Peliarvostelu: LEGO Star Wars: The Skywalker Saga


LEGO Star Wars: The Skywalker Saga on loistava lisäys Lego-peleihin. Jo pelkkä avausruutu on niin mielenkiintoista katsottavaa, että peliä ei malta heti edes aloittaa. Siinä elokuvista tutut hahmot yrittävät poseerata yhteiskuvassa, mutta joillekin heistä tuntuu jatkuvasti tapahtuvan kaikenlaisia pikku kommelluksia.

Kaikki paitsi kaksi viimeistä ”Skywalker”-sarjan yhdeksästä elokuvasta on jo nähty Lego-peleinä, mutta niitä ei onneksi ole nyt vain kopioitu uuteen pakettiin, vaan ne on tehty uusiksi. Ja peli näyttää kerrassaan upealta. Jopa muovin tuotantoprosessien valujälkiä on nähtävissä valoa aidon tuntuisesti heijastavissa palikoissa. Graafista loistoa vielä lisää se, että tällä kertaa aivan kaikki ei koostu pelkistä Lego-palikoista.

Lego-palikat heijastelevat upeasti valoa

Huumoria löytyy myös kaikenlaisista pelin muokkausvirityksistä, joita ovat esimerkiksi laser-aseiden äänten muuttaminen lapsen sanomiksi ”piu-piu”-ääniksi, kaikkien aseiden muuttaminen patongeiksi tai vaikkapa kaikkien tekoälyhahmojen muuttaminen käveleviksi roskapöntöiksi.

Patonkitappelu Kylo Reniä vastaan!

Pelin tarina muodostuu kolmesta elokuvasarjan trilogiasta, jotka voit pelata missä järjestyksessä tahansa, kunhan vain aina aloitat kunkin trilogian ensimmäisestä osasta. Elokuvien mukaan nimetyt osat pitävät sisällään kunkin tarinan olennaisimmat osat, joihin on lisätty paljon puuhastelua ja varsinkin huumoria, joka on itse asiassa toimivampaa kuin itse elokuvissa. Edes surullisenkuuluisalla Jar Jar Binksillä pelaaminen ei ole häiritsevää, vaikka joku voisi niin elokuvien perusteella ajatella.

Juonessa on nyt enemmän sisältöä kuin aiemmissa peleissä ja vaikka joidenkin ääninäyttelijöiden suoritukset voivat jäädä hieman alkuperäisiä valjummiksi, jotkut heistä kuulostavat hyvinkin paljon esikuviltaan. Äänimaailma on muutenkin erinomaista ja kaiken tietenkin kruunaa eeppisesti pauhaava John Williamsin legendaarinen musiikki.

Myös Jabba the Huttilla voi halutessaan pelata

Pelissä on peräti 300 erilaista hahmoa. Mukana on myös elokuvissa vain pienissä sivurooleissa nähtyjä hahmoja, myös pienemmätkin pahikset mukaan lukien. Robotteinakin pääsee pelaamaan, käyttäen hyväksi niiden erityistaitoja varsinkin pulmatehtävissä. Joitakin ongelmia varsinkin pienimmät voivat joutua vähän miettimään, mutta ne eivät kuitenkaan ole ylivoimaisen vaikeita. Mukava lisä pelissä on myös se, että myöhemmin voi palata samoihin paikkoihin uudelleen selvittämään sellaisia sivutehtäviä, joiden ratkaisemiseen tarvitaan jotain myöhemmin avattavaa tiettyä hahmoa.

Planeettoja riittää tutkittavaksi

Tehtävien suorittamisessa on vaihtelua, mutta välillä jotkut niistä voivat alkaa hieman toistaa itseään, eikä robottihahmona pelaaminen ole aina välttämättä yhtä vauhdikasta kuin esimerkiksi valomiekkaa heiluttelevana ja lasereita väistelevänä jedinä. Taistelut on toteutettu hyvin ja niitä helpottavat vihollisten tulevista hyökkäyksistä ilmoittavat punaiset alueet. Jos pelihahmosi hajoaa, se palaa välittömästi samaan kohtaan, joten tehtävää ei tarvitse aina aloittaa uudelleen alusta.

”Hienoja maisemia nämä ovat”

Erilaisilla aluksilla, kuten Millennium Falconilla, lentäminen lukuisille planeetoille on näyttävää hyperavaruusefektien kera ja vaikka avaruustaistelut voivat välillä olla sekavia, kunnon pöhinää niistäkin löytyy. Sekavuudesta puheen ollen, kenties pelin eniten kritiikkiä saanut puoli on sen valikkoasetelma, jossa on toki mielin määrin erilaisia vaihtoehtoja ja säädettävää, mutta symbolein merkittyjen valikoiden selaaminen on hieman hankalaa. Kaikkeen toki tottuu eivätkä valikot sinällään haittaa itse pelaamista. Niissä kuitenkin päästään muun muassa valitsemaan ja muokkaamaan esimerkiksi hahmojen kykyjä ja taitoja sekä pelin ominaisuuksia. Tämä onnistuu keräämällä tehtävien aikana Lego-nuppeja, joita kertyy myöhemmin tarjolle tulevien lisäkertoimien myötä melko nopeasti jopa miljoonittain.

Chewbaccan kotiplaneetalla Kashyyykissa riittää kuhinaa

Elokuvien pakolliset tarinaosuudet saa suoritettua pelaajan neuvokkuudesta riippuen noin 20-30 tunnissa, mutta sitten avautuu täysin avoin pelimaailma, jossa voi koluta mielin määrin ei-pakollisia sivutehtäviä vielä useita kymmeniä tunteja lisää. Mainittakoon myös, että jotkut elokuvien rankimmat kohtaukset on muokattu perheystävällisemmiksi varsin kekseliäin keinoin.

Avaruudessa pääsee lentelemään ja taistelemaan monenlaisilla aluksilla

Peliin saa myös monia ladattavia lisähahmoja muun muassa suosituista The Mandalorian– ja The Bad Batch -sarjoista sekä Rogue One: A Star Wars Story -elokuvasta. Kukapa ei haluaisi pelata kapselillaan leijuvalla ”Baby Yodalla” eli Grogulla?

LEGO Star Wars: The Skywalker Saga on hauskimmillaan kaksinpelinä kaverin kanssa, mikä tapahtuu jaetulta ruudulta. Kaksinpelissä meno voi äityä ajoittain hyvinkin hulvattomaksi, kunhan vain päästään aina välillä sopuun siitä, kumpi suostuu pelaamaan robottiosuudet.

Kaiken kaikkiaan LEGO Star Wars: The Skywalker Saga on graafisesti tyylikäs sekä muutenkin erinomainen ja monipuolinen perhepeli, josta takuuvarmasti nauttivat varsinkin niin Lego-maailman ja Star Wars -universumin ystävät. Muillekin tämä peli toki tarjoaa runsain mitoin viihdettä, huumoria ja vauhdikkaita tilanteita.

Tähdet: 4/5

Rating: 4 out of 5.

Testialusta: PlayStation 5
Saatavuus: PlayStation 5, PlayStation 4, Xbox One, Xbox Series X/S, Nintendo Switch, PC
Genre: Toimintaseikkailu
Pelaajamäärä: 1-2
Ikäraja: 7
Kehittäjä: TT Games
Julkaisija: Warner Bros. Interactive Entertainment
Julkaisupäivä: 5.4.2022

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje