Koti Blogi Sivu 922

UEFA Super Cup käynnistää jalkapallon eurocup-syksyn – Simo Valakari täydentää C Moren tv-tiimiä

0

Euroopan arvostetuimpien jalkapallon seurajoukkuesarjojen, UEFA:n Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan, kaikki ottelut nähdään tulevallakin kaudella suorana C Morella, jonka asiantuntijakattausta täydentää myös valmentajana meritoitunut Simo Valakari.

Vakuuttavan vierailun C Moren jalkapallostudiossa jo elokuussa tehnyt Simo Valakari tuo mukanaan vahvaa näkemystä pelaajan sekä viime vuosilta erityisesti valmentajan näkövinkkelistä. Valakari liittyy vakioasiantuntijoiden rivistöön, uuden studioisännän Petri Pasasen tiimiin.

– Hienoa päästä mukaan C Moren joukkueeseen! Jo elokuussa nähtiin upeita pelejä, jotka tarjoilivat jalkapalloa parhaimmillaan: joukkuetaktisia yksityiskohtia, mielettömiä henkilökohtaisia suorituksia, draamaa, iloa ja kyyneleitä. Peetun ja muun studiotiimin kanssa haluamme välittää tulevalla kaudella katsojille mielenkiintoisen ja selkeän analyysin ottelusta ja sen ratkaisseista tekijöistä. Näin valmentajana odotan innolla alkavaa eurofutiskautta, uusien pelillisten trendien näkemistä ja niistä keskustelua, hehkuttaa Valakari.

Maajoukkueen vakiokokoonpanoon 1990- ja 2000-lukujen taitteessa kuulunut Valakari teki myös kansainvälistä pelaajauraa mm. Englannin ja Skotlannin Valioliigoissa, sekä MLS-liigan Dallasissa.

Pelaajauransa jälkeen Valakari on meritoitunut valmentajana. Vuoden valmentajaksi kauden 2015 päätteeksi valittu Valakari saattoi SJK:n suomalaisten eliittijoukkueiden joukkoon ja lopulta kaudella 2015 seuran ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. Sittemmin Valakari on nauttinut myös kansainvälistä arvostusta norjalaisen Tromsan päävalmentajana kausilla 2017–2020.

C Moren jalkapallon asiantuntijatiimi kaudella 2020/21 koostuu äärimmäisen osaavasta nipusta entisiä kansainvälisen tason huippupelaajia, jotka ovat omien peliuriensa jälkeen ansioituneet myös valmennuspuolella. Petri Pasasen johdolla otteluiden käänteitä puivat Valakarin ohella Mikael Forssell, Antti Niemi, Mika Väyrynen ja Sami Hyypiä.

Pääselostajina kuullaan Suomen pidetyimmäksi selostajaksi nousua tehneen Tuomas Virkkusen lisäksi edellisiltä kausilta tuttuja ääniä. Tiimissä jatkavat Kim Kallström, Tero Karhu, Lauri Kottonen ja Niki Juusela. C More selostaa kaikki Mestarien liigan ottelut suomeksi, ja vahvan selostusjoukkueen täydentävät Julius Sorjonen sekä Teppo Laaksonen.

UEFA Super Cup antaa eurocupeille lähtölaukauksen

Mestarien liigan tuore voittaja Bayern München saa perinteisessä UEFA Super Cupissa, syyskuun 24. päivä, vastaansa Eurooppa-liigan voittajan Sevillan. Ennakkostudio käynnistyy C Morella klo 21.00 ja Subilla klo 21.30. Ottelu alkaa klo 22.00.

Poikkeusolojen takia sekä Mestarien liigan että Eurooppa-liigan kausi 2019/20 paketoitiin hektisten viikkojen päätteeksi vasta elokuussa, ja tauko on huippujoukkueilla huomattavasti tavallista lyhyempi. Erityisen Super Cupista tänä syksynä tekee myös se, että UEFA sallii Budapestin Puskás Arenalle 20 000 katsojaa. Yleisö pääsee stadionille näin ollen ensi kertaa UEFA:n alaisissa otteluissa sitten maaliskuun.

Syyskuussa C Morella seurataan myös Mestarien liigan karsintakierrosten viimeisiä pudotuspelejä 22.–23. ja 29.–30. syyskuuta. Mestarien liigan lohkovaihe puolestaan käynnistyy 20.10. Eurooppa-liigan ottelut C Morella alkavat suoraan lohkovaiheesta lokakuun 22. päivä. 

– Kausien välille ei jäänyt montaa viikkoa, mutta entisestään monipuolistunut tiimimme on jo valmiina välittämään, värittämään ja valottamaan kaikki tärkeimmät tapahtumat ja tarinat näiden upeiden liigojen tapahtumista. Petri Pasanen saa uuteen rooliinsa lähes lentävän lähdön. Hänet on marinoitu stadioneiden ja studioiden isoissa valoissa, joten Peetusta huokuu valmius päästä ottamaan uusi rooli haltuunsa, MTV:n jalkapallotuottaja Minna Korkka maalailee.

– Viimeisten kausien aikana Mestarien liigassa on koettu dramaattisia käänteitä toisensa jälkeen. Mestarien liigan asema kuningaslajin huipputuotteena on vankistunut entisestään. Tässä kilpailussa jokainen ilta on erityinen!, summaa MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.

UEFA C Morella syyskuussa

24.9. klo 21.00 UEFA Super Cup, Bayern München – Sevilla, lähetys myös Subilla klo 21.30 alkaen
29.9. klo 21.45 UEFA Champions League Play-off, 2. osaottelut
30.9. klo 21.45 UEFA Champions League Play-off, 2. osaottelut

Lähde ja kuva: C More

Tätä ette nähneet televisiossa! Palkittu toimittaja kertoi Sauli Niinistöstä ja intohimostaan – sitten hän veti housut nilkkoihin!

0

Muun muassa radion Ykkösaamusta ja Ylen vaalitenteistä tuttu toimittaja Olli Seuri vieraili maanantaina Puoli seitsemän -ohjelmassa. Seuri on palkittu ansioistaan toimittajana sekä Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla että Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla.

Seuri nousi otsikoihin syyskuun alussa, kun hän haastatteli Avoin kysymys -podcastissa tasavallan presidentti Sauli Niinistöä, joka kertoi ensimmäistä kertaa miksei presidenttiparin Lennu-koiraa ole näkynyt viime aikoina julkisuudessa. Presidentin kommenteista kehkeytyi laajempi mediakeskustelu koiranjalostuksesta ja siihen liittyvistä ongelmista.

– Ei ole kovin montaa podcastia, jotka olisivat päässeet sekä iltapäivälehden lööppiin että Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen. Mutta kyllä se vähän yllätti minut. Se ei ollut juuri se asia, jonka ajattelin, että siitä haastattelusta nousee, Seuri nauroi Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Seuri paljasti ohjelmassa myös suureksi intohimokseen jalkapallon ja kertoi jopa ottaneensa idolinsa, Manchester Unitedin entisen pelaajaan Eric Cantonan tatuoinnin pohkeeseensa. Hän ei kuitenkaan uskaltautunut näyttämään sitä, koska tulisi silloin ”vilauttaneeksi enemmänkin”.

Tiistaina ohjelma teki Instagramissa julkaisun, jossa olevassa kuvassa Seuri oli vetänyt housunsa nilkkoihin.

– Tätä ette nähneet televisiossa! Toimittaja Olli Seuri on tatuoinut idolinsa Eric Cantonan pohkeisiinsa! Löytyykö muilta idolitatskoja? kuvan yhteydessä luki.

Alla olevassa kuvassa näkyy kaksi tatuointia. Yhdessä pohkeessa on Cantona ja toisessa kohtaus elokuvasta Looking for Eric. Nuolta painamalla näkee lähikuvat tatuoinneista.

Alta voi katsoa maanantaina lähetetyn Puoli seitsemän -ohjelman kokonaisuudessaan.

Kuvakaappaus: Yle / Puoli seitsemän

Viking Line Amorellaan jääneistä kulkuneuvoista: ”Ymmärrämme, että ihmiset varmasti haluaisivat autonsa takaisin”

0

Viking Amorella ajautui sunnuntaina pohjakosketukseen Hjulgrundin kapeikossa Ahvenanmaan saaristossa.

Amorellaan mahtuu noin 2 480 matkustajaa, mutta koronan vuoksi laivassa oli vain 207 matkustajaa ja 74 miehistön jäsentä. Kaikki matkustajat ja osa henkilökunnasta evakuoitiin sunnuntain aikana ilman henkilövahinkoja.

Laivassa oli turmahetkellä mukana Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan noin 40 henkilöautoa ja 49 rekkaa, jotka kaikki ovat aluksessa vieläkin.

Boijer-Svahnström vakuutti Iltalehdelle, että kaikki autojen omistajat ovat tiedossa, mutta vielä ei ole arviota, koska he saavat kulkuneuvonsa takaisin.

Pohjavaurioita ja vuotoja saanut Amorella aiotaan irrottaa tänään savipohjasta ja siirtää Långnäsin satamaan. Kyseessä on suuri ja hankala operaatio, jonka onnistumisesta tai kestosta ei ole varmuutta. Satamassa rahti ja henkilöautot tyhjennetään laivasta, jonka jälkeen autot on tarkoitus kuljettaa matkustajille.

– Tietysti tämä hallinnollisesti meiltä hiukan vaatii. Ymmärrämme, että ihmiset varmasti haluaisivat autonsa takaisin, Boijer-Svahnström totesi IL:lle.

Boijer-Svahnströmin mukaan laivan hytit on jo tyhjennetty ja tavarat kuljetettu Maarianhaminaan, jonne matkustajat vietiin hotelleihin sunnuntai-iltana.

Lähde: Iltalehti

Kuva: Viking Line

Laaja koronavirusrypäs Lieksassa – välitön kasvomaskisuositus voimaan koko kaupungissa

0
koronavirus-pixabay

Lieksassa on todettu niin vahva koronavirusrypäs, että koko kaupungin alueella suositellaan nyt käyttämään kasvomaskia.

Pohjois-Karjalassa sijaitsevassa Lieksan kaupungissa todettiin eilisillan aikana kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Tiedossa olevia altistuneita on useita kymmeniä. Jäljitystyö on kesken, joten tartuntojen sekä altistuneiden määrät voivat muuttua jäljitystyön edetessä.

Siun sote suosittelee Lieksan kaupungin alueella kasvomaskien käyttöä kaikissa julkisissa paikoissa ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Kasvomaskisuositus koskee yli 15-vuotiaita kansalaisia. Lisäksi Lieksan alueella kaikki yli 50 hengen kokoontumiset kielletään. Nämä tiukemmat varotoimet Lieksan alueella tulevat voimaan välittömästi ja ne ovat voimassa viikon ajan, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan uudestaan. Siun sote, Lieksan kaupunki sekä sahan johto tekevät tiivistä yhteistyötä tartuntojen rajoittamiseksi.

Tartuntojen jäljille päästiin maanantaina 21.9. Lieksassa varmistuneen koronavirustartunnan kautta. Altistumiset ja tartuntojen jäljitystyö keskittyvät tällä hetkellä Binderholz Nordic Oy:n Lieksan sahalle. Yhteisymmärryksessä Siun soten tartuntatautivastaavien kanssa on sahan toimintaa alettu ajamaan alas.

Siun sote on suoraan yhteydessä altistuneisiin. Oi­reet­to­mat al­tis­tu­neet määrätään tar­tun­ta­tau­ti­lain mu­kai­seen ko­ti­ka­ran­tee­niin ja oi­rei­set al­tis­tu­neet ohjataan ko­ro­na­vi­rus­tes­tiin.

Hengitystieoireita potevien henkilöiden on syytä ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon lievissäkin oireissa. Sairaana ei pidä mennä töihin eikä kouluun, vaan hakeutua koronavirustestiin ja pysyä kotona, kunnes testitulokset ovat tulleet.

Lieksan kaupungin valmiusryhmä kokoontuu keskiviikon aikana käsittelemään tilannetta ja sen edellyttämiä toimenpiteitä. Valmiusryhmä tiedottaa toimenpiteistä kokoontumisen jälkeen. Siun sote tiedottaa tartuntatilanteesta seuraavan kerran torstaina 24.9. klo 12 mennessä.

Kasvomaskien jakelu Lieksassa

Lähtökohtaisesti jokainen alueen asukas on itse vastuussa omasta kasvomaskin käytöstään ja vastaa kasvomaskin hankkimisesta ja siitä aiheutuvista kuluista. Henkilön taloudellinen tilanne ei kuitenkaan saa olla esteenä suosituksen noudattamiselle. Siun sote järjestämä kasvomaskien jakelu vähävaraisille Lieksassa on osoitteessa Urheilukatu 3 A (poliisitalo), 81700 Lieksa. Jakelupiste on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9.00–12.00.

Jos epäilet saaneesi koronavirustartunnan

Koronaviruksen aiheuttaman taudin oireita ovat tämänhetkisen tiedon mukaan muun muassa kuume, kurkkukipu, yskä ja hengenahdistus. Tautiin voi liittyä myös lihaskipuja, väsymystä, nuhaa, pahoinvointia ja ripulia sekä maku- ja hajuaistin menettämistä.

Jos epäilet saaneesi koronavirustartunnan, kannattaa aloittaa tekemällä Omaolo-oirearvio netissä: www.omaolo.fi. Voit myös soittaa omalle terveysasemalle tai Päivystysapuun 116117. Paikan päälle Siun soten terveysasemalle tai päivystykseen ei pidä saapua soittamatta ensin.

Toimintaohjeet löytyvät Siun soten verkkosivuilta.

Kuva: Pixabay

CS:GO:n Pohjoismainen mestaruusturnaus on lähellä – voittaja pääsee kamppailemaan miljoonapotista

0

Osana BLAST Premier -kiertuetta järjestettävä Elisa Invitational, a BLAST Premier Qualifier -onlineturnaus tulee olemaan Suomen kilpapelaamisen historian merkittävin turnaus. Tapahtuma on osa kansainvälistä BLAST Premier -turnauskiertuetta. E-urheilun suosio on kasvanut poikkeuksellisen paljon menneen kevään aikana.

Elisa Invitational, a BLAST Premier Qualifier -turnauksessa 26.–28.10.2020 ratkaistaan e-urheilun kuningaslajin CS:GO:n pohjoismainen mestaruus. Tapahtuma on osa kansainvälistä BLAST Premier -turnauskiertuetta, joka on yksi e-urheilun merkittävimmistä turnauskiertueista. Kiertuetta seuraa yli 151 miljoonaa kotitaloutta 105 eri maassa, ja sen globaalin finaalin palkintoina jaetaan yhteensä miljoonaa dollaria. Lokakuun turnauksen voittajajoukkue pääsee etenemään BLAST Premier Fall Showdowniin.

Turnauksessa tullaan näkemään Pohjoismaiden kahdeksan kärkijoukkuetta mukaan lukien kotimainen supersensaatio ENCE. Lisäksi yksi joukkueista on tuore Suomen mestari. Tämä joukkue ratkeaa 24.–27.9.2020 pelattavassa Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 -finaalissa. Loput kuusi joukkuetta ovat Suomen ja Pohjoismaiden huippujoukkueita, jotka ovat niittäneet mainetta myös kansainvälisillä kentillä, mm. tanskalaiset Heroic ja MAD Lions. Muut joukkueet julkaistaan lähempänä tapahtumaa. Tiedossa on siis Suomen kilpapelaamisen historian kovatasoisin turnaus.

– Haluamme Elisalla kehittää kilpapelaamista Suomessa ja mahdollistaa sen, että täältä voidaan ponnistaa myös kansainvälisille areenoille. Elisa Invitational, a BLAST Premier Qualifier -turnauksen järjestäminen on osa tätä työtä. Turnauksessa pelaa suomalaisittain poikkeuksellisen kovatasoisia joukkueita ja tiedossa on yllättäviä ja kiinnostavia kohtaamisia. Turnausta voi seurata maksutta, joten tarjoamme näin kaikille suomalaisille aitiopaikan kansainvälisen tason kilpapelaamisen äärelle, kertoo Elisa Viihteen urheilu- ja maksu-tv-liiketoiminnasta vastaava Mika Lepistö.

Elisa Invitational, a BLAST Premier Qualifier on onlineturnaus, jota voi seurata Elisa Viihde Sportissa tai Elisa Viihde Sportin Twitch-kanavalla maksutta. Turnauksessa pelataan Counter-Strike: Global Offensivea. Ensimmäinen Elisa Invitational -turnaus järjestettiin keväällä 2020.

– Elisa Invitational osoittautui isoksi hitiksi viime toukokuussa ja nosti valokeilaan Suomen ja Pohjoismaiden kukoistavan Counter-Strike-skenen. Olemme iloisia siitä, että voimme jälleen yhdessä Elisan kanssa seurata alueen lahjakkaimpien joukkueiden taistoa kohti BLAST Premier Showdownia, kommentoi BLASTin toimitusjohtaja Robbie Douek.

Poikkeuskevät lisäsi pelaamisen suosiota merkittävästi

E-urheilun suosio on kasvanut poikkeuskevään aikana nopeasti. Kilpapelaamisen kanavana suositun Twitchin käyttäjämäärät osoittavat, että huhti-kesäkuussa katsojamäärät ovat nousseet huimasti: esimerkiksi Suomen johtaviin e-urheilukanaviin lukeutuvan Elisa Viihde Sportin Twitch -kanavan live-katsojien määrä on noussut alkuvuoteen verrattuna 41 prosenttia 2,3 miljoonaan katselukertaan. Lisäksi huhti-kesäkuussa pelien katsomiseen on kanavalla käytetty lähes 39 miljoonaa minuuttia, mikä on 53 prosenttia enemmän kuin tammi-maaliskuussa.

– Kilpapelaamisen suosio kasvaa tasaisesti Suomessa. Poikkeuskevät on kuitenkin aiheuttanut ennennäkemättömän harppauksen kiinnostuksessa e-urheilua kohtaan. E-urheilusta on tullut vakavasti otettava viihteen muoto. Ehkäpä jo pian suomalaiset kerääntyvät laajemmin ystäviensä kanssa katsomaan e-urheiluturnauksia, Lepistö pohtii.

Turnaus

Turnauksen aikataulu:

  • Single-Elimination Playoff (BO3) -pelit ma 26. klo 13.00–20.30 ja ti 27.10. klo 12–21.  
  • Semifinaalit (BO3) ja finaali (BO3) ke 28.10. klo 12–20
  • Tarkka aikataulu katsottavissa täältä.

Turnauksessa pelaavat joukkueet: ENCE (FI), Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 -finaalin voittajajoukkue (tbc), Heroic (DK), MAD Lions (DK), lisäksi Tanskan liiga voittaja. Lisäksi kolme pohjoismaista joukkuetta julkaistaan lähempänä turnausta.

Onlineturnausta voi seurata Elisa Viihde Sportissa tai Elisa Viihde Sportin Twitch-kanavalla maksutta

Lähde: Elisa Viihde

Kuva: Atte Haapalahti

Koronarokotteita useita kehitteillä – edellisen pikarokotteen oikeudenkäynnit alkoivat

0

Koronavirusta vastaan ollaan kuumeisesti kehittämässä useissa maissa rokotteita. Viimeksi, kun maailmanlaajuinen rokote kehitettiin nopeasti, kyseessä oli sikainfluenssa ja Pandemrix-rokote.

Suomen Potilasvahinkoapu on nyt nostanut kuuden Pandemrix-rokotetta saaneen ja sen jälkeen narkolepsiaan sairastuneen asiakkaan puolesta kanteet Lääkevahinkovakuutuspoolia vastaan Helsingin käräjäoikeudessa.

Potilasvahinkoavulla oli 10 asiakasta, joiden kaikkien jutut tulivat hylättyinä lääkevahinkolautakunnasta, eli lääkevahinkolautakunta ei nähnyt syy-yhteyttä Pandemrixin ja narkolepsian välillä. Toimiston näkemyksen mukaan näyttö kuuden asiakkaan kanteiden tueksi on kuitenkin erittäin vahvaa.

Oikeudessa tullaan esittämään mm. neurologista asiantuntijatodistelua sekä kuullaan todistajina asiakkaidemme tilanteen läheltä nähneitä henkilöitä. Toimiston mukaan jokaisella kanteen nostaneella asiakkaalla narkolepsiaan viittaavat oireet alkoivat pian rokotteen saamisen jälkeen ja kaikki Pandemrixistä aiheutuneen narkolepsian lääketieteelliset kriteerit täyttyvät.

Potilasvahinkoavun asiakkaille on aiheutunut sairastumisesta vakavia pysyviä haittoja sekä työkyvyttömyyttä / työkyvyn alenemaa ja huomattavia ansionmenetyksiä.

Suomen Potilasvahinkoapu tekee tietojenvaihtoyhteistyötä ruotsalaisen asianajotoimisto Advokatbyrå Roder AB:n kanssa, jolla on noin 80 vastaavassa tilanteessa olevaa asiakasta Ruotsin lääkevahinkovakuutusyhtiön kanssa (Svenska Läkemedelsförsäkringen AB).

Kuva: Pixabay

Kisakuntoon kotitreenillä?

0

Liikunta on aina ollut osa minua ja siksi on luonnollista, että myös bikini fitness oli osana elämääni usean vuoden ajan. Ensimmäistä kertaa nousin kisalavalle kokeilumielessä vuonna 2014 ja jäin lajiin heti koukkuun. Nälkä kasvoi syödessä ja sitä kautta myös tavoitteet.

Treenasin monta vuotta tavoitteellisesti, erittäin kurinalaisesti ja elin kuuluisassa fitness-kuplassa. Olen kisannut yhteensä kahdeksat kisat.

Parhaat sijoitukseni ovat EM-kulta Italiassa vuonna 2017, sekä samana vuonna kulta ja hopea Grand Prix -kisoissa Saksassa. Nyt olen pitänyt pari vuotta kisataukoa ja varsinaisesti lavalle nouseminen ei ole enää se juttu, mutta liikunta edelleen on.
Ohjaan ryhmäliikuntaa Elixialla, mutta olen urheillut nyt parin vuoden ajan hyvin maltillisesti omaksi iloksi.

Saan jatkuvasti paljon kysymyksiä liittyen treeneihin, ruokavalioon sekä motivaatioon ja viimeaikoina olenkin suorastaan hukkunut kysymyksiin; Kuinka voisi treenata kotona? Voiko kotitreenillä saada tuloksia? Ja onko kotitreeni edes treeniä?

Pienten lasten vanhemmat törmäävät usein siihen tosiasiaan, etteivät pääse treenaamaan kuntosalille niin usein kuin haluaisivat; eletään ruuhkavuosia, on työkiireet, usein lapset ovat vuorotellen kipeinä, on yksinhuoltajien arki ja lapsiparkit auki hyvin rajoitetusti.

Koronan myötä pandemia on vienyt monet perheet taloudelliseen ahdinkoon, jonka vuoksi kuntosalijäsenyyksistä on pitänyt luopua.

On myös heitä, jotka kuuluvat riskiryhmään ja haluavat näinä aikoina välttää kuntosaleja. Ja sitten on myös heitä, jotka eivät vain syystä tai toisesta viihdy kuntosaleilla. Syitä tähän tämänhetkiseen kotitreenien kysymystulvaan sekä kiinnostukseen on siis monia.

Kysymyksistä inspiroituneena päätin laittaa itseni koekaniiniksi ja lähteä treenaamaan itseni lähes kisakuntoon; kotitreenillä!

Fitlife.fi -valmennuksista tuttu Sanna Rajala tsemppaa taustalla mukana, sillä vaikka tiedän kuinka tulee syödä ja treenata, on silti aina motivoivampaa treenata tavoitteellisesti, kun sulla on ”Coach”.

Sannalla on itsellään vuosien valmennuskokemus sekä kisakokemusta ja hänen kanssaan tulemme myös kuvaamaan koko projektin alusta loppuun jakaen yhdessä kaikille katsojille todella runsaasti hyödyllisiä vinkkejä ruokavalioon, treeniin ja kaikkeen siihen liittyen.

Vastaamme lukuisiin kysymyksiin, jaamme vinkkejä ruokavalioon sekä treeneihin ja toivottavasti inspiroimme muitakin nauttimaan liikunnasta sekä monipuolisesta ja terveellisestä ravinnosta sekä sitä kautta lisäämään kokonaisvaltaista hyvinvointia aina elämäntavaksi asti ilman, että se vaatii jäsenyyttä mihinkään. Ainoa mitä tarvitset on motivaatio ja tekemisen ilo!

Itse uskon, että kotitreeni on tehokasta siinä missä salitreenikin, joten haluan tällä ”kokeella” kumota ennakkoluuloja kotitreenejä kohtaan. Haluan testata ja myös todistaa kuinka tehokasta ja monipuolista aliarvostettu kotona treenaaminen voi parhaimmillaan olla ja kuinka kovaan kuntoon kotona voi oikeilla valinnoilla päästä.

Haluan tehdä tämän oman kokeilun kaikkien heidän vuoksi, joilla ei ole mahdollisuutta kuntosalitreenaamiseen ja ovat sitä kautta menettämässä myös motivaation urheiluun sekä kaikkien heidän, joiden mielestä kotona treenaaminen ei voi olla tehokasta.

Liikunta on lääke, sanotaan. Se on juurikin sitä. Liikunta auttaa fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin, unen laatuun ja kaikkien edellämainittujen kautta koko elämän laatuun. Joten lähde seuraamaan matkaani, kuinka yksinkertaisilla jutuilla ja oikeilla valinnoilla voi päästä elämänsä kuntoon!

Aluksi matkaani voi seurata täällä blogissa sekä mun omalla sekä Fitlifen Instagram-tilillä. Myöhemmin näet kaiken myös netti-tv:stä!

Fitlife-valmennuspalvelut myyvät Starttaa Hennan kanssa -paketteja, joten jos haluat aloittaa matkan yhdessä mun kanssa, tilaa ruokavalio itsellesi osoitteesta fitlife.fi ja lähde mukaan!

Mun treeneissä ovat mukana tietysti parhaat Boost By Henna -lisäravinteet, jotka voi tilata osoitteesta lisaravinnekauppa.fi

Facebook ja Instagram poistumassa Euroopasta kokonaan?

0

Jättiyhtiö Facebook on uhannut poistaa sosiaalisen median palvelunsa Facebookin ja Instagramin Euroopan 410 miljoonalta käyttäjältä, jos Irlanti ei peruuta kieltoa käyttäjädatan siirtämisestä Yhdysvaltoihin, kertoo Vice.

EU:n ja Facebookin nahistelu kiihtyi sen jälkeen, kun USA:n ja EU:n ja välinen tiedonsiirtosopimus Privacy Shield kaatui kesällä.

Facebook ja Instagram keräävät käyttäjistään valtavan määrän informaatiota, eikä EU ole saanut varmuutta siitä, ettei USA:n hallitus monitoroisi näitä tietoja. Tämän takia Irlannin tietosuojaviranomainen DPC (Data Protection Commission) teki elokuussa päätöksen, jonka mukaan Facebookilla oli kolme viikkoa aikaa lopettaa Euroopasta keräämänsä käyttäjädatan siirtäminen Yhdysvaltoihin.

Facebook on puolestaan haastanut oikeuteen DPC:n kiellon, joka sen mukaan on ajojahti pelkkä ajojahti yhtiötä kohtaan. Facebook ei myönnä kiristävänsä irlantilaisia päättäjiä uhkailemalla vetäytyä Euroopasta, mutta ilmoittaa ettei yhtiö tiedä miten sen toiminta voisi jatkua Euroopassa, jos se joutuisi noudattamaan tiedonsiirtokieltoa.

Viime viikolla irlantilainen tuomioistuin asetti siirtokiellon toistaiseksi tauolle Facebookin haasteen johdosta, mutta DPC voi puolestaan haastaa taukopäätöksen.

Facebookin maailmanlaajuinen satojen miljardien liiketoiminta perustuu käyttäjistä kerätyn datan perusteella kohdistettuun mainontaan, joten sen estäminen vahingoittaisi yhtiön ansaintamahdollisuuksia. DPC:llä on kuitenkin toimivalta määrätä Facebookille kiellon noudattamatta jättämisestä sakkoa jopa 2,8 miljardia dollaria (noin 2,4 miljardia euroa).

Yksityisyysoikeuksiin perehtyneiden asiantuntijoiden mielestä Facebookin vetäytymisuhkaus on pelkkää uhittelua, koska Eurooppa on yhtiölle niin merkittävä markkina-alue. Esimerkiksi Lontoon yliopiston teknologiatutkija Michael Veale ei ota Facebookin uhkausta todesta.

– Ajatus siitä, että Facebook vetäytyisi Euroopan markkinoilta on absurdia uhkailua, johon ei nähdäkseni kukaan oikeasti usko, Veale arvioi VICE Newsille.

Lähteet: Wall Street Journal, VICE News

Tämä tiedetään toistaiseksi Vantaan järkyttävästä koulupahoinpitelystä

0

Sosiaalisessa mediassa levisi viikonlopun aikana viestejä vantaalaisessa Kytöpuiston koulussa 15.9. tapahtuneesta järkyttävästä pahoinpitelystä, kun 11-vuotias koululainen pahoinpideltiin rajusti koulun pihalla. Poika hakattiin ja kuristettiin tajuttomaksi, jonka jälkeen hänet jouduttiin kiidättämään sairaalahoitoon.

Itä-Uudenmaan poliisi on vahvistanut, että uhria on pahoinpidelty kuristamisen lisäksi muun muassa kaatamalla hänet maahan ja potkimalla.

Uhrin 25-vuotias isosisko toi asian esiin sosiaalisessa mediassa ja hänen mukaansa kiusaajia oli viisi, joista yksi kuvasi videon YouTubeen sekä muihin nuorison suosimiin sosiaalisen median kanaviin, kuten Snapchatiin.

Isosiskon mukaan koulun pihalla oli tapahtumahetkellä peräti kahdeksan välituntivalvojaa.

– Miten voi mennä kahdeksalta aikuiselta ohi tällainen tilanne? Varsinkin kun kiusaushistoriaa on jo 2 kuukautta takana? isosiko ihmettelee.

Tappouhkauksia

Isosiskon mukaan pikkuveljeä on odottanut kahden viime kuukauden ajan aamulla koulun ovilla viidestä kuuteentoista poikaa, jotka ”haluavat tappaa ja hakata”. Kuudesluokkalainen pikkuveli on joutunut kärsimään jatkuvasti esim. haukkumisesta, tappouhkauksista, repimisestä ja tönimisestä.

Isosiskon mukaan kiusaamisesta oli valitettu koululle useasti, mutta koulu oli ainoastaan myöntänyt pojalle saattajan osalle matkasta koulusta kotiin. Uhri on kärsinyt suuresti kohtaamastaa kiusaamisesta ja viime viikon pahoinpitelystä.

– Hän ei uskalla mennä kouluun, on ahdistunut, ei pysty nukkumaan, hän on jopa miettinyt itsetuhoisia ajatuksia. Vointi on huono, pää kipeä, kylkiin sattuu ja hengittäminen vaikeaa, isosisko kertoo.

Oppilaan lähipiiristä kerrottiin Iltalehdelle, että kiusaaminen on ollut tänä syyslukukautena lähes päivittäistä.

– Hän (kiusattu) on kertonut, että viimeiset kaksi kuukautta koulussa on ollut maanpäällinen helvetti, lähipiiristä kuvailtiin Iltalehdelle.

Päivää ennen pahoinpitely uhrin uusi paita sotkettiin värikynillä lähes käyttökelvottomaksi.

– Hän kertoi, miten opettaja oli luvannut puuttua asiaan huomenna. Miksi asiaan ei puututtu heti? lähipiiri ihmetteli.

Lähipiiri ihmettelee myös, miksi kiusatulle on väläytelty mahdollisuutta vaihtaa koulua.

– Toivomme, että asia katsotaan niin, että se (väkivallanteko) on törkeä pahoinpitely, eikä mikään normaali kiusaamistilanne.

Julkinen nöyryytys

Uhrin lähipiiri kokee erittäin haavoittavana, että pahoinpitely videoitiin ja videota jaettiin netissä julkisena nöyryytyksenä.

Lähipiirin mukaan pahoinpidelty ei muista väkivaltatilanteesta mitään ja että hän on tilanteesta henkisesti loukkaantunut sekä peloissaan. Hänellä on uniongelmia ja pelkoa poistua kotoa edes lähikioskille.

Poliisin ja koulun toimenpiteet

Vantaan kaupungin mukaan koulu kutsui tapahtuman jälkeen paikalle poliisin ja aloitti kurinpitotoimien valmistelut. Poliisi jatkaa asian selvittämistä ja koulu rangaistuksiin liittyviä toimenpiteitä ensi viikolla.

Vantaan kaupunki ilmoitti tiedotteessa suhtautuvansa asiaan vakavasti eikä hyväksy väkivallantekoa tai kiusaamista, joihin on nollatoleranssi. Kytöpuiston koululla puututaan kaikkeen aikuisten tietoon tulleeseen kiusaamiseen välittömästi koulussa olevan toimintamallin mukaisesti. Kaikissa vakavissa tilanteissa ollaan toimintamallin mukaisesti yhteydessä myös lastensuojeluviranomaisiin.

Vantaan kaupungin mukaan koulunkäynti jatkui viime viikolla tapahtuman jälkeen rauhallisissa merkeissä normaaliin tapaan. Koulun opetus- ja oppilashuoltohenkilöstö on kaikkien oppilaiden ja perheiden käytettävissä.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan kaikki tapauksen osalliset ovat 12- ja 13-vuotiaita, joten rikollisesta teosta epäillyt eivät ole täyttäneet rikosoikeudellista 15 vuoden vastuuikää. Siksi tapahtuma ei siirry syyttäjälle syyteharkintaan, vaan sen käsittelyä jatketaan eri viranomaisten yhteistyönä.

Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo ei kommentoinut tapausta Iltalehdelle, mutta kertoi että yleisesti varsinaisia kurinpitotoimenpiteitä ovat vakavimmissa tapauksissa jälki-istunto, kirjallinen varoitus tai määräaikainen erottaminen.

Oppilas voidaan erottaa koulusta kirjallisen varoituksen jälkeen enintään kolmeksi kuukaudeksi. Hyvin vakavissa tapauksissa erottaminen voidaan ottaa käytäntöön ilman edeltävää varoitusta. Kalon mukaan Vantaalla tehdään määräaikaisia erottamisia vuositasolla noin 4–6.

Uhrin isosiskon Facebook-julkaisu:

”SAA JAKAA!

Edit. Rikosilmoitus on tehty kyllä.

Tiistaina 15.9 Vantaan Kytöpuiston koulun välitunnilla pikkuveljeni hakattiin sekä kuristettiin tajuttomaksi. Kiusaajia oli viisi joista yksi kuvasi videon YouTubeen sekä muihin sosiaalisen median kanaviin.

Ajatelkaa tämä kaikki koulun välitunnilla. Koulun rehtorin mukaan pihalla on ollut välituntivalvojat ja heitä on ollut kahdeksan.

Miten voi mennä kahdeksalta aikuiselta ohi tälläinen tilanne? Varsinkin kun kiusaushistoriaa on jo 2 kuukautta takana.

Veljeni on 11-vuotias.

Hän ei uskalla mennä kouluun, on ahdistunut, ei pysty nukkumaan, hän on jopa miettinyt itsetuhoisia ajatuksia. Vointi on huono, pää kipeä, kylkiin sattuu ja hengittäminen vaikeaa.

Tätä kiusaamista tosiaan jatkunut 2 kuukautta esiintyy esim. haukkumalla, tappouhkauksilla, repimällä, tönimällä. Koulun ovilla odottaa viidestä kuuteentoista poikaa jotka haluaa tappaa ja hakata.

Koulussa käyty valittamassa USEASTI asiasta ja mitä tekee koulu. Ei mitään.

Anteeksi, sai hän osamatka saattajan koulusta kotiin. Kiitos tästä, auttoiko se? No ei helvetissä.

Aluepäällikön sanoin: Onhan koulu tehnyt siinä ison ja suuren eleen kun on saattajan hänelle antanut. Hymähdin tässä vaiheessa ja mietin että WAU. Poika on hakattu tajuttomaksi toissapäivänä ja sä mietit että onhan koulu tehnyt hienon eleen. Tämä ”hieno ele” ei korvaa/perustele sitä, että kiusaamista on jatkunut 2 kuukautta ja siihen ei ole puututtu. Hän on saanut vain laastarin.

Oppilaalla on oppimisvelvollisuus ja hänen opettajilla oikeus turvata tämä, mutta se on laiminlyöty.

Kyseisen koulun maine tiedetään jopa Vantaan kaupungilla eli koulu on niin sanotusti ollut tietoinen että näin voi käydä. Taas laiminlyönti.

Minkä stressin tämä aiheuttaa läheisille, jos koulunkäynti on tällaista? Annetaanko taas olla ja lakaistaan maton alle?

Ei helvetissä. Tähän on tultava loppu.

Kaikilla pitäisi olla turvattu olo. Harmi että tämä kyseinen koulu ei sitä pysty lapsille tuomaan.

Tässä ei ole tarkoitus mollata koulua vaan että koulu saadaan vastuuseen myös tästä asiasta, isoin vastuu tietysti pahoinpitelijöille.

Kuva: Wikimedia Commons

Seiska julkaisi kuvan – tältä näyttivät Danny, 77, ja Helmi, 19, kauppareissulla Prismassa!

0
Helmi Loukasmäki
Kuva: Instagram

Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen, 77, ja laulaja Erika Vikman, 27, ilmoittivat reilut kaksi viikkoa sitten eronneensa, jonka jälkeen heti seuraavana päivänä Dannyn huvilalla avustajana viime kesän työskennellyt 19-vuotias Helmi Loukasmäki bongattiin hänen kanssaan Kirkkonummen Prismassa.

Nyt Seiska on julkaissut kaksikon kauppareissulta lukijan ottaman kuvan, jossa maastokuvioiseen paitaan ja shortseihin pukeutunut Danny kävelee hieman kumarassa hyllyä kohti ja hänen vierellään työntää ostoskärryä korkokenkiin, tiukkoihin mustiin housuihin sekä vartalonmyötäiseen leopardipaitaan pukeutunut Loukasmäki.

Silminnäkijän mukaan Danny ei vaikuttanut olleen suruissaan erosta, vaan näytti onnelliselta Loukasmäen seurassa.

– Ja Helmi taas näytti niin hyvältä, että kelpuuttaisin hänet koska vain omaksi tyttöystäväkseni. Siro ja hento nainen, jolla on poikkeuksellisen kauniit kasvot, silminnäkijä kertoi.

Loukasmäen oli alunperin tarkoitus palata mahdollisesti Ilmajoelta Dannyn luo Rauman huvilalle aikaisintaan ensi kesänä, mutta Danny myönsi Seiskalle kutsuneensa hänet jo nyt luokseen.

– Se pitää paikkansa. Hain Helmin toissa sunnuntaina Helsingin linja-autoasemalta ja toin hänet tänne Kirkkonummelle, koska olimme menossa seuraavana keskiviikkona ensimmäistä kertaa levytysstudioon Lahteen, Danny kertoi Seiskalle viime viikolla.

Loukasmäki on myös yöpynyt Dannyn luona Kirkkonummella.

– Joo… Kyllä hän on. Olen kutsunut hänet tänne vieraakseni.

Kesällä otetussa kuvassa pari oli veneajelulla Rauman lähistöllä.

Lähde: Seiska

Kuvat: Instagram