Peliarvostelu: Tom Clancy’s Rainbow Six Extraction


Tom Clancy’s Rainbow Six Extraction on eräänlainen jatko-osa pelisarjaan, jonka edeltäjä on edelleen verkkopelaajien suosiossa oleva Rainbow Six Siege, vaikka julkaisusta on jo 7 vuotta. Peliuutuus on hyvää viihdettä varsinkin 2–3 pelaajan voimalla. Kiehtovin osa kokonaisuutta on etenkin Extractionin taktinen puoli, joka on parhaimmillaan jopa erinomaista.

Ennen rintamalle lähtöä valitaan varusteet mukaan. Jokaisella operaattorilla on lisäksi oma erikoistaitonsa, joka liittyy esimerkiksi tiedusteluun, vihollisten havainnointiin tai vaikkapa parantamiseen.

Tuntematon uhka iskee keskellä kirkasta päivää, kun maa alkaa järistä ja tuntemattomien otusten invaasio valtaa monta suurkaupunkia. Lyhyessä videossa otuksia ei vielä nähdä, ja on pelaajien tehtävä ottaa selvää muukalaisista erilaisten spesialistien avulla. Siegeä pelanneet jo arvaavatkin, että hahmokatraassa on tuttuja operaattoreita Ubisoftin edellisen verkkopelin maailmasta. Tekoälyä vastaan taisteleminen oli pienessä roolissa myös Siegessä, vastustajat ovat vain vaihtuneet sotilaista chimera-muukalaisiksi.

Iso läjä chimerojen pesiä! Hälytys olisi todennäköisesti tuhoisa operaattorikolmikolle, joten äänenvaimentimet ja tarkka tiedustelu ovat nyt enemmän kuin tarpeen. Pesäkokoelman tuhoamisen jälkeen pitäisi vielä saada näyte yhdestä pesäkkeestä.

Roippeet mukaan ja taistelukentälle

Alkuun operaattoreista on vain osa käytössä, sillä loput ovat lukittuna kokemuspistesaavutusten takana. Jokainen suurkaupunki tarjoaa tehtävää kohden kolme päätavoitetta, joita lähdetään selvittämään 1–3 pelaajan voimalla. Jo hahmojen varustelu herättää positiivisia fiiliksiä, sillä operaattoreita on moneen makuun ja sekä ase- että tarvikepuoli vaikuttaa kattavalta. Yhteen hahmoon ei kuitenkaan kannata kiintyä liiaksi, siitä seuraavassa.

Mikäs se tämä on? Ruudulla mainitun VIP-henkilön pelastaminen on yksi haastavimmista päätehtävistä. Kertaakaan se ei ole onnistunut, vaikka tässä haettiin huolellisen tiedustelun aikana samanlaista taisteluilmettä kuin kontiolla on kasvoillaan.

Varjot, huomaamattomuus ja huolellinen tiedustelu ovat tärkeimpiä asioita selviytymistä ajatellen. Tekoäly nimittäin on kaikkea muuta kuin helppo vastus. Chimeroita on monta eri lajia, toinen toistaan pahempia. Toki jokaisella on heikko kohtansa, mutta tiukka vaikeustaso pitää hiippailevat spesialistit jatkuvasti varpaillaan ja se jos mikä on omiaan kohottamaan tunnelmaa. Ja uskokaa pois, ryminällä ja paukkeella etenevät ramboilijat löytävät itsensä hyvin nopeasti sairastuvalta tai vihollisen panttivankina, jolloin reservissä olevat operaattorit ottavat vastuun. Tällöin yksi alueen kolmesta päätehtävästä on kaatuneen pelastaminen. Tämä onnistuu toki myös tehtävän aikana, jolloin tyrmätyksi tullut taistelija voidaan kantaa turvasäilöön.

Voittajatiimi matkalla kotiin onnistuneen tehtäväkirjon jälkeen. Alueelta voi tarvittaessa paeta myös etuajassa, mikäli operaattorit ovat päässeet liian kehnoon kuntoon ja jatkaminen olisi näin ollen liian vaarallista. Kokemuspisteillä on iso merkitys, sillä niiden määrä parantaa lepovuorossa olevia taistelijoita suhteessa yhtä paljon kuin kokemusta on kertynyt.

Haasteita ja sivutehtäviä

Tehtävävalikoimassa on useita erityylisiä operaatioita, joita ovat muun muassa vihollispesäkkeiden merkitseminen, tiettyjen alueiden valtaus, näytepalojen kerääminen ja erilaiset hävitys- ja pelastustehtävät. Näiden oheen on laitettu peliä piristäviä haasteita, kuten tiettyjen chimeroiden eliminointi lähitaistelussa, pääosumat tai koko tiimin selviäminen hengissä tukikohtaan. Jostain syystä erilaisista minihaasteista ei mainita mitään, vaan ne paljastuivat vasta valikoita tutkimalla.

Puukko tekee tuhoa! Tämä pesä ei puske enää yhtäkään chimeraa tiimin kiusaksi. Ikävimmästä päästä ovat ne pesäkkeet, jotka uusiutuvat tuhoutumisensa jälkeen. Pesät osaavat myös ”ajatella”, sillä chimeroiden havaittua operaattorit ne puskevat vahvistuksia kentälle nopeassa tahdissa.

Onnistumisista palkitaan uusien operaattoreiden lisäksi kasvavalla varustevalikoimalla, erilaisilla ulkonäköön liittyvillä, mutta pelin kannalta turhilla kilkkeillä sekä uusien karttojen aukeamisella. On kuitenkin todettava, että ajan kanssa tehtävät alkavat toistaa itseään, vain toteutustapa vaihtelee. Vaikeustasoja on kaikkiaan neljä ja eri kaupunkien kohteet sijaitsevat satunnaisissa paikoissa, joten pelikokemus pysyy varioinnin ansiosta kohtalaisen tuoreena, kertauksista huolimatta.

Nyt ei säästelty! Aseet paukkuen kohti tuhottavaa kohdetta ja räjähteet kiinni, vaikka tiedusteluun olisi ollut vielä reilusti aikaa, kuten kellosta näkee. Muutama vihollinen sentään ehdittiin pingata näkyviin tiimitovereille, jotka passittivat joukon chimeroita manalan porteille. Ikävänä puolena viholliset levittävät kuollessaan maahan mustaa massaa, joka hidastaa operaattoreiden liikettä rutkasti.

Pirteä ja taktinen kokemus

Tom Clancy’s Rainbow Six Extraction on mainio peli etenkin tiimillä pelattaessa. Raa’an toiminnan ystävien liipaisinsormea voi kuitenkin alkaa syyhyttämään välillä liikaa, jolloin helvetti pääsee irti ja pauketta piisaa. Tärkein avaintekijä on taktinen nerokkuus, jonka toteuttaminen on etenkin 2–3 pelaajan porukalla parhaimmillaan erittäin tyydyttävää puuhaa. Kelpo peliä ei ole myöskään pilattu liiallisella väkivallan mässäilyllä, mutta kauhuelementtejä olisi kaivannut lisää. Suositus kaikille taktisen ammuskelun ystäville.

Tähdet: 4/5

Rating: 4 out of 5.

Testialusta: PlayStation 5
Saatavuus: PlayStation 5, PlayStation 4, Xbox Series X, Xbox One, Amazon Luna, Google Stadia, PC (Windows)
Genre: Taktinen ammuntapeli
Pelaajamäärä: 1–3 (verkossa)
Ikäraja: 16
Kehittäjät: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisupäivä: 20.1.2022

SUOSITUIMMAT

Seiska: Uutta tietoa Martina Aitolehden ja Stefan Thermanin erikoisesta kuviosta

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, viihtyy tiiviisti taas eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, Hangon tiluksilla. Sen sijaan tilan isäntä Thermania ei...

Jesse Kaikuranta herättää huolta tilapäivityksellään – ”sain lääkäriltä huonoja uutisia”

Laulaja ja pop-muusikko Jesse Kaikuranta sai terveyteensä liittyviä huolestuttavia uutisia lääkäriltä. Mies kertoo tuntemuksistaan somekanavallaan julkaistussa kuvassa. – Mä...

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Seiska: Muusikko Leri Leskinen hakee avioeroa – Kristiina-puoliso tilitti pettämisestä

Vain elämää -sarjassa kapellimestarina toimiva Leri Leskinen, 55, hakee vaimostaan avioeroa kertoo Seiska. Monet luulivat, että jätetty osapuoli olisi...

Seiska: Martina Aitolehdellä ja Stefan Thermanilla hämmentävä kuvio

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, on nähty viime aikoina eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, tiluksilla Hangossa. Asiasta uutisoi Seiska. Tämän...

IL: Näin Olli Lindholmin patsaan tekijä vastaa murskakritiikkiin

Olli Lindholmin näköispatsas paljastettiin viime viikon perjantaina. Legendaarisen Yö-yhtyeen nokkamiehen muistomerkki komeilee Pomarkussa sijaitsevassa taidepuistossa. Patsaan on veistänyt moottorisahataitelija...

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Anna Puu kävi pistoshoidossa – laukoo Seiskassa arvostelijoilleen: ”Haistakaa nyt…”

Anna Puu kertoi hiljattain Instagramissa käyneensä pistoshoidossa. Laulaja oli halunnut tasoittaa kaulassaan ollutta juonnetta, joka oli häirinnyt häntä jo vuosia.

Tältä näyttää Michael Monroen Johanna-vaimo – katso kuva

Michael Monroe ei juurikaan tuo yksityiselämäänsä julkisuuteen. Rokkikukko on kuitenkin tehnyt romanttisen poikkeuksen hääpäivän kunniaksi. Michael on julkaissut Instagramissa...

Autoilijoita odotti melkoinen yllätys lauantaiaamuna Rovaniemellä

Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaiaamuna, että useampi auto oli joutunut ilkivallan kohteeksi Rovaniemellä Kuukkelintiellä. Ainakin viidestä autosta oli puhkottu renkaat. Asukkaiden...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje