Koti Blogi Sivu 816

Joonas Korpisalolle poskettoman kova NHL-ennätys viime yön maratonkamppailussa!

0

NHL:n sijoitus- ja karsintaotteluiden jälkeen varsinaiset pudotuspelit käynnistyivät toden teolla viime yönä. Yön pisimmässä ottelussa Columbuksen Joonas Korpisalo torjui NHL-historiaa Tampa Bayta vastaan.

NHL:ssä rikottiin ennätyksiä viime yönä, Tampa Bay Lightningin ja Columbus Blue Jacketsin tahkotessa peräti 150.27 minuuttia ennen kuin ratkaisu syntyi. Joonas Korpisalon 85 torjunnan iltapuhde jätti pudotuspeliotteluiden NHL-ennätyksen kauas taakse, sillä edellistä ennätystä hallussaan pitänyt Dominik Hasek torjui vuoden 1994 pudotuspeleissä yhdessä ottelussa 70 kertaa.

Kun kamppailua oli käyty jo yli kuusi tuntia, TV-ruudulle ilmestyi isoin kirjaimin pieni kevennys: ”Olemme pahoillamme, jos teillä oli muita suunnitelmia tälle päivälle”.

Maratonkamppailun voiton vei lopulta Tampa Bay Lightning ja ratkaisun iski Brayden Point viidennessä jatkoerässä. Kamppailu on NHL:n kaikkien aikojen 4. pisin ottelu. Korpisalon ohella myös Columbuksen Seth Jones sai nimiinsä ennätyksen, sillä hän kellotti peliaikaa 65.06, joka on puolustajien yhden ottelun ennätys NHL:n pudotuspeleissä.

Ottelun voittomaalin näet yläpuolella olevalta videolta.

Maratonkamppailun lieveilmiönä Carolina Hurricanesin ja Boston Bruinsin ottelu siirtyi 15 tuntia eteenpäin, sillä joukkueiden piti kohdata toisensa samassa hallissa. Hurricanesin Twitter-tilillä julkaistiin piikitteleviä viestejä ottelun aikana:

– Ottelumme siirtyi, sillä Tampa Bay ja Columbus omivat jään.
– Ai nyt te teitte sen maalin, Tampa Bay.
– Tuskaa.
– Tämä tviitti ei ikääntynyt hyvin.

Viimeisimmällä kuitilla viitattiin Carolinan aiemmin julkaisemaan tviittiin, jossa mainostettiin heidän ottelupäiväänsä.

Yön NHL-tulokset:

Tampa Bay Lightning – Columbus Blue Jackets 3-2 ja. (Joonas Korpisalo COL 85/88 torjuntaa)
Dallas Stars – Calgary Flames 2-3 (Miro Heiskanen DAL 1+0, Esa Lindell DAL 0+1)
Vegas Golden Knights – Chicago Blackhawks 4-1

Lähteet: Twitter, YouTube, NHL.com

Kohtalokkaasta hypystä tullut aivovamma päätti uran – Pekka Hyysalo puhuu nyt synkästä aiheesta, itsemurhasta

0

Vakavan aivovamman freestyle-hypystä vuonna 2010 saanut ja siitä osittain kuntoutunut entinen moninkertainen Suomen mestari, freestyle-hiihtäjä Pekka Hyysalo, 29, julkaisi maanantaina tunteellisen blogikirjoituksen Fightback-sivustollaan.

Hyysalo alusti Facebookissa kirjoitustaan näin:

– Tämän maanantain olisi pitänyt olla mahtava, mutta sitä se ei ole ollut. Kirjoitin postauksen, jossa mietin huoliani avoimesti. Toivon, että kaikki saavat postauksesta voimia, sillä voin vakuuttaa, että aurinko nousee huomennakin!

Kirjoituksessaan Hyysalo pohtii aivovamman ja itsemurhan yhteyttä toisiinsa.

– Eräs minun ikäinen tuttavani hirtti itsensä ollessamme kuudennella luokalla. Kyse ei ollut lähimmästä ystävästäni, mutta tapaus jätti jälkensä minuun. En voinut ymmärtää, miksi? Olisinko minä voinut tehdä jotain estääkseni tragedian? Tapaus koskettaa minua vieläkin, Hyysalo kirjoittaa blogissaan.

Hyysalo kertoo saaneensa tietää, että uusia aivosoluja kehittyy läpi elämän, mikä on tuonut hänelle epäilyksiä. Hyysalo kertoo pelkäävänsä, että hänen aivonsa muovautuvatkin uudestaan ”väärin”.

– Mitä jos aivoni kehittyvät itsetuhoisiksi? Mtä jos takavuosien tragedia osuukin omalle kohdalleni? Entä jos en mahda sille itse mitään?

Hyysalo kertoo googlettaneensa kuvia aivojen traumaperäisistä rakennemuutoksista, ja löysi sieltä kuvan itsemurhan tehneen lahjakkaan jenkkifutaajan Aaron Hernandezin aivoista. Hernandez oli ajautunut rikoksiin ja saanut tuomion murhasta, minkä jälkeen hän teki vankisellissään itsemurhan. Vasta kuoleman jälkeen selvisi, että hän oli kärsinyt tietämättään kroonisesta traumaattisesta enkefalopatiasta, joka oli aiheutunut uran aikana saaduista päähän kohdistuneista iskuista. Tähtipelaaja Hernandezin muuttuneen käytöksen arvellaan johtuneen enkefalopatiasta. Hyysalo kirjoittaa uskovansa, että juuri Hernandezin kokema aivokaaren surkastuminen voi johtaa entisten urheilijoiden itsemurhiin.

– Olen elänyt siinä uskossa, että niin kauan, kuin tiedän tasan tarkkaan, miksi minun on selvittävä hengissä – elämälläni on jokin tarkoitus – en voisi ajautua itsetuhoisiin ajatuksiin. Minulla on vielä paljon tekemättömiä töitä, ja uskon todellakin pystyväni vielä ihmeisiin! Mutta koska aivot ohjaavat koko kehoani, olen kusessa jos ne lopettavat yhteistyön kanssani.

– Tiedän, että valtaosalla itsemurhista ei ehkä ole mitään tekemistä aivovammojen tai urheilun kanssa. Uskon, että itsemurhilla on tekemistä merkityksellisyyden tunteen kanssa, ja usein aivovammat aiheuttavat itsetuhoisia ajatuksia juuri siksi, että kun ympäristöään ei enää voi kontrolloida, kuten aiemmin, itsensä tuntee usein merkityksettömäksi. Millään ei ole enää mitään väliä.

Hyysalo ei ole kuitenkaan luopunut positiivisesta asenteestaan.

– Tähän väliin voin ilokseni kertoa, että teen todellakin kaikkeni, jotta aivoni pysyvät positiivisina. On monia ulkoisia asioita, joihin en voi itse paljoa vaikuttaa, mutta teen kaikkeni vaikuttaakseni niihin, mihin voin!

Hyysalo uskoo tarinoiden, inspiraation ja esimerkin voimaan.

– Kun huippu-urheilija vammautuu niin vaikeasti, että hänen on lopetettava koko uransa, on tiputus valtava. Tiedän tämän itse, sillä elämäni oli kerran samalla erään unelman toteuttamista ja vielä suuremman unelman jahtaamista, kunnes lähes kaikki oli ohi. Tiputus pohjalle oli kova. En edes kestä kuvitella, kuinka kauan olisin virunut pohjalla, jos en olisi jo pian sekä löytänyt uutta unelmaa, että luopunut kaikesta vanhasta.

– Vanhat asiat, muistot, kokemukset ja jopa saavutukset, voivat olla todella raskas paino, jotka vetävät sinua vain alaspäin. Tai sitten ne voivat olla voimavara. Valitsen katsoa mukiani silta kantilta, että se on ennemmin puoliksi täysi, kuin puoliksi tyhjä. Minun täytyy tehdä tämä valinta säännöllisesti uudestaan – minä saan tehdä sen. Kaikki mennyt on vain valmistanut minua tähän hetkeen. Koko historia on valmistanut meitä tähän hetkeen.

– Ymmärrän, että minun sanojani on vaikea ottaa vakavasti siksi, että olen aina pyrkinyt tuomaan vain positiivisen puoleni esiin, mutta voin kertoa, että myös minuun sattuu. Minullekin tulee vaikeita hetkiä, mutta pyrin jättämään ne kotiin. Jos joku negatiivinen onnistuu vaikuttamaan minuun, pyrin minimoimaan vaikutukset. En tahdo antaa sille valtaa sotkea elämääni. Ehkä voitte nyt ymmärtää sen, miksi olen niin kiitollinen lähipiirilleni – he joutuvat kestämään myös vaikeat hetkeni.

Hyysalo kertoo jatkavansa kamppailua ja on saanut Facebookissa valtavasti tukea kirjoitukselleen.

– Hyvin pohdittu ja kirjoitettu. Olet monille esimerkki ettei kannata luovuttaa. Hyvä, että kipeistäkin asioista voi puhua avoimesti. Puhuminen auttaa itseä ja voi pelastaa myös muita. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia jaksamiseen ❤

– Seuratessani sinun taistelua sekä meidän muiden vammaisten olen usein miettinyt, että on kolme tietä; rakastaa itseään ja elämää, luovuttaa tai ei edes saa mahdollisuutta kumpaankaan edelliseen. Onneksi useimmat rakastavat. Kiitos voimaannuttamisesta.

– Kiitos Pekka avoimuudestasi ja siitä, että kerrot myös siitä toisesta- ei niin positiivisesta- puolesta, joka on meissä kaikissa ❤ Olet esimerkkinä meille kaikille siitä, mitä tahdonvoimalla ja positiivisuudella voi saada aikaan 🙏

– Mahtavan tärkeä kirjoitus 🥰💪 Minullekin aivoverenvuoto jätti ”jälkensä” aivoihini ja etenkin muistiin ja kognitiivisiin taitoihin ylipäätään. Tsemppiä Pekka 💪💪

Hyysalon vakava onnettomuus tapahtui Ylläksellä 28. huhtikuuta 2010, kun hän yritti hyppyä vaikeissa olosuhteissa ja löi päänsä pudotessaan sivuttain. Kypärä halkesi ja Hyysalo sai vakavan aivovamman. Hän oli koomassa 17 päivää ja ennuste oli huono. Hän kuitenkin pääsi kriittisen vaiheen yli hyvän peruskuntonsa ansiosta. Lääkärit ennustivat, että Hyysalo voisi mahdollisesti pystyä kävelemään parin vuoden kuntoutuksen jälkeen, mutta hän käveli itsenäisesti jo 6 kuukautta onnettomuuden jälkeen ja palasi suksille 11 kuukauden jälkeen.

Alla Hyysalon valtavasti positiivista palautetta saanut Facebook-päivitys. Koko tunteellisen blogikirjoituksen voi lukea Hyysalon sivulta Fightback.fi.

View this post on Instagram

#Suitup2020

A post shared by Pekka Hyysalo (@fightbackpekka) on

Lähde: Fightback

Kuvat: Instagram

Niko Ranta-ahon nenään tuli kokaiinista reikä – tällaiselta sellainen näyttää, ei herkille!

0
niko_ranta_aho_ruutu_nelonen_katiska_kuva_2
Niko Ranta-ahon elämästä tehtiin Ruutu-palvelussa esitetty Katiska-dokumentti. Kuva: Nelonen

Eilen alkanut Ruutu+:n Katiska-dokumentti Niko Ranta-ahosta on aiheuttanut paljon pahaa verta.

Sitä on syytetty rikollisuuden ihannoimisesta. Kun mies ammoin tuli kameroiden eteen oikeustalolla, hän ei juuri katunut. Hän totesi olleensa liikemies, jonka portfolioon huumeet vain nyt sattuivat kuulumaan. Hän totesi eristyksen jälkeen olevansa paras versio itsestään.

Nyt soivat toiset kellot. Ranta-aho viestitti julkisuuteen toisenlaisen sanoman. Hän halusi osallistua dokumenttiin, jotta ihmiset saisivat tietää mikä on ajanut hänet tekemään asian, jolla hän pilasi elämänsä. Hän haluaa toimia nuorille varoittavana esimerkkinä.

Ranta-aho kertoo pilanneensa kaman käytöllä myös terveytensä. Hänen nenäänsä tuli kokaiinista reikä. Sellainen kokaiinin aiheuttama tuho ei ole herkille katsojille, voit katsoa kuvan aiheesta TÄÄLTÄ!

SUOMESSA TESTATUT MASKIT TARJOUKSESSA – TILAA TÄÄLTÄ!

Kaapo Kakon rinnalle superlupaus? NHL:n draft-tilaisuus nostatti salaliittoteorioita – video

0

Viime yönä järjestettiin NHL:n varaustilaisuus (NHL Draft Lottery), jossa arvottiin kahdeksan joukkueen kesken, kuka heistä saa vuoden 2020 ykkösvarauksen.

Arvontaan liittyi mielenkiintoinen yksityiskohta, joka nostatti välittömästi salaliittoteorioita sekä siihen liittyviä vitsejä.

Yllä olevalla videolla näkyy koko arvonta. Salkussa oli kahdeksan palloa ja jokaisessa yhden joukkueen logo. Virallinen valvoja vahvisti jokaisen salkusta otetun pallon logon, jonka jälkeen pallo pudotettiin arvontakoneeseen. Kun New York Rangersin pallo nostettiin salkusta, tapahtui erikoinen episodi – arpoja pudotti pallon vahingossa ennenaikaisesti arvontakoneen jonoon. Sitten hän nosti sen takaisin ylös ja näytti logoa, joka vahvistettiin.

Sattumoisin juuri sama pallo, eli Rangers, voitti lopulta koko arvonnan, joten manhattanilaisjoukkue saa ykkösvarauksen ensimmäistä kertaa vuoden 1965 jälkeen. Tästä alkoivat jyllätä välittömästi salaliittoteoriat etenkin YouTubessa, sillä joidenkin mielestä Rangersin pallo olisi ollut erilaisten pomppujen ja niiden äänen perusteella eri painoinen kuin muiden joukkueiden pallot, ja Rangers-pallon väitettiin leijuneen muita ylempänä.

Videolla Rangers-pallo lipsahtaa kohdassa 1:53 ja arvonta suoritetaan 3:36 alkaen.

Salaliittoteoriat saivat osakseen myös paljon irvailua tavalle, jolla erikoista sattumaa yritettiin vääntää väkisin huijaukseksi. Monet huomauttivat, että hidastusten perusteella äänissä ja pompuissa ei ollut eroa pallojen välillä.

Koska Rangers voitti arvonnan, se tulee melko varmasti varaamaan kanadalaisen Alexis Lafrenièren, 18, joka on ylivoimainen suosikki ykkösvaraukseksi. Lafrenière oli 16-vuotiaana mukana nuorimpana pelaajana Kanadan vuoden 2018 U18-nuorten MM-kisajoukkueessa, jossa hän takoi pisteet 5+6=11, ollen joukkueen paras pistemies.

Nuorukainen on tehtaillut myös hurjia pisteitä juniorisarjoissa. Tänä vuonna hän taituroi Rimouski Océanic -juniorijoukkueessa kärkilukemat, 52 ottelussa 35+77=112.

Jos ja kun Rangers varaa Lafrenièren vasemmaksi laituriksi, joukkueessa pelaava oikea laituri Kaapo Kakko, 19, saa vahvistukseksi potentiaalisen supertähden. Kakko itse oli viime vuoden kakkosvaraus, mutta hänen pelinsä ei ole vielä noussut täyteen potentiaaliinsa.

Mirva halusi tietää, millä korvata pizzassa juustoraaste – Cristan kommentti tyhjensi pajatson!

0

Erikoinen vastaus sai tyhjentävän kuitin!

Mirva kyseli Facebookin KOTIRUOKARYHMÄSSÄ pizzan aineksista erikoisruokavaliota varten: ”Millä korvata juustoraaste pizzassa maidottomaan ruokavalioon?”

Monica vastasi: ”Vuohenjuusto on maidoton.”

Monican vastaus ei tietenkään pidä paikkaansa ja Cristan kommentti siihen oli niin tyhjentävä, että asiaan ei ollut enää kenelläkään mitään lisättävää: ”Maidoton tarkoittaa sitä että se litku ei ole tullut kenenkään tissistä.”

Crista teki harvinaisen selväksi, että vuohdenjuusto ei ole maidoton vaihtoehto, mutta myöskään Mirva ei saanut vastausta pulmaansa.

Lähde ja kuva: Feissarimokat.com

Ylin kuva: Pixabay

KAIKKI SUOJAMASKIT TÄÄLTÄ! YLI 50 € TILAUKSET ILMAN POSTIKULUJA

Myrkkysieni voi aiheuttaa jopa kuoleman – oireet voivat alkaa vasta kahden viikon kuluttua

0

Syksyn käynnistyessä sienestys on mukavaa ja hyödyllistä puuhaa. Alkavan sienikauden ainoa riski ei suinkaan ole metsään eksyminen, sillä osa Suomen sienistä on myrkyllisiä. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa, että paras tapa ehkäistä sienimyrkytys on poimia vain tuntemiaan sieniä. Myrkkysienen syöminen voi aiheuttaa vakavia maksa- ja munuaisvaurioita.

Sienikausi on alkamassa tänä vuonna tavanomaista aiemmin. Sienet ovat terveellinen vaihtoehto ruokavalioon – ja sienestys metsässä lepuuttaa hermoja. Suurin osa Suomessa kasvavista sienistä on myrkyttömiä, mutta mukaan mahtuu myös myrkyllisiä. Paras tapa välttää sienimyrkytys on poimia vain sieniä, jotka tunnistaa varmasti. Silti kokenutkin voi joskus erehtyä, tai lapsi maistaa pihalta tai metsästä löytynyttä sientä.

Vakavissa myrkytyksissä kyse on aina sienen syömisestä. Pelkkä maistaminen aiheuttaa harvoin vakavia oireita. Pihapiiristä löytyvän sienen maistelusta ei useimmiten ole haittaa edes pienille lapsille, mutta erittäin myrkylliset metsäsienet voivat olla heille vaaraksi jo pienenä määränä.

TILAA KIRURGISET SUU- JA HENGITYSSUOJAIMET SUORAAN KOTIIN – NYT VAIN 14,90!

Sienimyrkytyksen oireiden alku vaihtelee vajaasta tunnista vuorokauteen. Yleisimpiä alkuvaiheen oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakipu ja ripuli. Hermostoon vaikuttavat myrkylliset sienet voivat aiheuttaa huimausta, päänsärkyä, sekavuutta ja harhoja sekä vakavissa tapauksissa jopa tajuttomuutta. Alkuoireet voivat kuitenkin olla huomaamattomia ja esimerkiksi suippumyrkkyseitikin aiheuttamat oireet ilmaantuvat jopa vasta kahden viikon kuluttua syömisestä.

– Jos myrkyllisiä sieniä on syöty ruoaksi, on aina syytä hakeutua sairaalaan hoidontarpeen arviointiin ja seurantaan. Mahdollisimman nopeasti nautittu lääkehiili estää myrkkyjen imeytymistä, sanoo Munuais- ja maksaliiton kehittämispäällikkö, TtM Hanna Eloranta.

Sienen tunnistaminen on tärkeää mahdollisen oikean hoidon valitsemiseksi. Jos sientä ei tunnista itse, tuntomerkkien lisäksi muistiin kannattaa laittaa kasvupaikka.

– Vakava myrkytys voi johtaa maksavaurioon, mutta myrkyllinen sieni voi vahingoittaa myös munuaisia, Eloranta kertoo.

Sienimyrkytys johtaa vain erittäin harvoin maksansiirtoon, mutta maksavaurion vuoksi hoidossa on kuitenkin vuosittain sienestäjiä. Sienen aiheuttama äkillinen munuaisvaurio voi johtaa dialyysihoidon tarpeeseen, mutta vain reilulle kymmenesosalle jää akuuttivaiheen jälkeen krooninen munuaisten vajaatoiminta. Solumyrkkyä sisältävien sienten myrkytyksissä maksan, munuaisten ja veren soluja tuhoutuu, mikä voi johtaa kyseisten elinten pysyvään vaurioon, ja hoitamattomana kuolemaan.

Suomessa tavallisin maksavaurion aiheuttava sieni on valkokärpässieni (kuva artikkelin yläosassa). Muita erityisen myrkyllisiä sieniä ovat muun muassa suippumyrkkyseitikki, kavalakärpässieni ja myrkkynääpikkä. Korvasieni on raakana myrkyllinen, mutta oikein käsiteltynä syötävä.

Myrkytystietokeskus vastaa ympäri vuorokauden äkillisten sienimyrkytysten ehkäisyyn ja hoitoon liittyviin kysymyksiin numerossa 0800 147 111.

Muista sienimetsässä:

– Poimi vain sieniä, jotka tunnet.
– Jos epäilet syöneesi myrkkysieniä, ne on tärkeä tunnistaa oikean hoidon saamiseksi.
– Pelkkä maistaminen aiheuttaa harvoin vakavia oireita.
– Sienimyrkytyksen oireiden alku vaihtelee yleensä tunnista vuorokauteen.
– Jos epäilet sienimyrkytystä, ota yhteys Myrkytystietokeskukseen.

Lisätietoja suomalaisista sienistä:

Myrkytystietokeskus: Lista myrkyllisistä suomalaista sienistä

Ruokavirasto: Suositeltavat ruokasienet

Kuva: Wikimedia Commons

Outo itikkaparvi valloitti Harrin seinän – video

0

Nelikymppisellä perheenisällä Harrilla oli suuria vaikeuksia heinäkuussa Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalla kesämökillä, jossa parveili niin paljon hyttysiä ja paarmoja, että perhe joutui pakkaamaan tavaransa ja palaamaan kotiin.

Kun Harri uskaltautui takaisin mökille, siellä oli ”normaali” määrä verenimijöitä, joiden kanssa pystyi elämään, mutta hämmästyksen aiheet eivät silti loppuneet.

Miehen huomio kiinnittyi heti ensimmäisenä mökki-iltana valtavaan määrään joitakin muita hyönteisiä, jotka parveilivat seinän luona ja terassin katossa.

– En ole ennen nähnyt tuollaisia itikoita. Ihmettelin ensin, että oliko sähkötolpassa jotain vikaa, kun kuului niin outoa ääntä, mutta sehän tuli niistä itikoista! Ne päästivät sellaista outoa surinaa. Niitä oli varmaan miljoonia. Kun menin niiden viereen niin huomasin, että ne räpyttelivät siipiä vaikka olivat seinässä kiinni. Kai nekin sitten viilensi itseään sillä räpyttelyllä, oli nimittäin passelin lämpöiset kelit, Harri nauraa.

TILAA KIRURGISET SUU- JA HENGITYSSUOJAIMET SUORAAN KOTIIN – NYT VAIN 14,90!

Kun Harri lähti seuraavana aamuna kalaan, hän joutui hämmästymään uudelleen, sillä nyt järven pinta oli täynnä näitä samoja itikoita.

Harri ei ole saanut selvitettyä, mistä hyönteisistä oli tällä kertaa kyse, mutta ainakaan ne eivät (onneksi) olleet veren perässä.

Katso Harrin kuvaama video alapuolelta!

KATSO MYÖS: MIKÄ MÄÄRÄ HYTTYSIÄ! HARRIN MÖKKIVIDEO VETÄÄ HILJAISEKSI

Mikä torjunta! Joonas Korpisalo passitti historiallisella nollapelillä Toronton ja Kasperi Kapasen laulukuoroon – video

0

Joonas Korpisalo loisti NHL-joukkue Columbus Blue Jacketsin maalilla ottelusarjan viidennessä ja ratkaisevassa ottelussa Toronto Maple Leafsia vastaan.

Supertähtien kansoittama Toronto tykitti karsintapelivaiheen kolmannessa ottelussa suomalaisvahdin vaihtoon jo ennen pelin puoliväliä, kun 15 laukauksesta 3 oli mennyt veräjänvartijan ohi. Korpisalon tilalle tuli tuolloin latvialainen Elvis Merzlikins, joka pelasi myös sarjan neljännen ottelun.

Viidenteen otteluun Merzlikinsista ilmoitettiin, että hän ei ole pelikunnossa, joten GM Jarmo Kekäläisen johtama Columbus laittoi ratkaisevaan ”kuolemanotteluun” Korpisalon, joka oli pelannut nollapelin jo karsintapelikierroksen ensimmäisessä ottelussa. Korpisalo kiitti luottamuksesta ja teki historiaa pitämällä maalinsa jo toistamiseen puhtaana upeilla torjunnoilla.

Korpisalon kaksi nollapeliä on ensimmäinen kerta vuoden 1938 jälkeen ja kahdeksas kerta ylipäätään, kun paras viidestä -ottelusarjassa on kyetty NHL:ssä samaan. Viimeksi viiden ottelun sarjaa pelattiin NHL:ssä vuosina 1980-86.

KAIKKI SUOJAMASKIT TÄÄLTÄ! YLI 50 € TILAUKSET ILMAN POSTIKULUJA

Yllä olevan videon tilanne lähti käyntiin tähtihyökkääjä Auston Matthewsin näyttävästä kuljetuksesta ja syötöstä Andreas Johnssonille, jonka edessä ammotti käytännössä tyhjä verkko. Korpisalo kuitenkin kurkotti vasemman kätensä kiekon eteen ja mykisti alkuunsa Toronton mahdollisen kirin 0-2- tappioasemasta.

Toronton kiriuhka oli todellinen, sillä edellisessä matsissa se oli vielä 4 minuuttia ennen ottelun loppua 0-3-tappioasemassa, mutta nousi ilman maalivahtia tasoihin ja lopulta jatkoerässä voittoon Auston Matthewsin maalilla.

Korpisalolle kirjattiin ratkaisevassa ottelussa 33 torjuntaa ja nollapeli. Samalla Columbus eteni pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle voitoin 3-2.

Toronton Kasperi Kapanen pelasi ottelussa vajaat 16 minuuttia ilman merkintöjä. Kapasen saldoksi ottelusta jäi plusmiinuslukema -2.

Kuten viime vuonna, Columbus saa vastaansa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Tampa Bayn, joka oli viime vuonna runkosarjan ykkönen tänä vuonna kakkonen. Viime vuonna Columbus yllätti Tampa Bayn suoraan otteluvoitoin 4–0.

Viime yön muut suomalaiset

Tähtipuolustaja Miro Heiskanen saalisti syöttöpisteen, kun Dallas Stars nousi takaa-ajoasemasta voittoon St. Louis Bluesia vastaan. Dallas voitti ottelun voittolaukauskisan jälkeen 2-1, ja saa vastaansa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Calgary Flamesin.

Huippumaalivahti Tuukka Raskin edustama Boston Bruins voitti tänä vuonna runkosarjan, mutta hävisi eilen itäisen konferenssin neljän joukkueen lohkovaiheessa niukasti runkosarjan kolmoselle Washington Capitalsille 1-2.

Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella nähdään suomalaisten supertähtien kohtaaminen, kun Raskin Bruins saa vastaansa pistelistan kakkosena olevan Sebastian Ahon (3+5) Carolina Hurricanesin. Ahon edellä pisteissä on Edmonton Oilersin supertähti Connor McDavid (5+4), jonka pelit päättyivät perjantaina.

Pariskunta tarjosi suojapaikan kodittomalle naiselle – raiskasivat, kiduttivat ja häpäisivät ruumiin

0

Yhdysvaltojen Tennesseen osavaltiossa sijaitsevassa Oak Ridgen kaupungissa pidätettiin viime viikolla pariskunta Sean Finnegan, 52, (kuva yläpuolella) ja Rebecca Dishman, 22, (kuva alla) joita syytetään 36-vuotiaan Jennifer Gail Paxtonin kidnappauksesta, pahoinpitelystä, raiskauksesta ja ruumiin häpäisemisestä. Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Alibi.

TILAA KIRURGISET SUU- JA HENGITYSSUOJAIMET SUORAAN KOTIIN – NYT VAIN 14,90!

Pariskunta on myöntänyt houkutelleensa kodittoman Paxtonin luokseen tarjoamalla hänelle suojapaikan. Syytteen mukaan pariskunta kuitenkin lukitsi Paxtonin talossa kettingillä sänkyyn, jossa he hakkasivat häntä pesäpallomailalla, kuristivat ja raiskasivat lukuisia kertoja. He eivät myöskään antaneet hänelle ruokaa eikä lääkkeitä kipuihin.

Poliisin mukaan pariskunta jätti Paxtonin virumaan kuolemaansa, jonka jälkeen he laittoivat ruumiin pakastimeen. Poliisi uskoo myös, että Finnegan leikkasi Paxtonin nenän ja osan toisesta rinnasta irti kuoleman jälkeen.

Kun poliisit tekivät viime torstaina kotietsinnän taloon, Paxtonin jäinen ruumis löytyi pariskunnan sängyn alta. Oletettavasti pariskunta oli saanut tietää tutkimuksista ja he yrittivät siivota kiireisesti rikospaikkoja. Paxton menehtyi 2019 joulukuussa, joten ruumista oli pidetty pakastettuna pitkään.

Dishmania syytetään törkeästä kidnappauksesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä seksuaalisesta pahoinpitelystä, ensimmäisen asteen murhasta, ruumiiseen sekaantumisesta ja todisteiden peukaloimisesta. Finnegania syytetään samoista rikoksista sekä lisäksi törkeästä raiskauksesta.

Pariskunnalle on asetettu miljoonan dollarin (noin 848 000 euroa) takuut.

Lähteet: Mirror, Oak Ridge Today

Kuvat: Anderson County Jail

Ikääntyneen läheisen ajokunnosta ollaan huolissaan, mutta vain alle puolet rohkenee ottaa puheeksi

0

Noin 40 prosenttia suomalaisista on huolissaan ikääntyneen läheisen tai tuttavan ajamisesta, selviää LähiTapiolan kyselystä. Asiaa voi olla vaikea ottaa puheeksi, mutta siihenkin on moni rohkaistunut. Yli 70-vuotiaiden ajokortillisten määrä on tuplaantunut noin 10 vuodessa.

Kun perheenjäsenen tai hyvän ystävän ikä nousee korkeaksi, herää monilla huoli tämän pärjäämisestä. Kotona voi sattua tapaturmia ja liikenteessä toimintakyky heikentyä.

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan kaksi viidestä suomalaisista on huolissaan läheisensä tai tuttavansa korkean iän vaikutuksesta tämän ajamiseen. Vastaajista 32 prosenttia kertoo olleensa jonkin verran huolissaan ja 9 prosenttia erittäin huolissaan. Kyselyn mukaan huolta iäkkään läheisen ajamisesta tuntevat suunnilleen yhtä usein miehet ja naiset ja tasaisesti ihmiset eri puolilla Suomea.

– Ikääntyminen vaikuttaa meihin kaikkiin ja voi tuoda mukanaan esimerkiksi sairauksia sekä reaktiokyvyn ja muistin heikentymistä, mikä aiheuttaa riskejä liikenteessä. Korkea ikä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että kuljettajalle sattuisi enemmän vahinkoja, koska kokemus voi myös tuoda ajamiseen varmuutta ja ennakointikykyä. Oman ja läheisen ajokyvyn kehitystä on kuitenkin hyvä seurata, sanoo liikenneturvallisuuden johtaja asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta.

Kuljettajien ikä nousussa – moni jakaa huolensa

Ikääntyvän väestön Suomessa on yhä enemmän myös ikääntyneitä kuljettajia. Traficomin mukaan 70 vuotta täyttäneitä ajokortinhaltijoita oli vuonna 2019 kaikkiaan lähes puoli miljoonaa. Vielä vuonna 2008 eli runsaat kymmenen vuotta aiemmin heidän määränsä oli noin puolet pienempi.

Tilastoissa näkyvät suuret ikäpolvet sekä yleensä ihmisten parempi vointi: suomalaiset jäävät eläkkeelle aiempaa terveempinä ja jatkavat ajamista pidempään, kun ajokunto on hyvä.

Kun terveys ja havainnointikyky sitten alkaa heiketä, herää myös monen läheisen huoli. Arjen katsaus -kyselyyn vastaajista, niistä jotka olivat olleet huolissaan läheisensä tai tuttavansa ajamisesta, oli iän vaikutukset ottanut puheeksi 45 prosenttia. Yhtä moni (46 %) ei kuitenkaan ole tuonut huoltaan esiin ja pyrkinyt esimerkiksi puhumalla puuttumaan tilanteeseen.

– Ajamisen riskeistä ja mahdollisesta autosta luopumisesta ei välttämättä ole helppo aloittaa keskustelua läheisen kanssa. Monelle ikäihmiselle auto voi tarkoittaa vapautta liikkua itse, ja etenkin haja-asutusalueella sen merkitys korostuu. Yhdessä pohtien voidaan kuitenkin löytää toimivia ratkaisuja ja mahdollisesti muita liikkumistapoja, sanoo Nieminen.

Ajoterveys seurannassa

Varttuneen kuljettajan ajoterveys tulee arvioitavaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun ikää on kertynyt 70 vuotta ja ajokortti pitää uudistaa. Esimerkiksi henkilöauton, mopon tai moottoripyörän ajokortin uudistamisen yhteydessä yli 70-vuotiaan kuljettajan pitää toimittaa lääkärinlausunto.

Myös aiemmin lääkärillä on velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos hän huomaan esimerkiksi rutiinitarkastuksen yhteydessä kuljettajan ajoterveyden pitkäaikaisesti heikentyneen. Liikenteessä poliisi valvoo tielläliikkujien ajokuntoa.

– Jokaisen kannattaa iän karttuessa alkaa seurata omaa ajokykyään. Tuleeko risteyksissä esimerkiksi aiempaa useammin läheltä piti -tilanteita tai tuntuuko liikenteen havainnointi aiempaa raskaammalta. Varovaisuudella, ennakoinnilla sekä pimeäajoa ja ruuhkia välttämällä voi kompensoida iän tuomia haasteita, mutta jossain kohti kannattaa siirtyä muiden tarjoamiin kyyteihin – niin oman kuin muiden terveyden takia, sanoo Nieminen.

LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselyyn vastasi 27. maaliskuuta ja 2. huhtikuuta 2020 välisenä aikana kaikkiaan 1196 suomalaista. He edustavat Manner-Suomen 15–74-vuotiasta väestöä. Kyselyn toteutti Kantar TNS. Virhemarginaali on noin +/- 2,9 prosenttiyksikköä.

Neuvoja ajokunnon tarkkailuun ikääntyneelle kuljettajalle

Iän vaikutukset ajamiseen ovat yksilöllisiä ja kukin vanhenee ja liikkuu eri tavalla. Autoilija voi kiinnittää huomiota esimerkiksi seuraaviin asioihin.

  • Miten voin tänään? Sairaudet, lääkkeet, väsymys ja esimerkiksi alkoholi vaikuttavat päivittäiseen ajokuntoon. Kuulostele omaa vointia ja jätä tarvittaessa ajot väliin tai pidä taukoja.
  • Vältä ruuhkaa ja huonoja ajo-olosuhteita. Mahdollisuuksien mukaan suosi ajamista valoisan aikaan, hyvällä kelillä ja tutuilla reiteillä.
  • Vaihtelua liikkumiseen. Kävele silloin tällöin lähikauppaan tai pidä muuten yllä omaa kuntoa. Myös muita kulkumuotoja, kuten joukkoliikennettä, kannattaa käyttää, jotta niihin olisi tarvittaessa helpompi siirtyä, jos ei voi enää autoilla.
  • Auton valinta. Jos vaihdat autoa, katso, että kuljettajan paikalle on hyvä istua ja siitä poistua helposti. Automaattivaihteet voivat helpottaa ajamista.
  • Kuuntele läheisiä. Joskus muut huomaavat muutoksia meissä, ennen kuin tajuamme ne itse. Esimerkiksi heikkenevään näköön saattaa sopeutua.
  • Omaa ajokykyä voi arvioida tarkemmin esimerkiksi Liikenneturvan laatimilla kuljettajan itsearviointitesteillä.

Lähde: Liikenneturva

Kuva: Pixabay