Koti Blogi Sivu 711

Macy Gray keikalle Helsinkiin ja Tampereelle

0

Soul ja R&B -laulaja Macy Gray saapuu Suomeen 2022 toukokuussa kahdelle keikalle, joiden liput tulevat myyntiin perjantaina 18. kesäkuuta klo 9 Lippupisteessä.

Yhdysvaltalainen, moninkertaista platinaa myynyt ja GRAMMY-palkittu Macy Gray nousi kansainväliseen suosioon vuonna 1999 levyttämällään On How Life Is -albumilla. Raspisesta lauluäänestä helposti tunnistettavan laulajan suurimpia hittejä ovat mm. ”I Try”, ”Sweet Baby”, ”Do Something”, ”Sexual Revolution” ja ”When I See You”.

Kymmenen studioalbumia julkaissut Macy Gray on tehnyt yhteistyötä lukuisten artistien ja yhtyeiden kanssa, mukaan lukien Erukah Badu, Santana, Outkast, The Black Eyed Peas ja Fatboy Slim

Macy Grayn single “Thinking of You” on tuore julkaisu Grayn uudelta kokoonpanolta, Macy Gray and The California Jet Club. Kollektiivissa ovat mukana myös basisti Alex Hyhn, rumpali Tamir Barzilay ja kosketinsoittaja Milly Wes.

Macy Gray on luonut uraa myös näyttelijänä ja hänet on nähty mm. palkitussa Training Day -elokuvassa (2001) ja Spider-Manissa (2002) lukuisten muiden TV- ja elokuvaroolien lisäksi. 

Suomessa muutamaan otteeseen vieraillut Macy Gray on esiintynyt mm. Pori Jazz -tapahtumassa ja Imatran Big Band Festivaleilla. Artisti nähtiin edellisen kerran Suomessa The Circuksessa vuonna 2017.

macy-gray-the-reset-tour

Konsertti

Macy Gray (USA)

Ti 17.5.2022 Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 18.00

Ke 18.5.2022 Tampere-talo, Tampere
Ovet klo 18.30

Liput: Lippupiste

Seiska julkaisi paparazzikuvat: Sofia Belórf sai kuulla Thermanin juhlinnasta mysteeriblondin kanssa – raivosi Bulevardilla!

0
sofian-salaisuudet
Sofian ja Stefun elämää voi seurata Sofian salaisuudet -ohjelmassa discovery+-palvelussa

Sofia Belórfin, 31, ja Stefan Thermanin, 34, elämä vaikuttaa olevaa draamaa täynnä.

Pari juhli viime viikon maanantaina railakkaasti Belórfin elämää seuraavan Sofian salaisuudet -sarjan lehdistötilaisuuden jälkeen, mutta Seiskan mukaan juhlinta päättyi aamuyöstä pariskunnan huutoriitaan.

Stefan Thermanilla oli eilen tiistaina syntymäpäivä, mutta hän aloitti Seiskan mukaan juhlinnan jo perjantaina ilman Belórfia. Lehti uutisoi eilen, että Therman muun muassa bongattiin lauantaina karaokeravintola Pataässästä noin kymmenen hengen seurueen kanssa, ja mies kuulemma viihtyi erityisen hyvin seurueessa olleen ”noin 20-vuotiaan” kaunottaren kanssa.

– Stefu ja kaunis vaaleatukkainen nainen istuivat ravintolassa isommassa porukassa. Stefu ja blondi viihtyivät kahdestaan jutellen intensiivisesti. Stefu tilitti blondille, kuinka hän on niin väsynyt ja stressaantunut kaikkeen ja Sofiaan, Seiskalle juorutaan.

Karaokeravintolasta seurue jatkoi Thermanin ökyasunnolle Espooseen ja sieltä miehen hulppealle ratsutilalle Hankoon. Sofiaa ei kuulemma näkynyt paikalla juhlinnan missään vaiheessa.

Seiska kysyi Belórfilta maanantaina, onko pari mahdollisesti eroamassa. Belórf tiedusteli miehensä juhlimisesta, mutta ei suostunut antamaan kommentteja.

Puhelun jälkeen Seiskan paparazzi bongasi tuohtuneen kohukaunottaren Helsingin Bulevardilta, jossa hän teki useita puheluita ja huusi luuriin kovaan ääneen. Seiska julkaisi useita kuvia naisen kiivaasta puhelinrumbasta. Lehden mukaan hän huusi muun muassa kovaan ääneen ”Patiksesta”.

Pari tuntia myöhemmin Seiskan lukija näki Belórfin jatkavan puhelintilitystään Roban kävelykadulla ja kertovan jollekulle kovaan ääneen, ”kuinka ahdistunut hän on”.

Alla yksi Seiskan paparazzin ottamista kuvista.

Lähde: Seiska

Huuhkajat kohtaa Venäjän, Ronaldo sulatti Coca-Colan arvosta 4 miljardia, ranskalaistähti valitti puremisesta

0

Suomalaisten urheilufanien valmistautuessa Huuhkajien tänään klo 16 alkavaan alkulohkon EM-otteluun Venäjää vastaan, on sopiva hetki käydä läpi joitakin kisoissa tähän mennessä tapahtuneita erikoisuuksia.

Tämän vuoden jalkapallon EM-kisat ovat olleet ikimuistoiset, eikä pelkästään siksi, että Huuhkajat on lopultakin mukana karkeloissa.

Huuhkajat ja Christian Eriksen

Suomen ensimmäisessä arvoturnausottelussa lauantaina Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksenin sydänpysähdys keskeytti pelin ja järkytti koko maailmaa. Eriksen elvytettiin ja vietiin sairaalaan toipumaan, ja peli jatkui hänen toiveensa mukaisesti. Suomi voitti 1-0, vaikka Tanskalla oli 23 maalipaikkaa ja Suomella vain yksi.

Eriksenin sairaskohtaus yhdisti jalkapallomaailman ennennäkemättömällä tavalla. Huuhkajien kannattajat tekivät hienon eleen huutamalla Kööpenhaminan Parken-stadionilla ”Christian!”, johon tanskalaiskatsomo vastasi ”Eriksen!”

Puremisepisodi, oma maali, pelaaja tajuttomana kentällä

Juuri ennen eilisen Saksa-Ranska-pelin alkua Münchenin Allianz-areenalla tapahtui vaaratilanne, kun ympäristöjärjestö Greenpeacen logolla varustettu moottoroitu liitovarjo törmäsi kentän yläpuolella kamerakaapeliin, jolloin liitovarjoa ohjannut mies menetti laitteen hallinnan ja teki hätälaskun kentälle.

Lue myös: TOP 5 ilmiöt jalkapallon EM-kisoissa

Pelin hävisi Saksa 0-1, vaikka teki ottelun ainoan maalin. Kyseessä oli Mats Hummelsin epäonninen oma maali. Ranska teki ottelussa kaksi maalia, mutta molemmat hylättiin paitsioina.

Ottelun aikana tuomareilta pääsi livahtamaan erikoinen tilanne, kun Saksan Antonio Rüdiger näykkäisi Ranskan supertähti Paul Pogbaa selkään ja puristi häntä takaapäin. Pogba valitti tilanteesta äänekkäästi tuomareille, jotka sivuuttivat asian.

https://youtu.be/jf-PauIL7NI

Toinenkin pelitilanne on aiheuttanut varsinkin somessa erityisen paljon keskustelua. Ranskan Benjamin Pavard sai päähänsä pahan iskun tavoitellessaan palloa ja putosi tajuttomana naamalleen maahan. Pavard myönsi ottelun jälkeen olleensa tajuttomana noin 10-15 sekuntia. Häntä hoidettiin kentällä pitkään, mutta hän sai silti jatkaa pahasta päähän kohdistuneesta iskusta huolimatta. Somessa päätöstä on arvosteltu pelaajan terveyden vaarantamisena.

Ronaldo sulatti Coca-Colan arvosta neljä miljardia

Portugali aloitti EM-turnauksensa tiistaina voittamalla Unkarin 3-0 maalikimaralla, joka alkoi vasta 84. minuutilla. Supertähti Ronaldo taituroi kaksi maalia ja nousi EM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykköseksi 11 maalilla.

Jo viikonloppuna Ronaldo oli tehnyt suurta tuhoa EM-sponsori Coca-Colalle ottelua alustaneessa lehdistötilaisuudessa. Ronaldo nimittäin siirsi pois edestään pöydällä olleet kaksi pulloa Coca-Colaa ja otti tilalle vesipullon, sanoen että kannattaa juoda mieluummin vettä. Maanantaiaamuna Coca-Colan arvosta oli sulanut pörssissä peräti neljä miljardia dollaria (n. 3,3 miljardia euroa).

Yllättääkö Huuhkajat tänään Venäjän?

Suomi on jo tehnyt leikkimielistä historiaa voittamalla EM-historian aikojen ainoana maana kaikki ottelunsa päästämättä itse yhtäkään maalia. Vähemmän leikkimielisesti, Lukas Hradecky on EM-kisahistorian ainoa maalivahti, joka on torjunut rangaistuslaukauksen ensimmäisessä EM-ottelussaan. Suomi on myös ainoa maa EM- ja MM-historiassa, joka on voittanut ottelun vain yhdellä maalintekoyrityksellä.

Nähtäväksi jää, vääntyvätkö EM-kisoja varten koristeltujen Helsingin rautatieaseman Lyhdynkantajien eli ”Kivimiesten” maskien alla olevat suupielet virneeseen tänään Pietarissa pelattavan Venäjä-ottelun jälkeen. Vastus on jälleen kova, mutta Huuhkajalauma on jo osoittanut kykenevänsä jättiyllätyksiin.

Peliarvostelu: Ratchet & Clank: Rift Apart

0

Ratchet & Clank: Rift Apart -uutuuspelin pääosassa pomppii, räiskii ja loikkii pelisarjan ystäville tuttu parivaljakko Ratchet ja Clank, mutta mukana on myös uusia tuttavuuksia.

Ratchet & Clank -pelit ovat toimineet monen PlayStationin konsolisukupolven teknisten harppausten esittelijöinä, ja niin on nytkin. Ratchet & Clank: Rift Apart todellakin näyttää, miten paljon tehoja PS5:stä saa irti.

Niin uskomattomalta kuin se voikin kuulostaa, Ratchet & Clank: Rift Apart näyttää graafisesti täysin yhtä upealta kuin 20 miljoonan dollarin budjetilla tehty pelisarjaan perustunut animaatioelokuva Ratchet & Clank (2016). Peliä pelatessa todellakin tulee sellainen olo, että olisi mukana jättibudjetin animaatioelokuvassa.

Ratchet & Clank: Rift Apart

PS5:n DualSense-ohjain vie pelikokemuksen uudelle tasolle, sillä se värisee ja haraa vastaan, siitä kuuluu kaikenlaisia kilinöitä sekä kolinoita ja se vaatii haptista reagointia erilaisiin tilanteisiin ja myös ampumiseen. Esimerkiksi eräs kaksipiippuinen erikoisase ampuu yhdellä piipulla, jos painat olkanäppäintä kevyesti, mutta jos painat sen pohjaan asti, ase tulittaa molemmista piipuista.

Pelin juonessa taistellaan edelleen ilkeää tohtori Nefariousta vastaan, mutta mielenkiintoisella käänteellä, kun Nefarious varastaa Dimensionator-laitteen ja repäisee aukon eri ulottuvuuksien välille.

Ratchet & Clank: Rift Apart

Moninaiset ulottuvuudet avaavat pelille huikeita mahdollisuuksia uusien planeettojen sekä hahmojen muodossa, ja Insomniac Games ottaa näistäkin kaiken irti. Lähes olemattomilla latausajoilla pyörivä peli on uskomatonta tehostejuhlaa. Vaikka ruutu on täynnä minimaalisen pieniä, kiiltäviä, värikkäitä ja räjähtäviä yksityiskohtia varjoineen, peli ei takeltele, vaan toiminta etenee huumaavaa vauhtia eteenpäin. Varsinkin huippuunsa asti pelin aikana kehitettävät aseet saavat ruudun täyteen häkellyttävän näyttäviä efektejä.

Uutena tuttavuutena mukana on nyt myös toinenkin Ratchetin Lomax-lajin edustaja, naispuolinen seikkailijainsinööri Rivet, joka on Rachetin vastine toisesta ulottuvuudesta. Myös Clank-robotilla on oma vastineensa, itsenäinen ja neuvokas Kit.

Ratchet & Clank: Rift Apart

Pelissä on myös hengästyttävää tahtia tasoittamassa pulmia, joiden ratkaisussa voi kulua tovi jos toinenkin. Aiemmista valituksista oppineena, pelistudio on kutenkin lisännyt mahdollisuuden loikata pulmien yli suoraan eteenpäin taukotilan kautta. Tämä sopii varsinkin nuoremmille pelaajille, joille joidenkin pulmien ratkaisu voi osoittautua liian tuskastuttavaksi. Mukana on myös monia varsinkin tasoloikkailuun perustuvia minipelejä, jotka eivät ole aivan helpoimmasta päästä. Joissakin vaiheissa peliympäristöt tuovat mieleen Spyro the Dragon ja Skylanders-pelisarjat. Lohikäärmeelläkin toki pääsee lentämään.

https://youtu.be/9p_gg9UW9k4

Pelissä voi ostaa ja kehittää hulppeita erikoisaseita ja kehittää ulkoasua esimerkiksi panssareiden muodossa. Kun olet pelannut pelin läpi, voit aloittaa uuden pelin jo avaamiesi aseiden kanssa ja kehittää niitä entisestään. Suuremmissa pomotaisteluissa varsinkin aseiden erikoistehot tulevat tarpeeseen.

Visuaalisesti sekä vihollisten osalta peli luonnollisesti noudattaa pelisarjasta tuttuja elementtejä, mutta paljon uuttakin on mukana. Vastaan tulee monenlaisia vihollisia ja vaihtelevia tilanteita, mutta kenties olisi voinut toivoa vielä hieman enemmän vaihtelua pelimekaniikkaan. Tietyt asiat tulevat nopeasti tutuiksi ja niitä sitten toistetaan myöhemmin periaatteessa samalla tavalla vain entistä näyttävämpien efektien kera. Toisaalta tämä ”ongelma” toistuu useimmissa peleissä ja se onkin käytännössä Rift Apartin ainoa miinus, mutta se ei haittaa, sillä vauhdikkaita ja räjähtäviä tilanteita riittää yllin kyllin senkin edestä.

Ratchet & Clank: Rift Apart

4K-tarkkuuden, 60 fps:n ja PS5:n uuden säteenseurannan myötä Ratchet & Clank: Rift Apart on henkeäsalpaavan komeaa katseltavaa, ja se tuo näyttävästi esille uusimman konsolisukupolven parhaat puolet. Vaikka kyseessä on yksinpeli, siitä nauttivat täysin rinnoin myös vierestä katsovat, sillä se ei häviä visuaalisesti eikä äänimaailmaltaan laadukkaalle animaatioelokuvalle, eikä juonessakaan ole valittamista. Kieleksikin voi valita suomen, joten tätä AAA-luokan huippupeliä voi todellakin suositella lämpimästi kaikille!

Tähdet: 5/5

Rating: 5 out of 5.

Testialusta: PlayStation 5
Saatavuus: PlayStation 5
Genre: Tasohyppely, seikkailu
Pelaajamäärä: 1
Ikäraja: 18
Kehittäjä: Insomniac Games
Julkaisija: Sony Interactive Entertainment
Julkaisupäivä: 11.6.2021

Yrittäjät ja lääkäripalveluyritykset pöyristyivät sote-uudistuksesta: ”Suurin häviäjä ovat kansalaiset”

0
lääkäri-leikkaus-kirurgi-pixabay
Kuvituskuva: Pixabay

Suomen Yrittäjien tiedotteen otsikossa lausutaan karut sanat uusista sote-muutoksista: ”Synkkä päivä sote-alan yrittäjille”. Myös Lääkäripalveluyritykset ry kritisoi muutoksia voimakkaasti.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai maanantaina 11 tuntia kestäneen maratonkokouksen jälkeen valmiiksi sote-uudistusta koskevan mietintönsä, josta kerrottiin tiistaina. Kokoomus ja perussuomalaiset ovat jättäneet mietintöön vastalauseensa, ja sitä kritisoivat voimakkaasti myös lääkäripalveluyritykset ja Suomen Yrittäjät.

Esityksessä sote-valiokunta puoltaa sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista sekä pelastustoimesta vastaisi jatkossa 21 hyvinvointialuetta, HUS-yhtymä ja Helsingin kaupunki.

Eduskunnan on määrä äänestää esityksestä ensi viikolla.

– Tämä on synkkä päivä monille sote-alan yrittäjille ja heidän asiakkailleen. Aurinko on tumman pilven peitossa yrityksille julkisen sote-sektorin arvoketjussa, arvioi sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Pentikäinen harmittelee, että vaikka hallituspuolueista lupailtiin julkisuudessakin, että esitys muuttuu eduskunnassa yrittäjäystävällisemmäksi, näin ei hänen mielestään juurikaan käynyt, ”mikä on meille iso pettymys”. 

– Hyvinvointialueilla jää iso vastuu monituottajamallin toteutuksesta, jos laki menee läpi. Ilman monituottajuutta hoitoon pääsy ja ihmisten valintaoikeus heikkenevät, varatoimitusjohtaja Anssi Kujala kommentoi.

Esimerkiksi alihankintarajoituksiin olisi Yrittäjien mukaan pitänyt puuttua ja palveluiden järjestäjä ja tuottaja eriyttää lailla velvoittavasti.  

– Esittämiemme muutosten avulla olisi voitu parantaa alan yrittäjien edellytyksiä. Juuri mikään esityksistämme ei ole valiokunnan mietinnön perusteella etenemässä, Kujala sanoo. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla oli perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen mahdollisuus parantaa yritysten tuotantomahdollisuuksia.  

– Tätä mahdollisuutta ei nyt käytetty. Uudistus on johtamassa siihen, että moni joutuu hankkimaan terveysvakuutuksen turvatakseen palvelunsa yksityisten tuottajien kautta, Kujala sanoo. 

Yrittäjät valittaa, että lainsäädännön arviointineuvosto erikseen moitti esitystä muun muassa puutteellisesta yritysvaikutuksien arvioinnista, ”mille ei korvaa lotkautettu”. 

– Tämä on hallituspuolueilta vakavaa leikkiä yli 18 000 sote-yrityksen ja niiden 80 000 työntekijän työpaikoilla, Kujala sanoo.

Mietinnön perusteella vastuu asiakkaiden hoitoon pääsystä, kustannusten hillitsemisestä sekä yritysten toimintaedellytyksien turvaamisesta jää hyvinvointialueiden varaan. 

”Suurin häviäjä ovat kansalaiset”

Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) mielestä ”on erittäin surullista”, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ottanut huomioon asiantuntijakuulemisissa esiin tulleita puutteita ja tehnyt tarpeellisia korjauksia hallituksen sote-esitykseen, vaikka se olisi perustuslakivaliokunnankin mielestä ollut mahdollista. LPY ihmettelee, miksi sote-esitys jätettiin korjaamatta.

– Suurin häviäjä ovat kansalaiset, joiden julkisrahoitteiset palvelut tulevat heikkenemään, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen sosiaali- ja terveysvaliokunnan esittämässä muodossa, sanoo LPY:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tolonen.

– Tällä esityksellä hoidon saatavuus heikkenee, eriarvoisuus lisääntyy ja kustannusten kasvu jatkuu holtittomana, Tolonen sanoo.

Tolonen kiinnittää huomiota siihen, että hallitus puolusteli monia esityksensä heikkouksia perustuslain vaatimuksilla. Näin siitäkin huolimatta, että perustuslakivaliokunta ei vielä ollut ottanut esitykseen kantaa.

– Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa 21.5.2021. Sen mukaan vähäisempikin sääntely tulisi kysymykseen. Miksi sosiaali- ja terveysvaliokunta ei käyttänyt mahdollisuuttaan korjata hallituksen esityksen valuvikoja? hän kysyy.

Tolonen mainitsee alihankintojen rajoittamisen yhtenä esimerkkinä hallituksen sote-esityksen valuvioista, joihin sosiaali- ja terveysvaliokunnan olisi ollut mahdollista tehdä korjauksia.

Kuvituskuva: Pixabay

Lidl vetää myynnistä virvoitusjuoman – sisältää kiellettyä ainetta

0

Lidl on poistanut myynnistä Saskia Heleä Päärynä & Sitruunamelissa -juomat.

Kyseessä ovat puolen litran muovipullot, joita on myyty myös kuuden pullon monipakkauksissa. Virvoitusjuoma on ollut myynnissä kaikkien Lidl-myymälöiden juomahyllyissä. 

Poisvedon syynä on se, että kyseisen juoman sisältämän L-teaniinin käyttö ei ole sallittua elintarvikkeissa, koska se on EU:ssa hyväksymätön uuselintarvike.

Asiakkaat voivat palauttaa ostamansa tuotteet myymälään, jossa tuotteen hinta hyvitetään. Lidl pahoittelee asiakkaille aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa.

saskia-helea-paaryna-sitruunamelissa-kuva-lidl-suomi
Saskia Heleä Päärynä & Struunamelissa, kuva: Lidl Suomi

Kuvat: Lidl Suomi

Brittitutkimus: Koronaviruksen oireet ovat muuttuneet

0
Koronamaski

Iso-Britanniassa on jyllännyt kesäkuun alusta lähtien voimakkaimmin koronaviruksen delta-variantti, jota aiemmin kutsuttiin Intian variantiksi, uutisoi BBC.

Delta-variantti leviää alkuperäistä koronavirusta ja sen muita muunnoksia helpommin sekä nopeammin, kuten Kanta-Hämeen sairaalaepidemiassa huomattiin toukokuun lopussa, kun se tartutti potilaita, heidän vieraitaan sekä sairaalahenkilökuntaa kirurginmaskienkin läpi. Jopa kahteen kertaan rokotettu henkilö menehtyi saatuaan tartunnan delta-variantista.

Uudet oireet

Tuoreessa brittiläistutkimuksessa havaittiin, että delta-variantin oireet poikkeavat merkittävästi koronaviruksen tunnetuista yleisistä oireista, jotka ovat yskä, kuume sekä haju- tai makuaistin menettäminen. Delta-variantin yleisimmät oireet ovat edellä mainittujen sijaan päänsärky, kurkkukipu ja vuotava nenä.

Epidemiologian professori Tim Spector johtaa koronaoireita tutkivaa Zoe Covid Symptom study -hanketta, johon saatiin sovelluksen kautta tietoa tuhansilta sairastuneilta. Tutkimuksen mukaan kuume on oireena vielä melko yleistä, mutta haju- tai makuaistin menettäminen ei ole enää kymmenen yleisimmän oireen joukossa.

Vaikea erottaa flunssasta

Spector kertoi BBC:lle, että varsinkin nuoren ihmisen sairastuminen delta-varianttiin voi muistuttaa pahaa nuhaa tai flunssaista oloa. Henkilö voi siis tartuttaa taudin muihin, vaikka ei tuntisi oloaan sairaaksi. Spector varoittaa, että kun oireet eivät ole voimakkaita, monet voivat luulla sen olevan tavallista flunssaa ja lähtevät esimerkiksi juhliin, joissa he voivat tartuttaa herkästi leviävää varianttia muihin ja riskeerata heidän terveytensä. Spector korostaa, että jokaisen tulee aina mennä koronatestiin, jos vähänkin epäilee saaneensa tartunnan.

Delta-variantti edustaa tällä hetkellä 90 prosenttia koronaan sairastuneista Britanniassa.

Lähde: BBC

Kuva: Pixabay

The Voice of Finland räväyttää – iso muutos ja tuttujen kasvojen paluu

0
tvof_allstars_tahtivalmentajat_nelonen

The Voice of Finland -sarjasta nähdään syksyllä All Stars -kausi. Kyseessä on täysin uusi ohjelma, joka alkaa ensimmäiseksi Suomessa ja Ranskassa.

The Voice of Finland: All Stars -sarjassa kisaavat sellaiset The Voice of Finland -kilpailijat, jotka ovat päässeet aiempina kausina suoriin lähetyksiin ja jopa finaaliin asti.

Ikä tässä vielä kaikki, sillä myös tähtivalmentajina nähdään All Stars -kolmikko Michael Monroe, Tarja Turunen ja Elastinen.

Formaatti toimii tutulla tavalla, eli tähtivalmentajat näkevät laulajan vasta, jos ja kun he kääntävät tuolinsa.

Michael Monroe oli ohjelmassa tähtivalmentajana kausilla 1-6, Elastinen kausilla 1-3 ja Tarja Turunen kausilla 4-5.

– Tämä on hienoimpia asioita, mitä mulle on tapahtunut vuosikausiin. Mä olen kaivannut, ja sydän on ollut aina Voicessa. Harmitti silloin, kun se loppui, mutta nyt tämä on maailman paras pay back, että me ollaan täällä kolmestaan. Ei voi muuta kuin nauttia! Tämä on aivan mieletöntä! Michael Monroe riemuitsee.

– Ihan supersiistiä olla taas tässä! iloitsee puolestaan Tarja Turunen.

– Upealta tuntuu taas istua tässä pitkästä aikaa! En malta odottaa, että kausi alkaa ja päästään taas kuuntelemaan hurja määrä hieoja laulajia ja tällä kertaa ekstrahienoja, koska kaikki on olleet jo liveissä mukana! Elastinen kertoo tyytyväisenä.

The Voice of Finland: All Starsin juontajana toimii Heikki Paasonen.

Sarjassa on normaalista poiketen vain kuusi jaksoa ja se alkaa Nelosella sekä Ruudussa lauantaina 28. elokuuta.

Viron koronarajoituksia purettiin laajalti

0
tallinna-viro-pixabay

Virossa astui viikonloppuna voimaan COVID-19-pandemian parantuneen epidemiologisen tilanteen ansiosta sisä- ja ulkotapahtumien, aktiviteettien ja syömisen ja juomisen rajoitusten lieventäminen.

Virossa saa nyt esimerkiksi jopa 600 ihmistä osallistua sisätiloissa tapahtuviin tapahtumiin ja aktiviteetteihin, joiden käyttöaste on 50 %. Rajoitetulla tai yksiselitteisesti rajatulla alueella pidettävissä ulkoilmatapahtumissa voi olla enintään 1 000 osallistujaa. Esimerkiksi tuhannen henkilön osallistujarajaa on noudatettava kylätiloissa, kaupungin puistoissa ja aukioilla sekä muissa vastaavissa paikoissa. Niiden osallistujien määrää, jotka voivat osallistua tapahtumiin tai aktiviteetteihin, jotka tapahtuvat suurilla rajoittamattomilla alueilla, ei rajoiteta. Museoiden ja näyttelyjen vierailualueilla noudatetaan 50 prosentin käyttöastetta.

Virossa ei ole enää aikarajoituksia sisä- ja ulkotilaisuuksiin ja -toimintoihin sekä syömiseen ja juomiseen paikan päällä ravintoloissa. Myös tapahtumat, joissa on enemmän osallistujia, ovat sallittuja edellyttäen, että turvallisuus taataan infektioiden osalta.

Koronatartunnat vähentyneet huomattavasti

Viron koronarajoitusten purkaminen tapahtui sen jälkeen, kun tartuntatapaukset olivat alkaneet vähentyä merkittävästi ja rokotekattavuus lisääntyä Virossa.

Sunnuntaina Viron koronatartuntojen ilmaantuvuus 100 000 ihmistä kohden edellisten 14 päivän aikana oli 74,6 ja positiivisten tulosten osuus kaikista tehdyistä testeistä oli 1,2 %. Edellisessä mittauksessa 28.5. ilmaantuvuusluku oli 188. Pahimmillaan Viron ilmaantuvuusluku oli 18.3., jolloin 100 000 ihmistä kohden tartuntoja oli 14 päivän aikana 1 553.

Virossa oli sunnuntaina 13.6. sairaalahoidossa 70 koronapotilasta, joiden keski-ikä oli 66 vuotta. Enimmillään Virossa oli koronapotilaita sairaalahoidossa 4. huhtikuuta, jolloin heitä oli 727.

Maanantaihin 14.6. mennessä Virossa on rokotettu yhteensä 523 915 henkilöä. Aikuisten kattavuus ensimmäisen koronarokoteannoksen saaneista oli 48,4 %.

Lähde: Viron terveysvirasto

TOP 5 -ilmiöt jalkapallon EM-kisoissa

0

Jalkapallon EM-kisoissa on kamppailtu vasta muutaman päivän ajan, mutta erilaisia ilmiöitä ja muita erikoisuuksia on nähty jo useita. Toimituksemme valitsi niistä viisi kiinnostavinta.

5. Pelaajat polvistuvat nurmelle ennen ottelun alkua

Tämä ele on yhtä kuin tuen osoittaminen Black Lives Matter -liikkeelle. Moni joukkue on polvistunut ennen peliä, mutta kaikki eivät sitä tee. Esimerkiksi Venäjä ja Kroatia ovat päättäneet olla noudattamatta kyseistä toimintatapaa. Englannin jalkapalloilijat polvistuivat, mikä sai heidän faneiltaan ristiriitaisen vastaanoton – ensin teolle buuattiin, sitten tekoa seurasi pitkään jatkunut aplodien ja suosionosoitusten raiku.

4. Suomalaiset juhlivat torilla

Jääkiekon MM-kisojen jälkeen suomalaisia nähtiin vuonna 2019 tuhansittain juhlimassa kaupunkien keskustoissa. Jalkapallon EM-kisoissa Suomen avausvoitto ennakkosuosikki Tanskasta sai aikaan railakasta juhlintaa: autot tööttäilivät, Suomen liput liehuivat kadulla lukuisten fanien käsissä ja ihmiset polskivat julkisissa altaissa. Hienoa urheilukulttuuria!

3. Suomelle riitti yksi

Huuhkajat oli pahasti alakynnessä maailmanlistan sijalla 10 olevaa Tanskaa vastaan, mutta niin vain voitto irtosi lukemin 1-0. Historiallisen EM-kisoissa pelatun ottelun tilastokummajainen oli varsinkin luku yksi. Suomi teki ainoan maalinsa käytännössä ensimmäisestä kunnon hyökkäyksestä ja ensimmäisellä, ainoaksi jääneellä laukauksella.

2. Kun jalkapallo yhdistää ihmiset

Kun ottelu oli keskeytettynä, niin suomalaiset osoittivat tukensa Christian Eriksenille, joka vietiin sairaalaan. Suomalaiset huusivat ”Christian!” ja tanskalaiset vastasivat ”Eriksen!” Tämä on upea osoitus, miten jalkapallokannattajat ovat kuin yhtä suurta perhettä, sitoutuen yhteisen asian tukemiseen.

1. Christian Eriksen

Erittäin ikävä tapahtuma, josta nämä kisat muistetaan. Pelottavan näköinen lyyhistyminen kentän pintaan sai monet pelkäämään pahinta. Onneksi lääkintähenkilöstö oli nopeasti ajan tasalla ja pelasti Eriksenin hengen elvyttämällä häntä tehokkaasti. Monet kisoissa maalin tehneet pelaajat ovat osoittaneet tukeaan kovia kokeneelle tanskalaispelurille maalituuletustensa aikana.