiksailemaan, jollei ole varma siitä, mitä tekee. Jalkajarruja on niin ikään kinkkisempi kotikonstein korjata. 
  7. Jarrujen lisäksi kannattaa tarkistaa, ettei pyörän haarukka, eli etupyörän ja ohjaustangon yhdistävä osa, ole löysällä. Pidä kiinni ohjaustangosta ja haarukasta ja testaa, että ne ovat tiukasti kiinni toisissaan.
  8. Toimivatko vaihteet? Aja testilenkki ja vaihda vaihteet skaalan päästä päähän. Jos vaihtaminen on vaikeaa, vaihteet eivät pysy paikallaan tai rutisevat, on aika huollattaa pyörä.  
  9. Rempsottaako jotain irrallaan, kuuluuko ylimääräistä räminää? Jollet osaa paikantaa epämääräisen äänen aiheuttajaa, on hyvä konsultoida ammattilaista. 
  10. Tarkista lopuksi vielä turvavarusteet: etu- ja takavalo (molemmat nykyään pakolliset), heijastimet (eteen valkea, taakse punainen, sivuille oranssia tai muuta väriä, ei kuitenkaan punaista) sekä soittokello.

Weckströmin tärpit kotimekaanikoille

  • Hanki ketjutulkki ja opettele käyttämään sitä oikein, sekä kunnollinen, painemittarillinen lattiapumppu. Ketjutulkki on pieni työkalu, jolla tarkistetaan ketjun kuluminen. Vaikket vaihtaisikaan ketjua itse, tulkin avulla huomaat, kun ketjunvaihto tulee ajankohtaiseksi, sillä liian kuluneella ketjulla ajaminen kuluttaa rikki rattaat. 
  • Jos haluat itse tehdä perusjuttuja, kannattaa satsata työkalujen laatuun. Usein kuluttajille myydään marketeissa edullisia vehkeitä, joilla ei lopulta tee juuri mitään. Ammattihuolloissa on tuhansia euroja kiinni pelkissä työkaluissa. 
  • Jos haluat opiskella pyörän huoltoa, esimerkiksi pyöräpajatoimintaan osallistuminen on oiva tapa. Pajoja, joissa voi omatoimipuuhailla ja saada apua kokeneemmilta, löytyy ainakin Helsingistä, Turusta ja Kotkasta. 
  • Jos haluat huollattaa pyörän ammattilaisella, on maalis-toukokuu ruuhkaisinta aikaa, ja jonot pisimmät. Jos et aja talvisin, huollata pyöräsi seuraavaa kesää varten valmiiksi jo syksyllä tai talvella!
  • Sähköpyörän huolto on syytä jättää ammattilaiselle.

Kuva: Unsplash / Marek Piwnicki

Atrian tehtaalla tapahtunut virhe on järkytys muslimiväestölle

0

Atria on ilmoittanut vetäneensä myynnistä einesaterian, joka kantaa nimeä Kunnon Arki Kermainen Kanakastike ja Riisi 300g. Osassa erän pakkauksista on virheellisesti pekoni-kinkkupastaa.

Luonnollisesti ruokalajit ovat ulkonäöltään hyvin erilaisia. Jos tuotteen erehtyy kuitenkin kiireessä ajatuksissaan syömään, on pastan nauttiminen erittäin vahingollista keliaakikoille.

Lisäksi tällaisen virheen julkitulo on varmasti järkytys muslimiväestölle. Se, että kanaruuaksi ilmoitettu ruoka voikin sisältää heidän näkökulmastaan saastunutta sianlihaa, on todennäköisesti todella vastenmielinen ajatus.

Takaisin vedettävän einesaterian viimeinen käyttöpäivä on 14.6.2021. Mikäli olet ostanut kyseisen tuotteen, lisäohjeita löydät täältä.

Vanki kokkaa sellissään ruokaa metallisängyn avulla – katso video

0
Vankila
Kuvituskuva: Pixabay

Unilad-sivusto on bongannut TikTokista sangen kiinnostavan videoiden jakajan. Kyseessä on yhdysvaltalainen Jeron Combs, joka istuu yli 70 vuoden linnatuomiota Kalifornian osavaltiossa sijaitsevassa vankilassa. 32-vuotias mies on suorittanut murhasta saamaansa vankeusrangaistusta 18-vuotiaasta lähtien.

Hän on keksinyt itselleen ajanvietettä ryhtymällä kokkaamaan ja leipomaan sellissään. Kypsennys onnistuu Combsin vankilan rikkimenneestä uunista saamalla osalla. Kun sen kiinnittää metalliseen sellin sänkyyn, lopputuloksena on ikään kuin paistolevy.

Mies käyttää kuivatarvikkeita, joita toimitetaan vankilan kanttiinista. Herkuista pääsee nauttimaan myös hänen sellikaverinsa ja joskus muutkin vangit. Ruokalistalla on ollut muun muassa tacoja, pizzaa ja kakkuja.

Combsin taitavuuden lisäksi huomio kiinnittyy siihen, miten ihmeessä videoiden jakaminen someen on vankilasta käsin ylipäätään mahdollista. Mitä ilmeisimmin taustalla on telkien taakse salakuljetettu puhelin.

Alta näet videon pekonihampurilaisen valmistamisesta. Uniladin kattavan koontivideon löydät täältä.

Maukkaita reseptejä kotimaisista herkkusienistä

0

Tiesitkö, että kotimaisista herkkusienistä saa ihanan helppoa arkiruokaa? Alla kaksi maukasta reseptiä!

Herkkusienipasta

Kotimaisista herkkusienistä syntyy kermainen pasta, joka maistuu varmasti koko perheelle. Viimeistele pasta kotimaisilla yrteillä.

2 annosta, 20 min.

Ainekset

8-10 kotimaista herkkusientä
2 rkl voita
1 kotimainen salottisipuli, viipaloituna
1 valkosipulinkynsi, viipaloituna
1,75 dl kermaa
200 g spagettia

Viimeistely

kotimaista kovaa juustoa, raastettuna
kotimaista ruohosipulia, hienonnettuna
kotimaisia rucolan versoja

OHJE

  1. Kuumenna pannu korkealla lämmöllä. Viipaloi sienet noin 1 cm paksuisiksi paloiksi ja lisää pannulle ilman öljyä tai muuta rasvaa. Mausta ne suolalla. Paista sieniä välillä käännellen noin 5 min tai kunnes ne ovat kutistuneet ja ruskistuneet.
  2. Laita pasta keittymään suolattuun veteen.
  3. Lisää sitten voi ja viipaloitu salottisipuli ja laske liesi keskilämmölle. Jatka paistamista noin 3-4 min tai kunnes sipuli on pehmennyt. Lisää sitten valkosipuli ja jatka kypsennystä noin 2 min.
  4. Lisää kerma pannulle ja kypsennä noin 1 min ja lisää sitten pasta. Lisää myös muutama rkl pastan keitinvettä. Raasta sekaan juusto ja lisää myös ruohosipuli.
  5. Annostele pasta lämmitetyille lautasille ja viimeistele rucolan versoilla.

Resepti ja video: Puhtaasti kotimainen

Rapeat herkkusienirisottopihvit ja tulinen tuoretomaattikastike

Herkkusienirisotto on oivallinen kasvispihvien raaka-aine. Pihveihin voi hyödyntää erinomaisesti aterialta ylijääneen jäähtyneen risoton. Herkkusienirisotto muotoillaan pihveiksi, korppujauhotetaan ja paistetaan rapeiksi.

Herkkusienirisottopihvit:
3 dl risottoriisiä
1 hienonnettu sipuli
2 rkl öljyä
200 g kotimaisia herkkusieniä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 dl valkoviiniä
8 dl kasvislientä
2 dl parmesaania raasteena
1/3 ruukku kotimaista timjamia
2 dl korppujauhoa
0,5 dl rypsiöljyä
pinnalle ripaus suolaa

Tuoretomaattikastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 kotimainen punainen chili
500 g kypsiä kotimaisia tomaatteja
2 dl kasvislientä
1 dl valkoviinietiikka
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
kotimaista oreganoa

OHJEET:

Pihvit:
1. Kuullota risottoriisiä ja hienonnettua sipulia öljyssä kattilassa.
2. Kuutioi herkkusienet pieniksi kuutioiksi ja lisää kattilaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kattilaan valkoviini ja hetken kuluttua kasvisliemi.
3. Kun neste on lähes imeytynyt risottoon, lisää joukkoon raastettu parmesaani ja timjamin lehdet.
4.Jäähdytä herkkusienirisotto ja muotoile 8 pihviksi ja pyörittele pihvit korppujauhossa.
5.Paista risottopihvit rapeaksi öljyssä ja lisää pinnalle ripaus suolaa.

Kastike:
1. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota öljyssä kattilassa.
2. Lisää joukkoon hienonnettu chili.
3. Kuutioi tomaatit ja lisää joukkoon.
4. Lisää kasvisliemi ja valkoviinietikka.
5. Mausta sokerilla, suolalla ja mustapippurilla myllystä.
6. Lisää kastikkeeseen lopuksi tuoretta oreganoa.

Resepti ja kuva: Champ

Seiska: Stefan Therman itki teljettynä parvekkeella ja Sofia raivosi

0
sofian-salaisuudet
Sofian ja Stefun elämää voi seurata Sofian salaisuudet -ohjelmassa discovery+-palvelussa

Seiskaan on ottanut yhteyttä henkilö, joka oli todistanut sangen erikoista välikohtausta helsinkiläisen kerrostalon sisäpihalla. Vauhdissa oli ollut jälleen kohukaksikko Sofia Belórf ja Stefan Therman, jotka tunnetaan räiskyvästä rakkaudestaan ja riitelystään.

– Mitä v**tua mä oon taas tehnyt? silminnäkijä kertoo Seiskalle Stefanin huutaneen.

– Mun pitää nyt oikeesti lähtee! Mä en enää tuu sun kanssa tonne, oli Sofia puolestaan karjunut.

Tilanne oli lopulta päätynyt silminnäkijän mukaan siihen, että Stefan oli itkenyt asunnon parvekkeella ja huhuillut myös naapureilta apua.

– Avaa v**tu! Mä en pääse sisään mun omaan asuntoon! Tää on mun asunto! … Mua ei päästetä mun kämppään!

Seiska on tavoittanut Sofian kommentoimaan tapausta. Hänen mukaansa Stefu oli jäänyt parvekkeelle jumiin vahingossa.

– Mistään riidasta ei ole ollut kysymys. Stefan tuli minua aiemmin kotiin ja oli jäänyt vahingossa parvekkeelle jumiin ilman avaimia.

Salkkarit-tähti Kerttu Rissanen shokeerasi fanejaan: ”Tämä ei ole minun tavoitevartaloni”

0
Kuva: Nelonen

Salatuissa elämissä näytellyt Kerttu Rissanen osallistui tällä kaudella Selvityjät-realitysarjaan. Hän julkaisi eilen kuvan itsestään Instagramissa alusvaatteissa finaalijakson kunniaksi. Seuraajien huomio kiinnittyi nykyään jumppatunteja vetävän Kertun luisevaan olemukseen.

Osa faneista erehtyi luulemaan, että Kerttu olisi jollain lailla tyytyväinen olemukseensa. Niinpä hän kiirehti korjaamaan asiaa.

– EDIT: tähän alkuun vielä, tämä ei ole minun tavoitevartaloni, tämä on kuukauden niukan ruokavalion jäljiltä, metsissä rämpimisen jäljiltä nälässä oleva kehoni.

Kertun alkuperäinen pointti oli, kuinka niukalla ruualla hän oli joutunut kuvauksissa olemaan. Nuori nainen naureskelikin syöksyneensä suoraan kotiuduttuaan ulos syömään ja sen jälkeen ostamaan huoltoasemalta kassillisen herkkuja.

Kerttu kertoo menneensä Selviyjät-sarjan kuvausten aikana niin heikkoon kuntoon, että jumppien vetäminen oli tuottanut tuskaa kuukauden ajan. Lisäksi kokemus oli ollut henkisesti rankka. Reissun jälkeen oli iskenyt jonkinlainen tyhjyyden tunne, mutta sekin on jo hellittänyt.

Faneja shokeerannut kuva sekä koko kirjoitus alla.

Suomalaisnainen oli 7h auringossa ilman rasvaa – kuvien katsominenkin sattuu

0

Lääkärit varoittelevat alati liiallisen auringonoton vaaroista. Aurinkorasvaa tulee käyttää ja suojauksesta huolehtia aina kun ollaan ottamassa aurinkokylpyjä. Auringossa olemista täytyy muutoinkin rajoittaa järkeviin mittasuhteisiin.

Suomalaisnainen kertoo Facebookissa ottaneensa arskaa hieman eri mentaliteetillä.

Makailemaan mentiin ilman rasvoja ja suojakertoimia, ja köllöteltiin avonaisen taivaan alla seitsemän tuntia.

Kuva lopputuloksesta naisen selässä ja pyllyssä on jotain ylimaallista! Sattuu jo katsoakin näitä kuvia. LOPPUTULOS NÄHTÄVISSÄ TÄÄLLÄ!