Koti Blogi Sivu 812

Tässä ovat koronaviruksen viime päivien joukkoaltistumispaikat Suomessa

0
koronavirus-pixabay

Monien kesälomat päättyivät heinäkuun lopussa ja osa palasi töihin ulkomaanmatkoiltaan ilman omaehtoista karanteenia. Monet ovat myös liikkuneet vapaasti kaupungilla, ravintoloissa ja tapahtumissa tietämättä sairastumisestaan, koska oireita ei vielä ollut.

Koronarajoitusten lieventämisen jälkeen koronatartunnat alkoivat kasvaa Suomessa pienellä viiveellä, koska tartunnan saamisen ja hoitoon hakeutumisen välillä on yleensä noin kaksi viikkoa aikaa.

Viime päivinä on raportiutu useista tapahtumista ja tilanteista, kun suuri määrä ihmisiä on ollut samassa tilassa koronatartunnan saaneen kanssa.

Alla lista viime päivien joukkoaltistumisista koronavirukselle. Paikalla olleita pyydetään hakeutumaan testiin välittömästi, mikäli lieviäkin oireita ilmenee. 

Helsinki, Herttoniemen ala-aste

19 oppilasta ja 13 henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä on asetettu karanteeniin Herttoniemen ala-asteella mahdollisen altistumisen vuoksi. Herttoniemin ala-asteella on 520 oppilasta. 

Karanteenissa oleville oppilaille järjestetään etäopetusta, muut tulevat kouluun normaalisti. 

Helsinki, Vum Open Air -tapahtuma, 9.8.

Ääniwalli-yökerhossa järjestetyssä Vum Open Air -tapahtumassa olleella henkilöllä on todettu koronavirustartunta. 

Myös sunnuntaina 2. elokuuta pidettyyn Vum Open Air -tapahtumaan osallistuneet ovat saattaneet altistua koronalle. 

Viime sunnuntaina eli 9. elokuuta järjestettyyn tapahtumaan osallistui noin 300 ihmistä. 

Helsinki, ravintola Kaivohuone, 8.8.

Ravintola Kaivohuoneella 8.8. juhlineella henkilöllä on todettu koronavirustartunta.

Tunnistetut lähikontaktit on Helsingin kaupungin mukaan tavoitettu ja heidät on asetettu karanteeniin.

Turku ja Lieto, kolme ravintolaa, 9.8.–12.8.

Altistukset ovat tapahtuneet Turussa ravintola Olavin krouvissa sunnuntaina 9.8. kello 14–16, tiistaina 11.8. kello 11–12 ravintola Reivissä, sekä Liedossa keskiviikkona 12.8. kello 11–12 ravintola Jesse’s dinessa.

Turku, koronapositiivisia Skopjesta Suomeen 8.8., 11.8. ja 15.8.

Turun lentokentälle Pohjois-Makedonian Skopjesta 8.8., 11.8. ja 15.8. laskeutuneilla matkustajilla on todettu yhteensä 43 koronatartuntaa.

Pieni osa matkustajista on kieltäytynt testistä, joten tartunnan saaneita on voinut olla enemmänkin.

Lappeenranta, pesäpallopeli, 10.8.

Lappeenrannassa altistui pesäpallopelissä 10.8. koronavirukselle mahdollisesti useita kymmeniä ihmisiä. Peli pelattiin Pesä Ysien ja Imatran Pallo-Veikkojen välillä E-tyttöjen sarjassa.

Paikallisen sairaanhoitopiirin Eksoten mukaan mahdolliset altistuneet eivät ole tartunnan saaneen lähikontakteja, eikä heitä sen vuoksi asetettu karanteeniin.

Espoo, Leppävaaran uimahalli ja maauimala, 9.8.

Espoossa Leppävaaran uimahallin ja maauimalan asiakkaat ovat mahdollisesti altistuneet tartunnalle 9. elokuuta. Molemmissa sunnuntaiaamuna kello 9–10 olleella henkilöllä on todettu tartunta.

Tampere, ravintola Ihku 8.8.–9.8.

Tamperelaisessa ravintola Ihkussa on ollut oireeton koronaviruspositiivinen henkilö lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 23 eteenpäin. Ravintolan asiakkaat ovat saattaneet altistua koronavirukselle.

Vaasa, The Old Irish Pub, 8.8.

Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa viikonloppuna.

Kolmen tartunnan saaneen henkilön tiedetään asioineen vaasalaisessa The Old Irish Pubissa lauantai-iltana 8. elokuuta. Tartunnan saaneet ovat kotihoidossa. Terveysviranomaiset ovat tavoittaneet suurimman osan tartunnan saaneiden altistamista henkilöistä ja heidät on asetettu karanteeniin.

Kemi, ravintolat Corner Inn ja Sataman Valakia, 7.8.–8.8

Kemissä altistui kahden ravintolan, Corner Innin ja Sataman Valakian, henkilökuntaa koronavirustartunnalle 7.–8. elokuuta. Myös asiakkaiden altistuminen on mahdollista. 

Rauma, tartuntoja ravintoloista

Raumalla kahden viime viikon aikana todetut kolme koronavirustartuntaa on mahdollisesti saatu ravintoloista. Yhteensä todettuja tapauksia on kolme. Yksi näistä ravivntoloista on ravintola Toripöllö.

Kauhava, huvipuisto Powerpark, 3.8.

Todennäköisesti Virosta koronatartunnan saanut henkilö vieraili 3.8. huvipuisto PowerParkissa kaksi päivää ennen oireiden alkamista.

Vaasan sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin Juha Salosen mukaan altistumisriski huvipuistossa ei ole tämän vuoksi suuri, mutta mahdollinen.

Kuva: Pixabay

Vuonna 1968 perustettu hevilegenda suoraan Suomen albumilistan ykköseksi!

0

Viikolla 33 nähtiin Suomen virallisella albumilistalla melkoinen yllätys, kun listan ykköseksi ampaisi tuoreeltaan julkaistu Deep Purplen Whoosh!, joka on vuonna 1968 perustetun legendaarisen hevibändin 21. studioalbumi.

Tsekkaa yläpuolelta levyltä julkaistun ensimmäisen singlen musiikkivideo ”Throw My Bones”.

Alla Suomen Musiikkituottajien virallinen albumilista viikolle 33.

1.

Suomen virallinen albumilista viikko 33-deep-purple

Deep Purple – Whoosh!

2.

Suomen virallinen albumilista viikko 33-costee

Costee – Kaikki Loppuu Aina

3.

Suomen virallinen albumilista viikko 33-juice-world

Juice Wrld – Legends Never Die

4.

Suomen virallinen albumilista viikko 33-mkdmsk

Mkdmsk – Mkdmsk

5.

Suomen virallinen albumilista viikko 33-jvg

JVG – Rata/raitti

6.

Suomen virallinen albumilista viikko 33-the-weeknd

The Weeknd – After Hours (Deluxe)

7.

Suomen-virallinen-albumilista-viikko-33-harry-styles

Harry Styles – Fine Line

8.

Suomen-virallinen-albumilista-viikko-33-gettomasa

Gettomasa – Diplomaatti

9.

Suomen-virallinen-albumilista-viikko-33-dua-lipa

Dua Lipa – Future Nostalgia

10.

Suomen-virallinen-albumilista-viikko-33-lauri-tähkä

Lauri Tähkä – Meidän Tulevat Päivät

Puuttuuko pyörästäsi tämä uusi pakollinen varuste? Voit saada sakon!

0
Kuvituskuva

Monelta on voinut jäädä kesän aikana huomaamatta, että uusi tieliikennelaki velvoittaa pyöräilijää käyttämään pimeällä takavaloa. Poliisi voi antaa valottomalle pyöräilijälle huomautuksen tai liikennevirhemaksun.

Yksi uuden tieliikennelain muutoksista on jokaiselta pyöräilijältä vaadittava pakollinen punainen takavalo, jota tulee käyttää aina, kun ajaa pimeän tai hämärän aikaan tai kun näkyvyys on muuten huonontunut.

– Keskellä kesää pyörän valoja harvoin tarvitsee, joten muutos on voinut mennä monelta ohi. Nyt elokuussa iltojen pimetessä takavalo kannattaa viimeistään ottaa käyttöön, koska se auttaa välttämään onnettomuuksia. Huono näkyvyys on taustalla monessa pyöräkolarissa, sanoo korvausjohtaja Risto Rissanen LähiTapiola Savosta.

Taaksepäin punaista valoa näyttävän valaisimen lisäksi polkupyörässä täytyy nyt olla myös valkoinen tai keltainen etuvalo. Erottuvuutta parantavat myös muut vaaditut varusteet, kuten etu-, taka- ja sivuheijastimet sekä soittokello.

– Valoilla paitsi parannamme omaa näkyvyyttä, teemme myös itseämme toisille näkyväksi liikenteessä. Takavalo lisää pyöräilijän näkyvyyttä taaksepäin, mikä auttaa ehkäisemään niin autoilijan ja pyöräilijän kuin esimerkiksi kahden pyöräilijän välisiä törmäyksiä, Rissanen korostaa.

Poliisi voi sakottaa

Poliisitarkastaja Konsta Arvelinin mukaan syksyn tullen poliisi voi kiinnittää erityistä huomiota myös uusien vaadittujen varusteiden käyttöön.

– Jos pyöräilijältä pimeässä puuttuu etu- tai takavalo, voi poliisi antaa huomautuksen. Tarvittaessa mahdollisuus on myös määrätä liikennevirhemaksu, joka pyöräilijöille on 40 euroa. Ei liikennesääntöjä tietysti kannata noudattaa vain poliisin, vaan oman ja muiden turvallisuuden takia, Arvelin sanoo.

Takavalolle ei laissa ole määrätty punaista väriä tarkempia vaatimuksia. Se voi siis olla kiinnitettynä pyörän ohella esimerkiksi kuljettajan kypärään tai reppuun. Halvimmat valot maksavat marketeissa muutaman euron.

Arvelin suosittelee käyttämään kiinteää, ei vilkkuvaa takavaloa, jotta autoilija ei sekota sitä esimerkiksi mainos- tai hälytysvaloihin.

Uuden lain muutokset pyöräilijöille

  • Uusi tieliikennelaki astui voimaan 1.6.2020. Pyöräilijän näkökulmasta se toi muutoksia paitsi takavalovaatimukseen myös esimerkiksi moniin liikennemerkkeihin.
  • Uudet liikennemerkit osoittavat esimerkiksi pyöräkaistaa, pyöräkatua ja ns. pyöräsuojatietä (väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa). Yksisuuntaisella tiellä voidaan lisäksi sallia pyöräily ”väärään suuntaan”, jos se on osoitettu lisäkilvellä. Merkkien käyttöönotossa on siirtymäaikoja.
  • Polkupyörässä lain vaatimat varusteet ovat pimeäajossa etu- ja takavalo sekä jarrut, soittokello ja etu-, taka- ja sivuheijastimet. Kypärä ei ole pakollinen, mutta omalle päälle paras suoja.

Lähteet: LähiTapiola, Finlex, Traficom, Pyöräliitto

Kuvituskuva: Pixabay

Kaduilla ja lähiöissä havaittu poikkeuksellisen paljon rottia – toimi näin, jos näet rotan

0

Rotista on tullut tänä keväänä ja kesänä poikkeuksellisen paljon ilmoituksia. Rotat ovat lisääntyneet voimakkaasti ja hakeutuneet varsinkin lähiöihin.

Lahden kaupungin tiedotteessaa kerrotaan, että ympäristöterveyteen saapuneissa ilmoituksissa rottahavaintoja on tehty asuntojen pihoilla tai jätekatosten läheisyydessä. Rottia on nähty myös puistoalueilla. Lahdessa rottailmoituksia on tullut mm. Ankkurin, Kariston ja Keski-Lahden alueelta.

Rotat voivat levittää tarttuvia tauteja ja aiheuttaa huomattavaa vahinkoa jyrsimällä rakenteita, kaapeleita, laitteita ja pakkauksia. Rotat voivat jyrsiä pehmeitä metalleja, puuta, muovia ja jopa betonia sekä saastuttaa elintarvikkeita ja pintoja ulosteillaan. Rotat lisääntyvät erittäin nopeasti ja iso jyrsijäpopulaatio aiheuttaa suuria haittoja elinympäristössään.

Rottahavainnoista ilmoitettava kiinteistönomistajalle tai alueen haltijalle

Haittaeläinhavainnoista tulee ilmoittaa mahdollisimman nopeasti taloyhtiön isännöitsijälle osakeyhtiöasunnoissa. Omakotitaloissa torjunnasta vastaa kiinteistönomistaja tai alueen haltija. Mikäli rottia havaitaan omakotitaloalueella, on suositeltavaa, että torjuntatoimenpiteisiin osallistuu myös naapurikiinteistöt.

Torjuntatoimet onnistuvat paremmin ja ovat halvempia toteuttaa, kun ne aloitetaan mahdollisimman nopeasti haittaeläinhavaintojen ilmaannuttua. Rottien torjunta onnistuu parhaiten ammattilaistuholaistorjuntaan erikoistuneiden yritysten toteuttamana. Käynnissä olevan myrkytyksen aikana kuolleita rottia voi löytyä ulko- ja piha-alueilta.

Ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä estetään rottapopulaation muodostuminen

Jätehuollolla on oleellinen merkitys rotille. Avonaiset, ylitäytetyt ja rikkinäiset jäteastiat sekä epäsiistit pihat ja jätekatokset houkuttelevat rottia. Rotat ovat kaikkiruokaisia, joten niille kelpaa mm. jyvät, omenat, liha ja ruoan tähteet. Huonosti hoidetut jätehuoltokatokset, kompostorit ja biojäteastiat ovat rotille otollisia ravinnonlähteitä. Puutteellisesta jätehuollosta kannattaa ilmoittaa viipymättä kiinteistöä hoitavalle taholle.

Väärin toteutettu lintujen ruokinta houkuttelee myös rottia. Lintuja ei tarvitse ruokkia kesällä ollenkaan, ne löytävät ravintonsa luonnosta. Talvinen lintujen ruokinta tulisi kohdistaa pikkulintuihin. Ruokinta-automaatin tai lintulaudan puhtaanapito on tärkeää. Maahan ruokkimista tulee välttää, maasta tulevat syömään myös hiiret, rotat, kesykyyhkyt ja varislinnut. Mikäli ne saavat helposti ja säännöllisesti ravintoa, ne alkavat pesimään ravintolähteen lähellä.

Rotat suosivat pesäpaikkoina pehmeitä ja kosteita maa-alueita, koska niiden on tällöin helppo kaivaa maanalaisia käytäviä. Käytävien suuaukot näkyvät maanpinnalla koloina. Rotat suosivat myös romu- ja lehtikasoja, koska ne antavat hyvää suojaa ja piilopaikkoja rottapoikueille. Rotat voivat pyrkiä asuntoihin mm. viemäriverkoston kautta.

Kasvun syynä korona ja sääolosuhteet

Rottien lisääntymistä edesauttoivat leuto talvi ja aikainen kevät sekä koronaviruspandemia, jonka myötä kotona olevien ihmisten jätemäärät lisääntyivät.

Helsingin kaupungin rottaprojektin vetäjä, Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuomas Aivelo arvioi toukokuussa Yle:lle, että ravintoloiden kiinniolot keväällä ja alkukesästä ajoivat rotat etsimään ruokaa myös lähiöistä.

Rottien lukumäärän kasvamista on vaikea hillitä, sillä ne lisääntyvät niin tehokkaasti.

– Se tulee sukukypsäksi jo kahden kuukauden iässä ja voi synnyttää 8–12 poikasta 21 päivän välein, Aivelo kertoi Yle:lle.

Aivelon mukaan rottia on ollut Lahden lisäksi paljon ainakin pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Jyväskylässä, Kouvolassa ja Pietarsaaressa.

Myös Riihimäen kaupungin terveystarkastaja Riitta Bagge kertoi Yle:lle , että Riihimäen kevät oli rottaongelman osalta hänen 30-vuotisen työuransa aikana pahin.

Lähteet: Lahden Kaupunki, Yle

Kuvituskuva: Pixabay

LUE MYÖS: McDonald’s-ravintolan pihalla juoksi rottalauma – ”Niitä oli oikeasti ihan sikana”

Skopjesta Turkuun saapuneilla lennoilla yhteensä 43 koronatartuntaa

0
virus-koronavirus

Pohjois-Makedonian Skopjesta on saapunut Turkuun 8.8. lähtien kolme lentoa, joissa on todettu yhteensä 43 matkustajalla koronatartunta.

Lauantaina 15.8. Turkuun saapuneen lennon matkustajista 12 henkilöllä todettiin koronatartunta. Lennolla oli 115 matkustajaa, joista 95 prosenttia testattiin.

Kaikki lennolla Turkuun saapuneet asetettiin tartuntalain mukaiseen karanteeniin. Karanteenipäätökset teki Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri.

Turun kaupunki, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Finavia, Rajavartiolaitos, AVI ja lentoyhtiöt aloittivat Skopjesta Turkuun tulevien matkustajien testaamisen ja ohjeistamisen lauantaina 8.8., jolloin tulleilta matkustajilta todettiin 26 tartuntaa. Tiistaina 11.8. saapuneista matkustajista todettiin viisi tartuntaa.

Skopje sijaitsee Pohjois-Makedoniassa, joka on luokiteltu maassa vallitsevan koronatilanteen vuoksi korkean riskin maaksi. Turkuun tulevien matkustajien testaamisella ja karanteeneilla pyritään estämään laajemman epidemian siirtymistä Suomeen.

Lähde: Turun Kaupunki

Kuva: Pixabay

Miro Heiskanen loistaa NHL:n pudotuspeleissä!

0

Dallas Stars nousi kuilun partaalta ja tasoitti voitot 2-2:een Calgary Flamesia vastaan. Esa Lindell ja Miro Heiskanen häärivät Starsin puolustuksen pelinrakentajina.

Yön maalirikkaimmassa ottelussa ratkaisua haettiin aina jatkoajalta asti, kun Dallas nousi tasoihin vain 12 sekuntia ennen täyttä aikaa ja käänsi ottelun voitokseen. Suomalaisista Miro Heiskanen, Roope Hintz ja Esa Lindell keräsivät yhteensä kolme syöttöpistettä.

Heiskanen pelasi tuttuun tapaansa kuin neljäntenä hyökkääjänä vaihdoissaan ja sai kaikista pelaajista selvästi eniten peliaikaa, yli 35 minuuttia. Ilmiömäisen luisteluvirtuoosin otteet ovat niin komeaa katseltavaa, että jo tästä syystä voisi toivoa Dallasin jatkoonmenoa seuraavalle kierrokselle nähdäkseen lisää. Lindell oli puolestaan varmana Dallasin takalinjoilla, sillä hänelle kirjattiin Starsin paras plus/miinus -tilasto pakkipari John Klingbergin kanssa, +2.

Artikkelin ohessa olevalta videolta näet Dallasin voittomaalin jatkoajalla.

Viime yön NHL-tulokset ja suomalaiset:

NY Islanders – Washington 2-1 ja, Voitot 3-0
Calgary – Dallas 5-4 ja, voitot 2-2 (Esa Lindell DAL 0+1, Miro Heiskanen DAL 0+1, Roope Hintz DAL 0+1)
Chicago – Vegas 3-1, voitot 1-3 (Olli Määttä CHI 0+1)
Montreal – Philadelphia 0-1, voitot 1-2
Vancouver – St. Louis 2-3 ja, voitot 2-1

Milla kauppasi ”kirottua” takkiaan – aivan uskomatonta epäonnea!

0

Voisiko takki olla kirottu? Millan mukaan voi.

Milla nimittäin kaupittelee Facebookissa takkiaan hyvin epätavallisella otsikolla ”Takki saatanasta”.

Milla uskoo lempitakkinsa tuoneen hänelle niin paljon epäonnea, ettei aio pitää sitä yllään enää ikinä. Millan mukaan hänen Itävallasta ostamansa takki on ollut hänen päällään vain viisi kertaa, mutta häntä on kohdannut aina juuri silloin aivan uskomaton epäonni.

– Takilla on karmea karma. Mikäli sua ei haittaa, että perhe- ja parisuhteet menee solmuun, jäät jumiin junaan keskelle ei-mitään Slovakian rajalle, poliisit ottavat kiinni ”kuvausta vastaavana henkilönä”, kaupan hyllyltä kolahtaa kupoliin kahden kilon ruokosokeripakkaus, yläkerran naapuri aiheuttaa kylppäriisi tulvan, auto ajaa varpaidesi yli suojatiellä JA MITÄ NÄITÄ NYT ON, tää takki on sinun!

Seikkailunhalun ja rohkeuden lisäksi takin ostajalta vaaditaan 25 euroa käteistä, mutta sen jälkeen hän on oman onnensa nojassa.

– En ota vastuuta siitä, mitä tapahtuu, kun vedät takin päällesi, Milla päättää ”myyntipuheensa”.

Katso alta Millan ilmoitus ja kuva ”demonipalttoosta”.

Lähde ja kuvat: Feissarimokat

IL: Tiesitkö, että tämä supersuosittu Salkkarit-tähti näytteli sarjassa kuuroutuneena?

0

Salatut elämät -sarjassa on nähty vuosien varrella lukuisia ikimuistoisia roolihahmoja. Yksi näistä on Lasse Sievinen, joka nähtiin ruuduissa heti Salkkarien alkumetreiltä saakka.

Jäyhää mutta sydämellistä hahmoa näytellyt Timo Jurkka kertoo Iltalehden haastattelussa kuuroutuneensa aikoinaan täysin yllättäen. Hän huomasi aluksi äänien kuulostavan oudoilta. Lopulta kuulo hävisi kokonaan vasemmasta korvasta. Vuoden kuluttua hän ei kuullut enää oikeallakaan korvalla.

Kuurous oli luonnollisesti sokki nyt 56-vuotiaalle Jurkalle. Näyttelijä kertoo Iltalehdelle, etteivät lääkärit ole vielä tänäkään päivänä löytäneet asialle selitystä. Sittemmin kuulo on pääpiirteittäin palannut.

Jurkka kiittelee vuolaasti Iltalehdessä Salkkarien tuotantoryhmän suhtautumista asiaan. Häntä ohjattiin muun muassa käsimerkein. Vastanäyttelijöiden repliikin lausumista mies seurasi huulia lukemalla.

Salkkarit
Kuva: Soppakanuuna/Wikimedia Commons

Kaunotarleipuri Mailis Penttilä poistatti huulitäytteensä – tältä hän näyttää nyt

0

Koko Suomi leipoo -sarjasta tunnetuksi tullut Mailis Penttilä kertoi heinäkuussa poistattaneensa loputkin huulitäytteensä. 30-vuotias kaunotar päätyi parantelemaan kasvojaan jo alaikäisenä.

Mailis joutui käymään operaatiossa useamman kerran.

– Olen menossa vielä yhden kerran poistattamaan huulitäytteitä, kun ei viimeksi saatu kaikkea sieltä lähtemään, nainen kertoi Instagramin stories-osiossa ennen plastiikkakirurgille menoa.

Nyt huulista on lähtenyt viimeinenkin turvotus ja Mailis esitteli lopputulosta sometilillään. Miss Helsinki -kisoihinkin osallistuneen kaunottaren huulet näyttävät oikein luonnollisilta ja kauniilta. Katso ennen ja jälkeen -kuvat alta.

6v ihmepoika hämmästyttää: uskomattomat jalkapallotaidot ja 6-päkki!

0

Pikkupoika on matkalla tähtiin jo kuusivuotiaana. Ylpeä isä ilmoitti hänet Liverpoolin jalkapallokouluun viime vuonna.

Ihmelapsi Arat Hosseini on treenannut koko pienen ikänsä. Kun perhe muutti Iranista Iso-Britanniaan, poika pääsi roiman askeleen lähemmäksi unelmaansa värväytymällä legendaarisen joukkueen harjoituksiin. Arat haluaa tulla kaikkien aikojen parhaimmaksi pelaajaksi.

Pikkumiehellä on Instagramissa yli neljä miljoonaa seuraajaa. Fanit voivat seurata Aratin harjoituksia videoiden välityksellä. Alla pari taidonnäytettä.

https://www.instagram.com/p/CBNgkODFErE/