Hallitus on esittänyt muutosta perhevapaajärjestelmään. Uudistuksen myötä vanhempainrahaa maksettaisiin pääsääntöisesti 320 arkipäivältä. Jos lapsella olisi kaksi tukeen oikeutettua vanhempaa, molemmilla vanhemmilla olisi oikeus käyttää puolet vanhempainrahapäivistä. Vanhempi voisi luovuttaa omasta osuudestaan 63 päivää toisen vanhemman tai käytettäväksi.
Kelan päämatemaatikko Tapio Isolankila on arvioinut uudistuksen mukanaan tuomia mahdollisuuksia Tutkimusblogissa. Vanhempainrahaa voisi käyttää haluaminaan ajankohtina, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Käytännössä tämä mahdollistaa esimerkiksi sen, että vanhempainpäivärahaa voi halutessaan nostaa vain osan viikosta. Lisäksi vanhemmat voisivat vuorotella päivärahalla olemista.
– Äitien osalta tilanne ei muuttuisi merkittävästi nykyisestä, mutta isien päivärahoihin korotetut päivät olisivat parannus. Jos perheet käyttäytyvät kuten tähän asti ja isä siirtää päivät äidille, pysyy äidin käyttämien päivärahapäivien määrä ennallaan. Isohankila toteaa.
Kyselyiden perusteella vanhemmat olisivat halukkaita osa-aikaiseen työskentelyyn vanhempainvapaan ohessa.
– Noin neljännes äideistä ja kolmannes isistä käyttäisi erittäin tai melko todennäköisesti mahdollisuutta vanhempainvapaaseen osaviikkoisesti siten, että pitämättömät päivät siirtyisivät myöhemmäksi, Isolankila kirjoittaa.
Suomalaiset ovat ihastelleet Esko Eerikäisen suhtautumista ex-vaimoonsa Martina Aitolehteen ja miehen omistautumista heidän yhteiselle Victoria-tyttärelleen. Lämpimät välit Martinaan ovat kuitenkin kovan työn takana. Esko kertoo tuoreessa Iltasanomien haastattelussa ajautuneensa pohjalle silloisen vaimonsa rakastuttua Stefan Thermaniin.
– Koin olevani luuseri, jolta toinen mies vei naisen ja perheen. Tilannetta pahensi se, että samaan aikaan menetin työni. Makasin, itkeskelin, dokasin ja olin siellä täällä naisten luona, Esko muistelee karuja aikoja IS:lle.
Lopulta mies kertoo ymmärtäneensä, että he eivät tule palaamaan yhteen. Menneen haikaileminen olisi lopetettava oman mielenterveyden vuoksi.
– Oloni parani vähitellen, kun sain oman asunnon ja löysin töitä. Keksin, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä ja kouluttauduin nykyiseen työhöni radioon. Kävin vuosia terapiassa.
Esko kertoo IS:lle, että välit Martinaan olivat huonot reilun vuoden ajan eron jälkeen.
– Lakkasin syyttämästä häntä, mutta myös itseäni. Ei ollut kenenkään vika, vaan erilaisten sattumien seurausta, että näin kävi. Kun ihminen rakastuu, hän rakastuu. Elämässä sattuu sellaista.
Esko haluaa kertoa eron aiheuttamasta tuskasta julkisesti auttaakseen muita saman kokeneita miehiä. Hän haluaa olla esimerkkinä siitä, että kaikesta kivusta huolimatta asiasta voi selvitä.
– On ok tuntea ikäviä fiiliksiä, mutta sitten pitää päästä eteenpäin. Älä jää yksin, vaan hakeudu sellaisten ystävien ja ammattilaisten luo, jotka tukevat, mies ohjeistaa.
Koskelan teinisurman oikeudenkäynti käynnistyi pari päivää sitten. Syytteessä on kolme poikaa, jotka ovat tekohetkellä, surmatessaan 16-vuotiaan toverinsa, olleet 15-16-vuotiaita.
Tekoa kuvataan vastenmielisen julmaksi. Siksi syyttäjä ajaa murhasyytettä. Syytetyt vastaavat myös erinäisiin pahoinpitelysyytteisiin teoista, joita on tapahtunut pitkän matkaa.
Uhria oli hakattu, hänen päänsä päälle oli hypitty, hänen päälleen virtsattu ja laitettu pakaroiden väliin papattiraketteja. Tekoa oli kuvattu.
Saimme haltuumme ennen oikeudenkäyntiä vielä salassa pidetyn vammalistan. Syyttäjän haastehakemus on niin järkyttävää luettavaa, ettemme suosittele sitä herkille lukijoille. Peruste tämän julkaisemiselle on se, että näkisimme, kuinka järkyttävää nuorisoväkivalta voi tänä päivänä julmuudessaan olla. Näihin vammoihin 16-vuotias uhri kuoli, ja hänet jätettiin virumaan hankeen puolialasti.
Kello 22.00 Suomen aikaa alkavassa NHL:n ulkoilmaottelussa nähdään kaksi kovakuntoista joukkuetta. Kokemus on Vegasille ensimmäinen, mutta heidän ykkösmaalivahdillaan on tilillään jo kaksi aikaisempaa kamppailua kyseisestä tapahtumasta.
Kun maalivahti Marc-Andre Fleury siirtyi NHL:n laajennusdraftin myötä upouuteen Vegas Golden Knightsin organisaatioon, hän ei taatusti osannut kuvitella, miten yhtenäinen joukkue siitä syntyisi, ja miten iso palanen hän olisi sitä.
– Hän ansaitsee olla aloittava maalivahti tuossa kamppailussa, toteaa Peter DeBoer, Vegasin päävalmentaja.
Aikaisemmissa kamppailuissa Fleury ei ole torjunut joukkuettaan voittoon, joten nälkä on taatusti kova. Lähtökohta on erinomainen, sillä kanadalaisveskarin päästettyjen maalien keskiarvo on 1,56 osumaa ottelua kohden. Torjuntaprosentti puolestaan näyttää lukemaa 93,7. Vähintään viisi ottelua pelanneiden maalivahtien joukosta tilastot oikeuttavat sijoille yksi ja kaksi.
Vegas Golden Knightsilla on taatusti hampaankolossa, sillä joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Avalanche nousi kolmannessa erässä 3–2-voittoon, aiheuttaen Fleurylle kauden toisen tappion. Tasainen kamppailu on tänäänkin luvassa tilastojen valossa, sillä joukkueiden kolme edellistä yhteenottoa ovat päättyneet yhden maalin erolla.
– Tämä on astinlauta organisaatiollemme, ja uskon, että Vegas on alettu sisäistämään osana Liigan määränpäistä. Kaikki haluavat pelata Vegasissa. Fleury oli yksi avainhahmoista, kun tuota kulttuuria ryhdyttiin määrittämään. Hän on aina innokas pelaamaan – ja pelaa ilmiömäisesti, juttelee Golden Knightsin kapteeni Mark Stone joukkueen ykkösmaalivahdista.
Colorado saa mieluisan paluumuuttajan sairastuvalta, sillä ykkösketjun Gabriel Landeskog liittyy joukkueen vahvuuteen lauantaina. Näin ollen Mikko Rantanen ja Nathan MacKinnon saavat tutun vahvistuksen rinnalleen.
Myös Landeskogilla on mielipiteensä ulkoilmaottelusta.
– Ympäristö puhuu puolestaan. Voit katsella sitä kuvista, mutta ne eivät tee oikeutta sille. Kun astut jäälle, niin se on puhtain jääkiekon muoto, kuvailee Landeskog Lake Tahoen upeissa maisemissa pelattavan ottelun puitteita.
Coloradon joukkueen terveystilanteen parantuessa myös ykkössentteri Nathan MacKinnonilla on näkemyksensä.
– Heillä on todella kova joukkue. Siellä on maailmanluokan taitoa, heikkouksia ei ole. Uskon, että pelaamme heitä vastaan pudotuspeleissä ja se tulee olemaan kova sarja, ennakoi MacKinnon.
Ulkoilmaottelun näkee Viaplaysta. NHL-studio puntaroi ottelun asetelmia alkaen klo 21.30.
Kela on julkaissut Jyväskylän yliopistossa teetetyn tutkimuksen tulokset. Kyseessä oli tanssi-liiketerapian vaikutusten selvittäminen masennuksen hoidossa.
Tulokset olivat varsin rohkaisevia. Terapiaan osallistuneista lähes 45 % hyötyi siitä. Heidän oireensa vähenivät merkittävästi verrattuna kontrolliryhmäläisiin, joiden oireet eivät muuttuneet. Lisäksi osallistujien työ- tai opiskelukyky vahvistui.
– Suotuisat muutokset säilyivät kolmen kuukauden seurantajakson ajan, kertoo projektitutkija Päivi Pylvänäinen Jyväskylän yliopistosta.
Tutkimukseen osallistui 157 henkilöä. Heillä kaikilla oli lääkärin diagnosoima masennus, joka aiheutti uhkaa työ- tai opiskelukyvylle. Tutkimuksessa tarkasteltiin heidän masennusoireiluaan, yleistä psyykkistä vointiaan, työ- tai opiskelukykyään ja kehonkuvaansa.
Tanssi-liiketerapiaa järjestettiin 20 kertaa kymmenen viikon aikana. Osallistujat vastasivat itsearviointikyselyihin terapiajakson alkaessa ja päättyessä sekä kolme kuukautta sen päättymisen jälkeen. Tutkittavat saivat tutkimuksen aikana myös tavanomaista hoitoa masennukseensa.
Vaikka koronan takia vielä ei saa matkustaa edes muualle Eurooppaan kuin välttämättömässä tarpeessa, se ei tarkoita etteikö voisi unelmoida ja suunnitella tulevia matkoja.
Tämän hetken puhutuin ja mehukkain draamasarja, Netflixin Bridgerton, on koukuttava katsaus joukkoon kauniita 1800-luvun aristokraatteja rakkauden ja himon pyörteissä. Bridgerton on pullollaan romanttisia salaisuuksia, skandaaleja ja merkitseviä lusikannuolemiskohtauksia. Suosittu pukudraama onkin saanut myös suomalaiset kaipaamaan irtiottoa historiallisissa maisemissa.
Hotels.comin mukaan kartanomajoituksen haut ovat lisääntyneet peräti 85 prosenttia sarjan alettua.
Siinä missä korona on laittanut stopin deittailulle ja hauskanpidolle, milleniaalit unelmoivat jo paremmista ajoista ja romanttisista viikonlopuista 1800-luvun alun tyyliin.
– Katsojat ympäri maailman seuraavat jännityksellä 1800-luvun suurta rakkaustarinaa. Ei siis ihme, että sarjan henkeäsalpaava miljöö on innoittanut monet meistä suunnittelemaan jo tulevia matkoja ja majoituksia. Tutkimuksemme mukaan 48 prosenttia milleniaaleista matkustaa rentoutuakseen, ja mikäpä sen mukavampi paikka rentoutumiseen ja hemmotteluun kuin aristokraattitasoinen hotelli, sanoo Emma Tagg, Hotels.comin Senior Global Brand Communications Manager.
Alla hieman inspiraatiota, jotta voit alkaa haaveilla ja suunnitella minne matkustaa, kun maailma jälleen avautuu.
The Ritz Londonin ylelliset huoneet edustavat lontoolaista luksusta parhaimmillaan. Aidosti kuninkaallinen ilmapiiri, upea sisustus ja vaikuttavat antiikkihuonekalut vievät jalat alta. Täällä voit nukkua yösi kuin todellinen prinsessa – tai herttuatar.
The Ritz London on varattavissa alkaen 579 €/huone/yö.
The Grand Royale London Hyde Park on kuin perinteinen ja upea tuulahdus menneisyydestä. Hotellin pysäyttävä sisustus puupaneeleineen, marmoritakkoineen ja kristallikruunuineen on omiaan luomaan romanttista tunnelmaa. Täällä vietät takuulla upean viikonlopun!
The Grand Royale London Hyde Park on varattavissa alkaen 56 €/huone/yö.
Le Meurice huokuu eleganssia ja aistikkuutta ja onkin suosittu majoituskohde yläluokan keskuudessa. Kuninkaiden hotelliksikin kutsuttu Le Meurice rakennettiin alun perin vuonna 1771 Ison-Britannian yläluokalle, joka matkusti Pariisin Doverinsalmen ylitse.
Hôtel Eggers on täydellinen matkakohde, kun kaipaat romanttista lomaa oman herttuasi kanssa. Vuonna 1859 perustettu Hôtel Eggers lukeutuu Ruotsin vanhimpiin hotelleihin. Täällä on majoittunut kuninkaallisia, taidemaalareita ja diplomaatteja niin tärkeiden kokousten kuin salaisten tapaamistenkin merkeissä.
Hôtel Eggers on varattavissa alkaen 102 €/huone/yö.
The Savoy oli perustamisvuonnaan 1889 Lontoon ensimmäinen luksushotelli ja houkutteli luonnollisesti asiakkaikseen rikkaita ja kuuluisia. Hotelli on säilyttänyt asemansa kuningasperheen suosikkina vielä nykypäiviin saakka.
Historiallinen Hotel Sacher Wien edustaa 1800-luvun lopun ylellisyyttä. Tämä hotelli on ollut kautta historiansa yhteiskunnan kerman keskus ja kulttuurin kulmakivi. Täällä ylelliset lusikat ovat vain yhden huonepalvelusoiton päässä!
Hotel Sacher Wien on varattavissa alkaen 330 €/huone/yö.
Hotel Grande Bretagne on jokaisen silmäätekevän suosikki aina rocktähdistä kuninkaallisiin. Tämä vuonna 1842 perustettu hotelli on paitsi tunnelmallinen myös ylellinen. Anna hotellin muhkean sängyn mullistaa unesi!
Hotel Grande Bretagne on varattavissa alkaen 390 €/huone/yö.
Irlannin pääkaupungin sydämessä sijaitseva The Merrion edustaa upeaa ylellisyyttä, tyylikkyyttä ja vieraanvaraisuutta. Tämä hotelli on ollut yläluokan suosiossa jo 1700-luvun lopulta asti, joten se tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kokea historiaa ja luksusta samalla kertaa.
The Merrion on varattavissa alkaen 300 €/huone/yö.
Hotel d’Angleterre Geneva on kaunis boutique-hotelli, jonka hyvällä maulla sisustetut huoneet henkivät kuninkaallista charmia ja sveitsiläistä vieraanvaraisuutta. Tämä on täydellisen ylellinen piilopaikka, kun kaipaat salaista irtiottoa arjesta.
Hotel d’Angleterre Geneva on varattavissa alkaen 483 €/huone/yö.
Lisätietoa hotelleista ja varaukset matkustusrajoitusten jälleen salliessa osoitteessa Hotels.com.
Assassin’s Creed Valhalla -toimintaroolipeliin on julkaistu uusi päivitys, joka tuo mukanaan River Raid -pelimuodon. Katso yläpuolelta River Raidin esittelyvideo.
River Raid -pelimuoto tarjoaa pelaajalle uuden tavan kokea joenvarsirosvouden mahdollisuudet uusilla alueilla ja vaikuttamatta pelin tarinaan tai pelihahmon luomiin suhteisiin Englannissa. Peruspelistä poiketen näissä jokivarsitehtävissä pelaaja saattaa menettää osan miehistöstään, mikäli nämä kaatuvat taistelussa eikä heitä elvytetä ajoissa. Samalla omaa soturiarmeijaa voi vahvistaa muiden pelaajien luomilla Jomsviking-sotureilla, joita johtaa pelaajan oma Jomsviking-luutnantti.
Uusi pelimuoto tuo mukanaan myös uudenlaisen ja ominaisuuksiltaan päivitettävän viikinkilaivan. Ryöstöretkien myötä tarjolle tulee uusia varusteita, taitoja ja kosmeettisia vaihtoehtoja oman viikinkikylän koristeluun. Uusia aseita ovat Pyhän Yrjön haarniskakokonaisuus ja pitkämiekka. Lisäksi pelimuodon kolme uutta taitoa on kätketty ryöstettäviin luostareihin.
Englantilaisten jokien varrella riittää ryöstettävää
Uusia rakennuksia ovat Jomsviking-sali ja ryöstöretkilaituri. Salissa on kolme eri päivitystasoa, jotka mahdollistavat eri tasoisten viikinkisoturien värväämisen. Mitä korkeampi salin taso, sen parempia sotureita on värvättävissä ja sen paremmiksi näistä on mahdollisuus tulla. Ryöstöretkiin tarkoitettu laituri vaaditaan jokirosvousten tekemiseen. River Raid -pelimuoto tulee pelattavaksi, kun pelaaja on suorittanut joko pelin Grantebridgescire- tai Ledecestrescire-tarinakaaren kokonaisuudessaan.
Assassin’s Creed IV Black Flag– ja Assassin’s Creed Origins -toimintapelit luonut pelistudio Ubisoft Montreal vie pelaajat viikinkiajalle ja kertoo Eivor-viikinkisoturin tarinan. 800-luvulle sijoittuva Assassin’s Creed Valhalla -peli esittelee upean, avoimen ja eläväisen pelimaailman, joka nivoo yhteen sekä viikinkien ryöstöretket että Englannin synkän ja verisen aikakauden. Peli tuo sarjaan uusia ominaisuuksia, kuten mahdollisuuden järjestää omia ryöstöretkiä ja perustaa oma uudisasukasyhteisö uuteen maahan. Vahvistamalla omaa yhteisöä kasvaa myös pelaajan johtaman alueen vaikutusvalta. Pelaajan ohjastama Eivor voi pelaajan valinnan mukaan olla mies- tai naistaistelija. Omaa hahmoaan voi myös muokata monella tapaa hiustyylien, tatuointien, sotamaalausten ja varusteiden osalta ilmentämään omaa tyyliään.
Assassin’s Creed Valhalla on saatavilla Xbox Series X/S-, Xbox One-, PlayStation 5- ja PlayStation 4 -pelikonsoleille sekä Epic Games Store- ja Ubisoft Store -kauppapaikkojen kautta pc-tietokoneille. Lisäksi peli on saatavilla Ubisoft+- ja Stadia-pelipalveluista. Pelin ikäraja on PEGI 18.
Sympaattinen Super Mario , tuo kasarilapsen ainoa ja oikea pelihahmo, ihastuttaa uudessa japanilaisessa teemapuistossa. Kyseessä on tarkalleen ottaen Super Nintendo World, joka sijaitsee Osakassa, Universal Studios -viihdekompleksin alueella.
Teemapuiston piti aueta suurelle yleisölle 4. helmikuuta, mutta avajaiset on jouduttu siirtämään koronatilanteen vuoksi. Alueelle vuosilipun ostaneet asiakkaat ovat kuitenkin päässeet kurkistelemaan upeaa kokonaisuutta ennakkoon. Yksi onnekkaista on Kanadasta Japaniin muuttanut mies, joka tunnetaan somessa nimellä TDR Explorer.
Hän jakanut videon ikimuistoisesta elämyksestään Youtubessa. Kyseessä on puolen tunnin pätkä, jota on katsottu parissa viikossa yli 2 600 000 kertaa. Unilad-sivusto on koostanut videosta tiivistelmän, jossa pääsee kurkistamaan Super Marion söpöön maailmaan hieman tiivistetymmin.
Lidlin valikoimaan kuuluvista gluteenittomista kananugeteista on löytynyt vehnää ja gluteenia. Tarkalleen ottaen kyseessä on Solängen Free from gluten Chicken nuggets -tuote, joka myydään pakasteena.
Nugetit voivat aiheuttaa keliaakikoille vakavia oireita. Muut asiakkaat voivat käyttää tuotetta huoletta. Nugetteja on ollut myynnissä Lidleissä ympäri Suomen. Kyseisen erän parasta ennen -päiväys on 17.8.2021.
Asiakkaat voivat palauttaa tuotteen myymälään ja rahat palautetaan. Kuva tuotteesta alla.
Liikemies Onni Sarmaste tuntuu olevan ajanhermolla ja takovan silloin, kun rauta on kuumaa. Viime keväänä mies tuli rytinällä otsikoihin tehtyään miljoonakaupat maskeista Huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Nyt käyttökieltoon joutuneet suojaimet kaupitellut Sarmaste on keksinyt uuden koronabisneksen.
Seiska tietää kertoa, että liikemies kaupittelee venäläisiä Sputnik-rokotteita. Mistään nappikaupasta ei tosin ole kyse, vaan tilauksen on kuulemma oltava miljoonia annoksia.
– Kyllä se pitää paikkaansa, että mulla on sitä rokotetta. Jos joku haluaa sitä ostaa, niin minulle voi soittaa, Sarmaste vahvistaa Seiskan saaman vinkin.
Liikemies toteaa, ettei hän myy rokotteita Suomeen. Sarmaste selostaa, etteivät muut kuin venäläiset rokotteet kelpaa hänen valikoimiinsa.
– En halua myydä muita rokotteita, koska niiden kanssa on paljon enemmän ongelmia, kuten kuolemantapauksia.
Sarmaste ei halunnut kommentoida Seiskalle tuotteen hintaa tai mahdollisesti jo syntyneitä kauppoja liikesalaisuuteen vedoten.