Jo lapsena rakastin vanhoja mustavalko-Suomifilmejä ja kaikkea entisajan tunnelmaa. Iän myötä tuo rakkaus on entisestään vain kasvanut ja vahvistunut. Välillä tuntuu kuin olisin syntynyt väärälle aikakaudelle. En pidä ajan mukanaan tuomista ilmiöistä; materialismista, pinnallisuudesta, nykyajan hektisyydestä ja suorittamisen kulttuurista. Ihmisillä on tänä päivänä jatkuva kiire ja stressi, halutaan kokoajan kaikkea lisää ja enemmän.

Perheenjäsenten kanssa vietetty aika korvataan älylaitteilla ja ostokset tehdään netissä. Teknologia korvaa ihmisten aidot kohtaamiset. Fyysisesti voidaan olla paikalla, mutta oikeasti ei olla enää läsnä. Materialla tavoitellaan onnellisuutta. Autoiksi hankitaan naapureita paremmat kun halutaan kasvattaa omaa egoa. Mikään ei riitä.

Jos saisin päättää, matkustaisin ajassa reilusti taaksepäin. Kulkisin enemmän kuin mielelläni tarvittavat matkat hevoskärryillä, olisin päivisin heinätöissä, kantaisin mielelläni vedet kaivosta, parsisin perheeni vaatteet uuden hankkimisen sijasta ja hakisin maitoa mielummin maitolaiturilta maitotonkalla kuin lähikaupan Salesta. Mocca Masterin erikoiskahvien sijaan nauttisin aamuisin aitoa pannukahvia ja ruoka valmistuisi perinteisessä leivinuunissa.

Ikävöin myös entisajan yhteisöllisyyttä. Sitä kun naapurit olivat toisilleen kuin yhtä perhettä eikä niinkuin tänä päivänä, lähes toisilleen vihollisia, jotka tulee kiertää kaukaa välttäen jopa katsekontaktia aina viimeiseen saakka. Kaipaan aikaa kun lapset leikkivät kaarnalaivoilla ja pelasivat kymmentä tikkua laudalla Playstationien ja iPadien sijaan.

Tiedostan, että ajat olivat ennen monin tavoin haastavammat mitä nyt, mutta se aitous ja ajan henki saisi minut hyppäämään aikakoneeseen heti jos saisin siihen vain mahdollisuuden. Kaipaan aikaa kun ihmiset olivat oikeasti toisilleen läsnä, materialismi ja pinnallisuus ei ollut vienyt ihmisiä mukanaan. Sitä aikaa kun aidot asiat merkitsivät ja pyhäpäivät pyhitettiin levolle.

Käyn usein museoissa ja lomailen usein historiallisissa kartanoissa nauttimassa entisajan tunnelmasta. Rakastan myös kaikkea maalaisromantiikkaa. Tulen surulliseksi kun vanhoja rakennuksia puretaan, jotta tilalle saadaan uusia kivitaloja kaikilla mukavuuksilla uusille sukupolville. Perinteitä ja iso-isiämme ei enää kunnioiteta vaan maailmaa muutetaan uuteen muottiin jokaisen uuden mielensäpahoittajan mukaan.

Tuota rakastamaani entisajan tunnelmaa olen tuonut mukanani myös tuottamaani Miss EW -kilpailuun, jossa etsitään Suomen luonnollisesti kauneinta missiä. Haluan kilpailulla kunnioittaa Suomen perinteitä ja historiaa sekä upeaa luontoa. Ja luonnollisesti tuoda tähän päivään myös ihmisten kaipaamaa ihanaa entisajan missikisojen tunnelmaa, nostalgiaa sekä tuoda hyviä esikuvia etenkin tämän päivän nuorille. Sekä lisätä ihmisten tietoisuutta upeista historiallisista kohteista, joita kotimaastamme löytyy. Tällaisen missikisan tuottaminen on minulle sydämen asia ja suuri kunnia.

Onko täällä muita väärälle aikakaudelle syntyneitä, jotka katsovat välillä tätä nykymaailman menoa kuin sivustaseuraajana toivoen matkalippua aikakoneeseen?